Johann Sebastian Bach

Johann Sebastian Bach syntyi Eisenachissa itäisessä Saksassa musikaaliseen perheeseen. Hänen vanhempansa kuolivat, kun hän oli yhdeksänvuotias, ja hän muutti asumaan veljensä Johann Christophin luokse Ohrdrufiin. Viiden lyseovuoden jälkeen Bach lähetettiin 15-vuotiaana Lüneburgiin, jossa hän lauloi poikakuorossa äänenmurrokseen asti.

Ei tiedetä tarkasti, kuinka nuorena Bach hankki urkujensoittotaitonsa, mutta on oletettu, että osuutta asiaan on veli Johann Christophilla. Lüneburgissa taas vaikuttajana on saattanut olla Johanniskirchen urkuri Georg Böhm. Bach sai 17-vuotiaana urkurin paikan Sängerhausenista, mutta herttua kumosi päätöksen ja palkkasi vanhemman ehdokkaan.

Käydessään muutamia kuukausia myöhemmin lähellä syntymäkaupunkiaan Arnstadtissa tarkastamassa uudet urut Bach teki niin suuren vaikutuksen vallanpitäjiin, että sai jo toiselle luvatun urkurin paikan.

Arnstadtissa Bachia pidettiin liian nuorena opettamaan kuorolaisia, mikä synnytti riitoja Bachin ja auktoriteettien välille. Esimerkiksi Geyersbach-nimisen fagotistin kanssa Bach joutui tappeluun, jossa ehti käyttää miekkaansakin kiistakumppanin vaatteiden silpomiseen. Tilannetta ei parantanut sekään, että Bach otti pitkän vapaan kävelläkseen Lyypekkiin kuuntelemaan Dietrich Buxtehuden urkujensoittoa. Koska Bach oli kaiken lisäksi taitava viulisti, on syytä olettaa, että hän Lyypekissä ollessaan soitti Buxtehuden järjestämässä Abendmusik-konsertissa viulua.

Vuonna 1707 Bach erosi Arnstadtin virastaan ja otti tilalle paikan Mühlhausenissa. Samana vuonna hän meni naimisiin serkkunsa Maria Barbara Bachin kanssa, jonka kanssa hän sai seitsemän lasta. Vuotta myöhemmin hän soitti urkuja Weimarin herttualle, joka lupasi Bachille parempaa paikkaa urkurina, kamarimuusikkona ja myöhemmin konserttimestarina. Weimarissa hän kehitti säveltämistään, ja sovitti muun muassa Antonio Vivaldin konserttoja uruille ja cembalolle. Vivaldin tuotanto vaikutti sitä kautta hänen myöhempiin viulukonserttoihinsa. Valtaosan Bachin urkumusiikista uskotaan olevan peräisin Weimarin-ajalta.

Vuonna 1716 Bach kuuli, että herttua oli suunnittelemassa Bachille luvattua kapellimestarin paikkaa Georg Philipp Telemannille, mihin hän vastasi hankkimalla itselleen vastaavan paikan Köthenistä (vanh. Cöthen). Bachin suunnitelmien estämiseksi herttua vangitutti tämän marraskuussa 1717. Kuukautta myöhemmin Bach vapautettiin, ja hän siirtyi suunnitelmiensa mukaisesti prinssi Leopoldin palvelukseen Kötheniin. Siellä Bach sävelsi kuuluisat Brandenburgilaiset konserttonsa, joissa erilaiset soolosoitinten ryhmät soittavat muun orkesterin säestäessä. Osa yhdistelmistä oli poikkeuksellisia: viidennessä konsertossa soolosoittimina ovat viulu, huilu ja cembalo. Näitä nykyään suunnattoman arvostettuja konserttoja ei kuitenkaan ilmeisesti Bachin aikana esitetty niiden vaativuuden vuoksi. Muita tämän kauden teoksia olivat Italialainen konsertto ja ensimmäinen osa teoksesta Das wohltemperierte Klavier, jossa jokaiseen sävellajiin on sävelletty preludi ja fuuga.

Bachin asunto sijaitsi Leipzigin Tuomaskoulussa sen vasemmassa kolmanneksessa. Valokuva vuodelta 1902 ennen rakennuksen purkamista.

