Marc Worden
David Marc Worden (s. 5. kesäkuuta 1976 Toronto, Ontario) on kanadalainen näyttelijä.
Marc Worden | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | David Marc Worden |
Syntynyt | 5. kesäkuuta 1976![]() |
Näyttelijä | |
Taiteilijanimet | Mark Worden |
Aktiivisena | 1989– |
Merkittävät roolit |
Rautamies (Ultimate Avengers ja The Invincible Iron Man) |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Ura
Hän aloitti uransa synnyinkaupungissaan Torontossa, näytellen teattereissa ja televisiossa. Vuonna 1990 Worden muutti Yhdysvaltoihin töihin Walt Disney-yhtiöön[1] ja asuu nykyisin Los Angelesissa. Hän on uransa aikana esiintynyt enimmäkseen vierailevissa näytelmä- ja äänirooleissa televisiosarjoissa, kuten Tie Avonleaan, Avaruus 2063, Felicity, Batman of the Future, The Zeta Project, NYPD Blue, Mullan alla ja Teen Titans. Worden oli myös mukana kolmessa Marvelin tuottamassa animaatioelokuvissa Rautamiehenä ja on dubannut englanniksi anime-elokuvan Ihania päiviä.
Rautamiehen rooliin hän päätyi elokuvan Ultimate Avengersin myötä, johon Worden alun perin koe-esiintyi Kapteeni Amerikan roolia varten.[2] Roolin mentyä Justin Grossille hän kokeili vielä Thorin roolia, mutta ei saanut sitäkään kuulostamaan ääniroolittajien hakemaksi ääneksi. Elokuvan projektissa mukana ollut Craig Kyle halusi vielä Wordenin kokeilevan Tony Starkin roolia, jonka hän myös onnistui saamaan.[2]
Lähteet
- imdb finnish.imdb.com. Viitattu 9.2.2009. (englanniksi)
- Patrick Luce: Marc Worden talks Ultimate Avengers, Iron Man, and a film called Dragonlance 10.8.2006. monstersandcritics.com. Arkistoitu 23.12.2008. Viitattu 9.2.2009. (englanniksi)