Mankila
Mankila eli Mankilankylä on Siikalatvan kunnassa, entisen Rantsilan kunnan alueella sijaitseva kylä.[1] Se sijaitsee 50 kilometriä kuntakeskuksesta pohjoiseen. Rantsilan taajamasta on matkaa 15 kilometriä. Vuoden 2012 alussa kylässä asui noin 260 asukasta.[2]
Kylä on saanut nimensä Siikajokivarressa asuneen Antti Mankin mukaan.[3] Nykyisellään Mankila on laaja viljelymaisema, jonka halki kulkee kylänraitti, jonka varrella on muun muassa rukoushuone ja seurantalo.[3] Mankilassa on ollut oma koulu, joka lakkautettiin keväällä 2012.[4][5]
Temmeksen taajaman ja Mankilan välinen tieosuus on Suomen sodan aikainen venäläisten rakentama tykkitie, josta on yhä jäänteitä.[3]
Kylässä sijaitsee Rantsilan alueen suurin järvi Mankilanjärvi.[6] Järvi on aiemmin tunnettu nimillä Kärsämänjärvi, Ylijärvi ja Pieni-Kärsämä.[6]
Lähteet
- Kartan haku paikan nimellä Mankila, Rantsila Kansalaisen Karttapaikka. Maanmittauslaitos. Viitattu 29.7.2012.
- Mankilan Kyläseura mankila.com. Viitattu 18.8.2014.
- Mankila-Sipola Pohjois-Pohjanmaan Arvokkaat maisema-alueet. 19.4.2011. Pohjois-Pohjanmaan ELY. Viitattu 29.7.2012.
- Lakkaavan Mankilan koulun koulurakennuksen myynti 16.4.2012. Siikalatvan kunta. Viitattu 29.7.2012. [vanhentunut linkki]
- Kylän historiaa Mankilan Kyläseura. Arkistoitu 19.8.2014. Viitattu 18.8.2014.
- Kuva-arkisto: Mankilanjärvi KirjastoVirma. Viitattu 29.7.2012. [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
- Mankilan kyläseura
- Rantsilan kuva-arkisto: Mankilankylä[vanhentunut linkki]
Kestilän kylät | |
---|---|
Piippolan kylät | |
Rantsilan kylät | |
Pulkkilan kylät |