Philippus Arabs

Marcus Julius Philippus syntyi pienessä kylässä Arabia Petraean provinssissa, nykyisen Shahban kaupungin alueella Syyriassa, noin 87 km Damaskoksesta etelään. Hänen synnyinpaikastaan ei tiedetä paljoa, mutta noustuaan myöhemmin keisariksi, Philippus perusti sen uudelleen itsensä mukaan Filippopoliin (lat. Philippopolis) kaupunkina ja aloitti siellä mittavan rakennuskampanjan. Hänen isästään Julius Marinuksesta tiedetään, että hän oli Rooman kansalainen ja huomattavassa asemassa. Eri antiikin lähteet nimittävät häntä vaihtelevasti arabisheikiksi tai rosvopäälliköksi. Marinus ilmeisesti kuoli ennen poikansa valtaannousua.[1] Philippuksen äidistä ei tiedetä mitään, mutta hänellä oli veli, Gaius Julius Priscus. Noin vuoden 230 paikkeilla Philippus meni naimisiin Marcia Otacilia Severan kanssa. Vuonna 238 parille syntyi poika, joka sai nimekseen Marcus Julius Severus Philippus.[2] Myös Philippuksen uran kehitys on hämärän peitossa lähes 40 vuoden ikään asti, mutta sitä on varmasti auttanut hänen veljensä Priscuksen menestyksekäs ura. Priscus nimitettiin pretoriaanikaartin prefektiksi keväällä 242.[2]

Vuonna 243 Philippus osallistui Gordianus III:n Persian vastaiseen sotaretkeen, jota johti Priscuksen kollega, pretoriaaniprefekti Timesitheus. Sotaretki alkoi menestyksekkäästi, roomalaiset valloittivat Carrhaen ja Nisibiksen ja persialaiset voitettiin Rhesainan taistelussa. Rooman armeija lähestyi jo Persian pääkaupunkia Ktesifonia, kun yllättäen Timesitheus sairastui ja kuoli. Philippus nimitettiin hänen tilalleen, mutta epäiltiin, että hän olisi itse myrkyttämällä murhannut Timesitheuksen. Sotaretki kääntyi huonompaan suuntaan ja roomalaiset kärsivät kovia tappioita talvella 243–244. Armeijan käskettiin perääntyä takaisin länteen, mutta Gordianus kuoli epäselvissä olosuhteissa vuoden 244 alussa. Kuoleman syistä on useita tarinoita ja teorioita. Epäluotettavaksi osoittautunut Historia Augusta kertoo Philippuksen panetelleen Gordianusta sotilailleen ja sanoneen tätä nuoreksi ja kokemattomaksi. Teoksen mukaan Philippus oli vielä saattanut armeijan ruokahuollon sekasortoon ja syyttänyt siitä Gordianusta. Sotilaat kapinoivat ja Gordianus murhattiin. Bysanttilaiset historioitsijat Zosimos ja Zonaras kertovat suunnilleen samaa. Aurelius Victor, Eutropius ja Ammianus Marcellinus syyttävät myös Philippusta. Kristityiden historioitsijoiden Eusebioksen ja Orosiuksen mukaan Philippus kääntyi kristityksi, mikä ei kuitenkaan luultavammin ole totta. Orosius kertoo sotilaiden tappaneen Gordianuksen, mutta Eusebios ei kerro vallanvaihdon yksityiskohdista ollenkaan. On mahdollista, että sotilaat tappoivat Gordianuksen omin päin ja julistivat sitten Philippuksen keisariksi.[3][2][4]

Myös persialainen versio tapahtumista on säilynyt. Naqsh-i-Rustamista, Persepoliin kaupungin pohjoispuolelta löydettiin vuonna 1939 kalliopiirtokirjoitus, jossa Persian kuningas Sapor I kertoo voittaneen roomalaiset taistelussa, jossa Gordianus sai surmansa.[3]

Naqsh-i-Rustamista Iranista löytynyt reliefi, jossa polvillaan oleva keisari Philippus Arabs anoo armoa suurkuningas Sapor I:ltä. Rooman keisari Valerianus, joka joutui persialaisten vangiksi vuonna 260, seisoo taustalla Saporin pitäessä häntä kädestä osoituksena hänen vangitsemisestaan.[5]

Philippus nousi valtaan vuoden 244 alussa, luultavasti helmikuussa. Ensitöikseen hän solmi rauhan Persian kuningas Saporin kanssa. Roomalaiset joutuivat maksamaan 50 miljoonaa sestertiusta ja ehkä jopa vuotuista veroa persialaisille. Sopimus antoi Philippukselle mahdollisuuden palata Roomaan ja vakiinnuttaa valtansa. On epäselvää miksei hänen paljon kokeneempaa ja ansioituneempaa veljeä Priscusta nimitetty Philippuksen sijaan keisariksi. Priscus kuitenkin nimitettiin Rooman idän provinssien ja armeijoiden komentajaksi (rector Orientis) ja hän piti päämajaansa Syyrian Antiokiassa. Philippuksen lanko tai appi Severianus sai hallittavakseen Tonavan raja-alueen rintaman.[6][7]