Vuonna 1720 Bachin ollessa 35-vuotias hänen vaimonsa kuoli, ja vuotta myöhemmin hän meni naimisiin Anna Magdalena Wilcken kanssa, jonka kanssa hän sai 13 lasta. Wilcke oli itsekin musikaalinen, ja hän tuki Bachin säveltämistä samoin kuin Bach hänen laulu-uraa. Myös prinssi Leopold meni naimisiin samoihin aikoihin. Koska Leopoldin vaimo ei pitänyt musiikista, alkoi Bachin ura Köthenissä kohdata vastatuulta. Hänen onnekseen vuonna 1722 avautui Tuomaskirkon vieressä sijainneessa Tuomaskoulussa (saks. Thomasschule) Leipzigissa kanttorin virka, jota siihen saakka oli hoitanut Johann Kuhnau.[1] Virkaa tarjottiin ensin Telemannille ja sitten Johann Graupnerille, mutta nämä eivät voineet lähteä työnantajiensa palveluksesta. Bach otti paikan vastaan, muutti Leipzigiin vuonna 1723 ja vietti kaupungissa koko loppuelämänsä.

Bachin tehtäviin kuului opettamisen lisäksi kantaattien tekeminen sunnuntain jumalanpalveluksiin ja kirkollisia juhlapäiviä varten. Koulun laulajien ja soittajien suuren määrän ansiosta hän pystyi säveltämään myös suurimittaisia teoksia, kuten Johannes-passion ja Matteus-passion, joka sai ensiesityksensä Tuomaskirkossa vuonna 1727 tai 1729. Huolimatta tuotteliaisuudestaan Bach ilmaisi vuonna 1730 tyytymättömyytensä paikkaansa kirjeessään eräälle diplomaatille. Myöhemmin hän koetti tuloksetta hakea paikkaa Dresdenistä. Hänen työmääränsä kasvoi entisestään, ja lopulta hän joutui olemaan poissa eräistä kirkollisista tehtävistä joko opettamisen tai sävellystyön takia.

Yleisesti katsotaan, että barokkiajan musiikki huipentui häneen, ja sen voidaan myös katsoa päättyneen hänen kuoltuaan. Bach joutui elinaikanaan mm. Johann Adolph Scheiben arvostelemaksi musiikillisesta vanhakantaisuudestaan, koska ei seurannut orastavaa galanttia tyyliä.^lähde? Hän oli Vivaldin ja Telemannin ohella yksi musiikkihistorian tuotteliaimmista säveltäjistä: yli 1000 teoksen tiedetään syntyneen Bachin kynästä. Hän sävelsi valtavasti kirkollista musiikkia, kuten messuja, oratorioita, passioita ja ainakin 215 kantaattia; konserttoja eri soittimille kuten klaveerille, cembalolle ja viululle; teoksia yksittäisille soittimille kuten klaveerille, luutulle, viululle ja sellolle; urkumusiikkia kuten fuugia ja preludeja; sekä runsaasti kamarimusiikkia. Fuugan hän kehitti täydellisyyteen: hän loi hyvin monimutkaisia, mutta silti kauniita melodioita, jotka kehittyivät kappaleissa samanaikaisesti useamman melodian ryhmissä, kontrapunktisesti.

Kari Rydman on verrannut Bachia musiikin historiassa kahtaalle heijastavaan peiliin. Toisaalta Bach kokosi yhteen kaiken sen, mitä ennen häntä oli saatu aikaan, ja kohotti edeltäjiensä kehittämät muodot taiteellisesti ja teknisesti huippuunsa, jopa niin, että monessa tapauksessa ei enää ollut pääsyä eteenpäin. Toisaalta hän viitoitti musiikin tulevan kehityksen noin vuosisadan ajaksi ennakoiden ne tunnukset ja menetelmät, joiden mukaan Joseph Haydn, Wolfgang Amadeus Mozart, Ludwig van Beethoven ja muut myöhemmät säveltäjämestarit avasivat uusia näkymiä.[3]

Musiikkitieteilijät ovat löytäneet Bachin tuotannosta karkeasti kolme tyylikautta.^lähde?

