Marcus Junius Brutus

Brutus oli Marcus Junius Brutus vanhemman, verrattain merkityksettömän poliitikon, poika. Hänen äitinsä oli Servilia Caepionis, joka oli Cato nuoremman sisarpuoli sekä Julius Caesarin rakastajatar. Jotkin lähteet mainitsevat Brutuksen olleen Caesarin poika, mutta väitteet tuskin pitävät paikkaansa, koska Caesar oli Brutuksen syntyessä vasta 15 vuoden ikäinen, ja suhde Brutuksen äitiin syttyi vasta muutamia vuosia Brutuksen syntymän jälkeen. Brutuksen eno Quintus Servilius Caepio adoptoi Brutuksen nuorena miehenä, ja Brutus lisäsi enonsa cognomenin omaan nimeensä.

Brutuksen poliittinen ura alkoi kun hänestä tuli enopuolensa Cato nuoremman avustaja tämän Kyproksen maaherrakauden aikana. Senaatissa Brutus liittoutui optimaattien (konservatiivinen ryhmittymä) kanssa ensimmäistä triumviraattia vastaan. Triumviraattiin kuuluivat Marcus Licinius Crassus, Pompeius ja Caesar. Brutuksella olikin syytä vihata Pompeiusta, joka oli murhannut hänen isänsä 77 eaa. Sullan proskriptioiden aikana.

Kun kansalaissota puhkesi Caesarin ja Pompeiuksen välillä 49 eaa., Brutus seurasi entistä vihollistaan ja sen hetkistä optimaattien johtajaa Pompeiusta. Katastrofaalisen Farsaloksen taistelun jälkeen Brutus kirjoitti Caesarille anteeksipyyntökirjeen, ja Caesar antoi hänelle välittömästi anteeksi. Caesar hyväksyi hänet sisäpiiriinsä ja teki hänestä Gallian kuvernöörin. Seuraavana vuonna (45 eaa.) Caesar teki Brutuksesta preettorin.

Luonnostaan konservatiivina Brutus ei koskaan peitellyt vakaumustaan. Hän nai Porcia Catonesin, joka oli hänen täysserkkunsa ja Caton tytär, ja kirjoitti tekstin kiitellen edesmenneen appi-isänsä luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia. Caesar oli hyvin mieltynyt Brutukseen ja kunnioitti hänen mielipiteitään. Joka tapauksessa Brutus, monien muiden senaattorien tapaan, ei ollut tyytyväinen tasavallan senhetkiseen tilaan. Caesar oli elinikäinen diktaattori ja keskitti valtaa omiin käsiinsä. Yhdessä ystäviensä, lankonsa Cassiuksen ja muiden miesten kanssa Brutus perusti salaliiton Caesaria vastaan.

Joukko murhasi Caesarin senaatissa maaliskuun iduksena (15. maaliskuuta) 44 eaa. Viralliseksi syyksi salamurhaan annettiin valtion olojen kohentaminen. Salaliittolaiset saivat armahduksen Marcus Antoniukselta, josta tuli valtionpäämies. Kuitenkin kaupunki oli heitä vastaan, sillä suurin osa väestöstä oli rakastanut Caesaria. Antonius päättikin käyttää tilannetta hyväkseen, ja jo 20. maaliskuuta hän puhui Caesarin hautajaispuheessa ankarasti salamurhaajia vastaan. Roomalaiset eivät enää nähneet salaliittolaisia tasavallan pelastajina. Heitä syytettiin valtiopetoksesta, ja Brutus salaliittolaisineen pakeni itään.

Ateenassa Brutus omistautui filosofian opiskelulle ja hankkimaan rahavaroja legioonien muodostamiseen. Marcus Antonius ja Caesarin adoptiopoika Octavianus olivat hänen jäljillään ottaakseen hänet kiinni ja kostaakseen. Marcus Antoniuksen ja Octavianuksen armeijat saapuivat 42 eaa. Brutuksen joukot kukistivat Octavianuksen, mutta Antonius voitti Cassiuksen. Cassius teki itsemurhan tietämättä liittolaisensa voitosta. Molemmat armeijat uudelleenryhmittyivät ja taistelivat Filippoin toisessa taistelussa 23. lokakuuta. Plutarkhoksen ja Suetoniuksen mukaan Brutus kärsi Caesaria koskevista unista ja häviön enteistä. Myös hänen mielialansa oli matala. Octavianus ja Antonius olivat kiistattomia voittajia. Brutus pakeni muttei kauas. Hänen ystävänsä kehottivat häntä pakenemaan uudestaan, mutta hän sanoi yhden kuuluisimmista lauseistaan: ”Pakoon, kyllä, mutta tällä kertaa käsin, ei jaloilla.” Sanottuaan tämän hän teki itsemurhan.

Ranskalainen historioitsija Octave Aubry kertoo, että Ranskan suuren vallankumouksen aikana vallankumousoikeutta koristi kolme suurta rintakuvaa: Lepeletier de Saint-Fargeau, Jean Paul Marat – ja Brutus. Viimeksi mainittu siksi, että vallankumoukselliset pitivät häntä ylivertaisena tasavaltalaisena. Kuvat oli tehnyt vallankumouksen nimikkotaiteilija Jacques-Louis David.

Danten teoksessa Jumalainen näytelmä Brutus on ihmiskunnan historian pahin rikollinen Juudaksen ja Cassiuksen ohella ja sijoitettuna Helvetin alimpaan piiriin, Luciferin suuhun.[1]

• Decimus Junius Brutus Albinus

• Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita 1–2. WSOY, 1993. ISBN 951-0-18515-9.
• Kailaheimo, Markku: Brutuksesta – stoalaisesseitä. Kirjokansi, 2016. ISBN 978-952-7142-62-2.
• Tuomisto, Pekka: Rooman diktaattorit. Karisto, 2003. ISBN 951-23-4442-4.