Heinä- tai elokuussa 244 Philippus nimitti 6-vuotiaan poikansa Philippus nuoremman perijäkseen (caesar). Kesällä 247 poika korotettiin kanssahallitsijaksi (augustus) vaikka hän olikin tuskin edes 10-vuotias. Philippuksen vaimo Otacilia Severa mainitaan viimeisen kerran kolikoissa vuonna 248, mikä on johtanut spekulaatioihin, että hän olisi kuollut samana vuonna.[7]

Vuonna 248 tuli kuluneeksi tuhat vuotta kun Rooma myytin mukaan perustettiin ja Philippus sai kunnian järjestää tuhatvuotisjuhlan. Vaikka valtakunnan taloudellinen tilanne oli huono, juhlat olivat näyttävät. Ne alkoivat Rooman perinteisenä perustamispäivänä 21. huhtikuuta. Ohjelmaan kuului urheilukisoja, gladiaattoritaisteluja ja kilpa-ajoja. Circus Maximuksella esiteltiin kansalle eksoottisia villieläimiä, muun muassa virtahepoja. Kansalle jaettiin rahalahjoituksia ja Philippus armahti aiemmin karkotetut ihmiset ja kuritti kiinnijääneitä maantierosvoja yrittäen näin kasvattaa kansansuosiotaan. Philippus myös paransi suhteitaan senaattiin kysymällä tältä neuvoa hallitsemisessa.[7][8]

Philippus Arabs roomalaisessa antoninianuksessa.

Vuonna 245 karpien germaaniheimo hyökkäsi Rooman hallitsemaan Moesian provinssiin. Useita kaupunkeja joutui hyökkäyksen kohteeksi ja ryöstettiin. Legioonat lähetettiin tunkeutujia vastaan ja sota jatkui useita vuosia ja saattoi levitä länteen, Pannonian provinssiin. Voitto saavutettiin viimein vuonna 248 mutta sotilaat olivat tyytymättömiä. Vuoden 248 alussa, ehkä huhtikuussa, Moesian tai Pannonian legioonat huusivat erään Tiberius Claudius Marinus Pacatianuksen keisariksi.[6] Hän alkoi lyöttää kolikoita vallankaappauksensa tukemiseksi mutta sai pian surmansa omien joukkojensa toimesta. Syytä tähän ei tosin tiedetä. Hän saattoi epäonnistua germaanien hyökkäyksien torjumisessa.[9][10]

Pohjois-Afrikassa sota maureja vastaan ei sujunut ja Philippus päätti solmia Rooman kannalta epäedullisen rauhansopimuksen. Syyriassa kansa kapinoi Priscusta vastaan vuonna 248, koska tämä oli verottanut ankarasti ihmisiä. Kapinan johtoon nousi eräs Jotapianus, joka sai kuitenkin surmansa kesällä 249. Muita usurpaattoreita olivat mahdollisesti Silbannacus ja Sponsianus.[6][10]

Zosimoksen mukaan Philippus murtui paineen alla ja tarjoutui jopa luopumaan vallasta. Rooman kaupunginprefekti Gaius Messius Quintus Decius kuitenkin rauhoitteli häntä ja ennusti kapinoiden päättyvän itsestään. Tämä saattaa kuitenkin olla Zosimoksen omaa keksintöä, sillä hän vihasi Philippusta ja antoi tarkoituksellisesti negatiivisen kuvan keisarista. Philippus oli kuitenkin pätevä sotapäällikkö, mistä kertoo hänen aiempi sotaretkensä karpeja vastaan. Vallantavoittelijat saatiinkin kukistettua, ja Philippus säilytti asemansa.[9][10]

Keväällä 249 Philippus lähetti kokeneen senaattorin ja kaupunginprefekti Deciuksen palauttamaan järjestyksen Tonavalla. Gootit ja karpit hyökkäilivät Rooman provinsseihin ja legioonat olivat kapinamielialassa. Decius sai armeijan kuriin ja löi gootit mutta Philippukseen tyytymättömät sotilaat julistivat Deciuksen saman tien keisariksi loppukeväällä tai kesällä 249. Zonaraksen mukaan hän yritti vakuutella Philippukselle ettei ollut halukas kaappaamaan tältä valtaa. Mutta jos Decius jotain selittikin, ei se ilmeisesti vakuuttanut Philippusta, joka lähti armeijoineen tekemään selvää Deciuksesta.[11][12]

Philippus ja Decius kävivät ratkaisevan taistelun luultavasti Veronassa Pohjois-Italiassa tai Beroiassa Makedoniassa. Taistelu päättyi Philippuksen täydelliseen tappioon. Joko hän kaatui taistelussa, tai hänet murhattiin hyvin pian sen jälkeen. Kun tieto Philippuksen tappiosta saapui Roomaan, pretoriaanikaarti murhasi Philippus nuoremman.[11][12] Tappion syynä saattoi olla Philippuksen huono terveys. Hän ei myöskään ollut Deciuksen veroinen sodanjohtaja.