Ensimmäisen kauden loppuna voidaan pitää vuotta 1713. Tälle ajalle sijoittuvissa teoksissa (jotka ovat lähinnä urku- ja klaveeriteoksia) kuuluu voimakkaana saksalaisen 1600-luvun loppupuolen sävellysperinteen vaikutus. Bachin esikuvana toimineet saksalaiset säveltäjät olivat saaneet vaikutteita Ranskasta ja Italiasta, mutta eivät olleet omaksuneet Napolin ja Venetsian uusia oopperatyylejä. Yhtään oopperaa Bach ei uransa luonteen vuoksi koskaan säveltänyt, joskin passiot ja jotkin maalliset kantaatit muistuttavat kuunneltuina pitkälti oopperoita resitatiivien viedessä juonta eteenpäin.

Vuodesta 1713 vuoteen 1739 ulottuvalla mestaruuden jaksolla Bach sai vaikutteita aikansa uusista italialaisista musiikkityyleistä, erityisesti italialaisesta konserttomuodosta. Tämän kauden tuotannossa italialaisen tyylin melodinen selkeys ja kadenssien määrittelemät rakenteet kohtaavat luterilaisten koraalien vakavuuden ja saksalaisen kontrapunktiperinteen.

Bachin viimeisen luomiskauden aloittaa Clavier-Übung III. Myöhäisen luomiskauden sävellyksissään Bach tuotti Ludwig van Beethovenin lailla enimmäkseen soitinmusiikkia (lukuun ottamatta h-molli-messua). Loppukauden sävellyksille oli ominaista, ettei niitä useinkaan sävelletty mitään tiettyä esitystä varten, vaan paremminkin ehkä eräänlaiseksi säveltäjämestarin musiikilliseksi testamentiksi.

Wolfgang Schmieder luetteloi Bachin tuotannon vuonna 1950, ja tämän luettelon pohjalta kaikille sävellyksille on olemassa BWV-luettelonumero (Bach-Werke-Verzeichnis).

• Brandenburgilaiset konsertot nrot 1–6, BWV 1046–51
• Sarja nro 1, C-duuri, BWV 1066
• Sarja nro 2, h-molli, BWV 1067
• Sarja nro 3, D-duuri, BWV 1068
• Sarja nro 4, D-duuri, BWV 1069
• Kaksoisviulukonsertto, d-molli, BWV 1043
• Cembalokonsertto, d-molli, BWV 1052

• Messu, h-molli, BWV 232
• Matteus-passio, BWV 244
• Johannes-passio, BWV 245
• Jouluoratorio, BWV 248
• 6 Motettia, BWV 225-230
• Magnificat, BWV 243
• n. 350 kantaattia joista n. 209 on säilynyt. Kantaateista tunnetuimpia ovat:
  • BWV 4, Christ lag in Todesbanden
  • BWV 8, Liebster Gott, wann werd ich sterben
  • BWV 78, Jesu, der du meine Seele
  • BWV 80, Eine feste Burg ist unser Gott
  • BWV 82, Ich habe genug
  • BWV 140, Wachet Auf ruft die Stimme
  • BWV 147, Herz und Mund und Tat und Leben
  • BWV 202, Weichet nur, Betruebte Scatten
  • BWV 208, Was mir behagt

• Das Wohltemperierte Klavier I–II (48 preludia ja fuugaa), BWV 846–93
• Goldberg-muunnelmat, BWV 988
• Clavier-Übung
• 15 kaksiäänistä inventiota ja 15 kolmiäänistä sinfoniaa, BWV 772-801
• Fantasia ja fuuga a-molli, BWV 904
• Italialainen konsertto, BWV 971

Pääartikkeli: Luettelo Bachin urkuteoksista

• Fantasia ja fuuga c-molli, BWV 537
• Preludi ja fuuga a-molli, BWV 543
• Toccata ja fuuga d-molli, BWV 565
• Toccata ja fuuga E-duuri, BWV 566
• Orgelbüchlein, BWV 599–644,

• 6 sonaattia viululle, huilulle ja pianolle, BWV 1020–1025
• Die Kunst der Fuge, BWV 1080
• Musikalisches Opfer, BWV 1079
• Kuoroteosten alkusoitot