Manuel Candamo

Manuel González de Candamo e Iriarte (14. heinäkuuta 1841 – 7. toukokuuta 1904) oli perulainen poliitikko, joka toimi maansa presidenttinä syyskuusta 1903 toukokuussa 1904 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.[1]

Candamo oli varakkaan perheen poika, joka opiskeli oikeustiedettä ja matkusteli sitten Kaukoidässä ja Euroopassa. Palattuaan Peruun hän liittyi Civilismo-puolueeseen ja osallistui Perun keskuspankin perustamiseen. Hän nousi Liman pormestariksi ja senaatin puhemieheksi. Kun sisällissota pakotti Andrés Avelino Cáceresin eroamaan, Candamo johti väliaikaishallitusta, joka järjesti uudet vaalit, jotka Nicolás de Piérola voitti.[1]

Vuonna 1904 hän oli Civilismo-puolueen presidenttiehdokkaana ja sai 99 % äänistä. Seuraavana keväänä hänen terveytensä kuitenkin heikkeni, ja hän lähti sairauslomalle ja kuoli kuukautta myöhemmin. Valtaan nousi varapresidentti Serapio Calderón, joka järjesti uudet vaalit, jotka voitti Civilismo-puolueen ehdokas José Pardo y Barreda.[1]

Candamon valtakausi osui jaksolle, jota on kutsuttu "aristokraattien tasavallaksi". Civilismo-puolue hallitsi vaaleja, ja äänioikeutta rajoitettiin lukutaidon ja omaisuuden mukaan. Talouskasvu oli nopeaa, ja yhteiskunta modernisoitui vauhdilla.[2]