Malli (ammatti)

Vaatteita esittelevän mallin ulkonäkövaatimukset vaihtelevat muodin ja aikakauden mukaan. Keskeisenä käsitteenä on siluetti, joka tarkoittaa kulloinkin muodikkaan olemuksen perushahmoa: esimerkiksi 1920-luvun tasapaksu ”pylväsmäinen” naishahmo, 1950-luvun kapeavyötäröinen ”tiimalasivartalo” tai 1980-luvun hartioista leveä ja alhaalta kapea kolmiosiluetti. Siluetti voidaan saada aikaan vaatemuotoilulla, kuten 1980-luvun kolmiotyyli olkatoppauksilla, tai se voi vaatia kantajaltaan tiettyä ruumiinrakennetta etenkin silloin, kun vaatemuoti on hyvin paljastavaa. Siluetin vaihtelu on ollut selvempää naisten vaatetuksessa, mutta myös miesmalleilta on vaadittu erilaista ulkonäköä eri aikakausien muotia esittelemään. Siluettia ja muuta kulloisenkin ajan tyyliä korostetaan myös tietynlaisilla hiusmuodin ja ehostustyylin keinoilla sekä ilmeillä, katseen suunnilla, valaistuksella ja rekvisiitalla, minkä lisäksi muotivalokuvissa on aina käytetty myös retusointia, nykykielellä kuvankäsittelyä.[5]

Kunkin ajan malli-ihanne kuvastaa myös ajan henkistä ilmapiiriä ja vaatemuodin tavoin irtiottoa entisestä. 1950-luvun tiimalasivartalon tilalle tuli 1960-luvun nuorisokulttuurin myötä Twiggyn kaltainen varsamaisen hento ja suurisilmäinen malli-ihanne. Calvin Kleinin vuonna 1993 aloittama heroin chic -tyyli anorektisen laihoine ja kalpeine malleineen (tunnetuimpana Kate Moss) syntyi vastakohdaksi 1980-luvun rotevalle ja ruskettuneelle glamour-mallityylille[6][7][8].

Mallin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat sopivan huomiota herättävä ulkonäkö ja esiintymiskyky työn näyttelemistä muistuttavan luonteen vuoksi. Mallilta edellytetään myös kykyä muuntautua, koska hänen pitää soveltua ja sopeutua kuvauksiin erilaisissa tilanteissa, asuissa ja paikoissa.

Mallien tärkeimmät ulkonaiset vaatimukset liittyvät muotimaailman käytännöistä johtuviin seikkoihin: naispuolisen näytösmallin tulisi olla vähintään 180 cm pitkä ollakseen näyttävä, kuvausmallienkin melkein yhtä pitkiä koska vaatteiden ”prototyypit” tehdään tiettyyn kokoon jotta ne näyttävät hyviltä ja laskeutuvat kauniisti. Catwalk-mallin täytyy osata kävellä ja kääntyä tietyllä tavalla jalkineista ja asusta riippumatta. Valokuvamallin kasvojen on oltava toisaalta sopusuhtaiset, toisaalta myös persoonalliset. Silmien on oltava isot, huulten sensuellit. Hiusmallilla täytyy olla terve, tuuhea ja pitkä kuontalo työstettäväksi, koruja, kelloja ja puhelimia esittelevällä käsimallilla hyvin hoidetut kädet ja kynnet. Urheiluvaatteita ja -välineitä esittelevän mallin täytyy olla sporttinen ja lajin mukaan enemmän tai vähemmän lihaksikas. Hoikkuus on etu, mutta tietyillä vaatevalmistajilla ja -liikkeillä on tarvetta on myös plus-koon malleille. Omat vaatimuksensa on myös seniori-, teini- ja lapsimalleille, joita mallitoimistot myös kouluttavat ja opastavat tehtäviin. Muissa kuin vaatemainoksissa esiintyviltä malleilta vaaditaan persoonallista ulkonäköä ilman tiukkoja vaatimuksia, jotta mallitoimistoilla olisi tarjottavana laaja valikoima erinäköisiä ja -ikäisiä esiintyjiä.[2][9][10]

Myös perinteisten naistenmuotimallien kirjo on kaikkialla maailmassa monipuolistunut, enää ei haeta malleiksi vain vaaleaihoisia laihoja tyttöjä. Kehopositiivisuus, eri etnisten ryhmien hyväksyntä ja muut tasa-arvopyrkimykset ovat tuoneet alalle enemmän diversiteettiä, ja monien mallitoimistojen listalla on trans- ja muunsukupuolisia malleja. Mallien ikä on nyt entistä vanhempi, esimerkiksi Vogue-lehti ei enää käytä alle 18-vuotiaita.[11]

Fitness-malleja käytetään urheilutuotemainoksissa, joissa tarvitaan lihaksikkaampia malleja.

Tavallisesti malli työskentelee mallitoimiston välityksellä. Mallitoimisto manageroi ja järjestää malleilleen casting-tilaisuuksia, joissa työntekijöitä myös haastatellaan. Suomalaisia mallitoimistoja ovat muun muassa Brand, Paparazzi, Portfolio, Clamos Studio, Fashion Model Agency, Fashion Team, Modelboom, Azzurro, Pariss Models, Fondi ja Modelpoint.

1960-luvulla malleista alkoi tulla popkulttuurin ikoneita ja julkisuuden henkilöitä, joita alettiin kutsua termillä supermalli. Ilmiö alkoi 1960-luvun puolivälin ”svengaavasta Lontoosta”, jossa uudentyyppiset mallit kuten Jean Shrimpton ja Twiggy tuotiin julkisuuteen nimillään, toisin kuin siihenastiset ranskalaistyyppisen muotikulttuurin anonyymit ja etäiset mannekiinit. Julkisuuden myötä supermallien kysyntä ja sen myötä palkkiotaso alkoivat nousta.[12]

Claudia Schiffer

1980–1990-lukujen vaihteessa alkoi niin kutsuttu supermallibuumi. Tuolloin suosituimpien mallien ansiot nousivat ennennäkemättömän korkeiksi ja heistä tuli julkisuuden henkilöitä. Kaikista menestyksekkäimmiksi nousivat Cindy Crawford, Naomi Campbell, Kate Moss, Claudia Schiffer, Christy Turlington ja Linda Evangelista. Nämä huippumallit ansaitsivat miljoonia, esiintyivät satojen muotilehtien kansikuvissa ja olivat useissa maissa tunnettuja muoti-ikoneita.[13]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Malli (ammatti) Wikimedia Commonsissa