Margit Lilius
Margit Lilius (1940-luvun lopulta alkaen Mustapa, 10. heinäkuuta 1899 Helsinki – 2. maaliskuuta 1991 Oitti) oli suomalainen balettitanssija, jota pidetään Suomen ensimmäisenä klassisena ballerinana.[1][2]
Margit Lilius syntyi Suomen ensimmäiseen tanssijasukuun: hänen enonsa oli miesten tanssin uranuurtaja Toivo Niskanen ja tätinsä tanssipedagogi Hilma Liiman. Margit Lilius sai oppia molemmilta, pääsi enonsa avulla koskettamaan Anna Pavlovaa ja esitti klassista varvastanssia ensimmäisenä suomalaisena Toivo Niskasen järjestämässä näytännössä vuonna 1917. Niskanen sai tytölle oppilaspaikan Pietarin Mariinski-teatterin balettikouluun, mutta tyttö ei halunnut jättää perhettään.[2]
Lilius oli alusta asti mukana Suomalaisen oopperan vuonna 1922 perustetussa baletissa ja sai jo seuraavana vuonna tehtäväkseen Joutsenlammen roolin Odette-Odile. Vuonna 1926 Margit Lilius pääsi Milanon La Scalan tunnetuimman pedagogin Enrico Cecchettin oppilaaksi, mutta joutui palaamaan Suomeen hoitamaan emännyyttä miehensä Lauri Järvisen suvun maatilalla Hausjärven Oitissa. Sen ohella hän opetti tanssia ja esiintyi taas oopperan baletissa, mutta lopetti vuonna 1935 kun koko baletti oli lopetusuhan alla. Margit Lilius lähti Olga Preobrazhenskajan oppiin Pariisiin, mutta vietti sotavuodet Oitissa. Hän muutti sotien jälkeen Yhdysvaltoihin sinne aiemmin muuttaneen poikansa luo ja antoi hyväntekeväisyysesityksiä Suomen jälleenrakentamisen hyväksi.
Yhdysvalloissa Lilius solmi toisen avioliittonsa Antti Mustapään kanssa, mutta mies kuoli jo 1952. Margit Lilius käytti kuitenkin loppuelämänsä nimeä Margit Mustapa tai Lilius-Mustapa. Hän esiintyi viimeisen kerran Seattlessa vuonna 1952 pohjoismaisen festivaalin 25 000 hengen yleisölle. Hän asui yksin jäätyään Kalifornian Santa Barbarassa ja kiinnostui teosofiasta Happy Valley -kouluyhteisössä Ojaissa, jossa hän myös opetti. Yhä toimivan yhteisön perustajiin kuuluivat Annie Besant, Aldous Huxley ja Krishnamurti[3]. Margit Mustapa vietti aikaa myös tyttärensä hoitamalla Oitin maatilalla, jossa hän kuoli 1991.[1][2]
Lähteet
- Vienola-Lindfors, Irma: Kuolleita: Tanssijatar Margit Lilius. Helsingin Sanomat, 7.3.1991. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- Vienola-Lindfors, Irma: Pieni tanssija Suomesta. Helsingin Sanomat, 11.9.1988, s. B8–B9. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- Founders & Philosophy Besant Hill School of Happy Valley. Viitattu 25.7.2018. (englanniksi)