Mari Rantanen

Aino-Marja (Mari) Rantanen (s. 4. maaliskuuta 1956 Espoo) on suomalainen taidemaalari,[1] joka on tehnyt pitkän ja tuotteliaan uran.

Mari Rantasen Lived Space in Color teoksen osasta, 2017 Niittykummun metroasemalla.

Rantanen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa Helsingissä 1975–1979 ja Pratt Institutessa New Yorkissa 1982–1983. Hän asui ja työskenteli New Yorkissa vuodesta 1985 vuoteen 1996, minkä jälkeen hän muutti Tukholmaan ja toimi Tukholman Kuninkaallisen taidekorkeakoulun professorina 1996–2005.[1] Nykyisin Rantanen asuu ja työskentelee Tukholman lisäksi kesäisin Tammelassa Suomessa. Osan vuodesta hän viettää New Yorkissa.[2]

Rantanen on tehnyt maalauksia ja grafiikkaa, pystyttänyt maalausinstallaatioita, toteuttanut seinämaalauksia ja muuta julkista taidetta. Hänen taiteelleen ovat ominaisia vahvat värit, valo ja geometriset rakenteet. Teoksissa yhdistyy erilaisia kulttuurisia vaikutteita lähtien modernin maalaustaiteen konstruktivismista ja muun muassa Euroopan keskiaikaisten kirkkojen lasimaalauksista Aasian taiteeseen tai amerikkalaisten tekstiilikäsitöiden ornamentiikkaan. Rantasen taiteessa ilmenee utelias feministinen asenne visuaaliseen kulttuuriin, jota se kommentoi.[3]

Rantanen oli yksi rakenteilla olevan Länsimetron asemien taidekilpailussa palkituista taiteilijoista. Hänen suunnittelemansa tilateos on palkituista teoksista kuitenkin ainoa, joka toteutetaan. Niittykummun asemalle Espooseen on valmistumassa kokonaisuus, joka koostuu asemahallin suuren teoksen lisäksi myös lippuhallin värimaailman suunnittelusta. Rantasen mukaan ”aseman ja paikan nimi toimivat työn lähtökohtana”. Hän on kuvaillut, miten teos levittäytyy metroasemalle kuin suomalainen kesäniitty. Siinä on ”maitohorsman punaisuutta ja ruohon vihreyttä”. Taiteilijalle on ollut tärkeää, että teos liittyy yhtä lailla aseman arkkitehtuuriin kuin paikkaan, jossa se sijaitsee. Asemahalliin tekeillä olevan suuren teoksen materiaali on ääntä eristävää teräsverkkoa. Samankaltainen ruutukuvio on tuttua Rantasen muusta taiteesta.[4]

Lisäksi Rantanen on toteuttanut Ruotsiin useita julkisia teoksia. Tukholman Citybananin Odenplanin asemalle on parhaillaan valmisteilla uusi teos.[5]

Rantasen piti ensimmäiset näyttelynsä heti valmistuttuaan vuonna 1979, jolloin hänen töitään oli esillä Heinolassa Niemelän kartanossa ja Galleria G:n nuorten taiteilijoiden ryhmänäyttelyssä Helsingissä. Rantasen ensimmäisen yksityisnäyttelyn Helsingissä esitteli Taidemaalariliiton TM-galleria vuonna 1981. Sen jälkeen hänen teoksiaan on ollut lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomen lisäksi eri Pohjoismaissa, muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Rantanen oli mukana yhdysvaltalaisessa Kemper Museum of Contemporary Artissa vuodenvaihteessa 2015–2016 järjestetyssä suomalaisen taiteen yhteisnäyttelyssä ”Dark Days, Light Nights”.[6] Tähän mennessä viimeisimmät yksityisnäyttelynsä Rantanen piti New Yorkin Brooklynissa ja Hishultin taidehallissa Ruotsissa syksyllä 2015 sekä talvella 2016 Galleria Pictorissa Nummelassa. Helsingissä hänen teoksiaan on ollut viimeksi esillä Designmuseon ”Postmodernismi”-näyttelyssä keväällä 2015 ja Korjaamo Gallerian näyttelytoiminnan päättävässä ”Grande Finalessa” samana keväänä. Helsingin Taidehallissa Rantasen teoksia ollut esillä muun muassa keväällä 2007 taiteilijan suuressa yksityisnäyttelyssä sekä ryhmänäyttelyssä ”Kiasma Goes Taidehalli” syksyllä 2014.[2]

Vuonna 1989 Rantanen oli Tampereen taidemuseon järjestämän palkintonäyttelyn Vuoden nuori taiteilija, ja huomionosoitukseen liittyy myös Maaretta Jaukkurin ja Stephen Westphalin artikkelein varustettu näyttelyjulkaisu.[7]

Rantasen taiteesta on kirjoitettu paljon eri julkaisuissa, ja sitä on esitelty useissa monografioissa, näyttelyluetteloissa ja nykytaiteen kokoomateoksissa Suomessa, Ruotsissa ja muun muassa Yhdysvalloissa. Varhaisimpia niistä ovat olleet keväällä 1991 julkaistu Marja-Terttu Kivirinnan, Ilppo Pohjolan ja Leena-Maija Rossin Koko hajanainen kuva[8] ja Markku ja Olli Valkosen Suomen taide 6.[9] Myös taidekirjasarja Pinx. Maalaustaide Suomessa on käsitellyt Rantasen taidetta sen eri osissa ilmestyneissä artikkeleissa.[10]

Rantasen puoliso oli elokuva- ja videotaiteilija Steven Dixon vuosina 1989–2008.[1]