Mankkaa
Mankkaa (ruots. Mankans) on Tapiolan ja Kauniaisten välimaastossa sijaitseva pientalovaltainen kaupunginosa Espoossa. Sen rajana on pohjoisessa Turunväylä ja lännessä Kehä II. Idässä ja etelässä rajana ovat Mankkaanlaaksontie ja siitä erkaneva Turveradantie. Laajalahden rajalla on laaja viheralue.
Mankkaa | |
---|---|
Mankans | |
![]() Kaupungin kartta, jossa Mankkaa korostettuna. Espoon kaupunginosat |
|
Kaupunki | Espoo |
Suuralue | Suur-Tapiola |
Kaupunginosa nro | 26[1] |
Pinta-ala | 5,4 km² [2] |
Väkiluku | 8 404 (31.12.2021) |
Väestötiheys | 1556,3 as./km² |
Osa-alueet | Taavinkylä, Vanha-Mankkaa |
Postinumero(t) | 02180, 02750 |
Lähialueet | Henttaa, Kilo, Laajalahti, Olari, Pohjois-Tapiola, Sepänkylä |
Rakennuskanta
Suurin osa Mankkaan rakennuskannasta on valmistunut 1970- ja 1990-lukujen välillä. Asuntokannasta suurin osa on erillisiä pientaloja. Alueella on niin omistus-, asumisoikeus- kuin vuokratalojakin.[3]
Liikenne
Aluetta halkoo pohjois-eteläsuuntainen Mankkaantie, joka jatkeineen (Koivuviidantie, Vanhan-Mankkaan tie) johtaa Tapiolasta Sinimäentielle lähelle Turunväylän Kauniaisten liittymää. Se oli aikaisemmin varsin vilkasliikenteinen, mutta sen liikenne on huomattavasti vähentynyt vuonna 2000 valmistuneen Kehä II:n ansiosta, joka kulkee samansuuntaisesti alueen länsilaidalla. Toinen aluetta halkova isompi tie on Turunväylän suuntainen Sinimäentie, jonka pohjoispuolella on teollisuusalue- ja toimistokortteleita sekä isoja kauppaliikkeitä.
Mankkaan kautta kulkee useita bussien seutulinjoja Helsinkiin ja Espoon sisäisiä linjoja mm. Tapiolaan ja Leppävaaraan.
Palvelut
Kauppaliikkeiden keskittymä on myös Mankkaantien varrella Mankkaanportissa, jossa sijaitsee muun muassa Espoon ensimmäinen Lidl.[4] Alueella sijaitsee myös K-Supermarket Mankkaa ja sen yhteydestä löytyvät Tokmanni, Musti ja Mirri sekä muita pieniä liikkeitä. Mankkaalla toimi myös ennen posti. Mankkaanportin ostoskeskuksen paikalla sijaitsi vielä 1990-luvulla Espoon linja-autovarikko. Alueella toimii viisi päiväkotia: Taavinkylän lastentalo, Mankkaan päiväkoti, Seilimäen päiväkoti, Purolan päiväkoti ja Portängens daghem. Alueella on kaksi alakoulua, Taavinkylän koulu ja Mankkaanpuron koulu, sekä yksi yläkoulu, Mankkaan koulu. Mankkaalla on oma asukaspuisto jonka yhteydessä on Mankkaan makasiini, joka järjestää toimintaa kaiken ikäisille.
Tunnettuja mankkaalaisia
- Tim Väyrynen, jalkapalloilija[5]
- Mikki Kauste, muusikko
- Aki Tykki, muusikko
- Alexi Laiho, muusikko
Katso myös
- Kilon turverata, Kilon rautatieasema - Mankkaan turvesuo -välille rakennettu kapearaiteinen rautatie.
Lähteet
- Espoon viralliset kaupunginosat (PDF) 12.12.2012. Espoon Kaupunki. Arkistoitu 28.7.2014. Viitattu 23.10.2014.
- Espoon kaupunginosien pinta-alat hri.fi. 24.10.2014. HRI. Viitattu 24.10.2014.
- Mankkaan asuntokanta 1920–2013 aluesarjat.fi. Helsingin seudun aluesarjat. Arkistoitu 22.4.2017. Viitattu 1.2.2015.
- Lidl avasi kauppansa pääkaupunki- seudulla Helsingin Sanomat. 8.11.2002. Viitattu 9.6.2021.
- Tim Väyrynen osaa haistaa maalipaikat Länsiväylä. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 6.10.2013.
Aiheesta muualla
Pohjois-Espoo |
Bodom · Kalajärvi · Lahnus · Lakisto · Luukki · Niipperi · Perusmäki · Röylä · Vanhakartano · Velskola |
---|---|
Suur-Espoonlahti |
Espoonlahti · Kaitaa · Latokaski · Nöykkiö · Saunalahti · Soukka · Suvisaaristo |
Suur-Kauklahti | |
Suur-Leppävaara |
Karakallio · Kilo · Laaksolahti · Leppävaara · Lintuvaara · Lippajärvi · Sepänkylä · Viherlaakso |
Suur-Matinkylä | |
Suur-Tapiola |
Haukilahti · Laajalahti · Mankkaa · Niittykumpu · Otaniemi · Pohjois-Tapiola · Tapiola · Westend |
Vanha-Espoo |
Espoon keskus · Gumböle · Högnäs · Järvenperä · Karhusuo · Karvasmäki · Kaupunginkallio · Kolmperä · Kuurinniitty · Muurala · Nupuri · Kunnarla · Nuuksio · Siikajärvi · Vanha-Nuuksio · Ämmässuo |