Manipur

Maisemaa Manipurissa.

Lilium mackliniae on osavaltion tunnuskukka.

Manipurin pinta-ala on 22 327 km².[1] Sen alue rajautuu idässä ja etelässä Intian Myanmarin vastaiseen rajaan. Manipurin naapuriosavaltioita ovat Assam lännessä, Mizoram lounaassa ja Nagaland pohjoisessa. Osavaltio voidaan jakaa maantieteensä perusteella kahteen alueeseen, Manipurjoen laaksoon ja sitä ympäröivään vuoristoseutuun. Manipurjoki virtaa etelään noin sadan neliökilometrin kokoiselta Loktakin järvestä Myanmariin. Alueen vuorijonot kulkevat pääosin pohjois-eteläsuunnassa. Niiden huippujen keskimääräinen korkeus 1 500–1 800 metriä. Vuoret osavaltion pohjoisosassa voivat tosin kohota jopa noin 2 900 metriin.[2]

Alueen ilmasto vaihtelee korkeuden mukaan. Sää laaksoissa on leuto, kun taas vuorilla se on kylmä. Korkeimmat lämpötilat kesäisin ovat keskimäärin 32–34°C ja alimmat talvisin 1–2°C. Vuotuinen sadanta on noin 1 650 mm.[2]

Yli puolet Manipurin pinta-alasta on metsien peitossa. Metsien tyyppi voi vaihdella paikan korkeuden mukaan trooppisesta subalpiiniseen metsään.[3] Metsät koostuvat tyypillisesti bambuista, tiikeistä, tammista, magnolioista ja Castanopsis-puista. Muuhun kasvillisuuteen kuuluvat esimerkiksi esikkokasvit ja alppiruusut. Paikalliseen eläimistöön lukeutuvat puolestaan aasiannorsu, intiantiikeri, leopardi ja gauri. Intiansarvikuono on hävinnyt suurimmasta osasta aluetta. Sangai, paikallinen lyyrysarven alalaji, on myös harvinaistunut.[2] Sangai on osavaltion tunnuseläin, tunnuskukka Lilium mackliniae ja tunnuslintu burmanfasaani.[4]

Manipurilaisia poolon pelaajia vuonna 1875.

Manipur mainitaan useissa historiallisissa teksteissä, kuten Mahabharata-eepoksessa, Purana-teksteissä ja muinaisissa kiinalaisissa lähteissä.[5] Varsinaisen historiankirjoituksen ensimmäiset lähteet Manipurista ovat kuitenkin vasta 900-luvulta.[2] Manipurin paikallisten hallitsijoiden valtakausille olivat tyypillisiä jatkuvat etniset jännitteet ja perimmyyskiistat, sekä Burman hallitsijoiden aiheuttama ulkoinen uhka.[5]

Manipur joutui ensimmäisen kerran tekemisiin brittien kanssa, kun sen hallitsija Jai Singh teki vuonna 1762 sopimuksen burmalaisia vastaan. Yhteydet brittien kanssa jäivät kuitenkin toistaiseksi pieniksi.[2] Myöhemmin burmalaiset uhkasivat aluetta uudestaan ja vuonna 1819 valtasivat sen kokonaan. Britit ajoivat burmalaiset tiehensä ensimmäisen anglo–burmalaisen sodan aikana, ja sodan päätyttyä vuonna 1826 burmalaiset luopuivat vaatimuksistaan alueeseen. Manipur oli säästynyt burmalaismiehitykseltä, mutta toisaalta sota johti brittien vaikutusvallan jatkuvaan kasvuun näiden hyödyntäessä Manipurin jatkuvia perimmyyskiistoja. Tilanteen viimeisteli lyhyt anglo–manipurilainen sota vuonna 1891.[5]

Sodan päätteeksi viisivuotias Chura Chand nousi Manipurin hallitsijaksi. Lapsihallitsijan sijaan valtaa käyttivät brittivirkamiehet, jotka toteuttivat uudistuksia. He lakkauttivat orjuuden ja muun pakkotyövoiman sekä rakennuttivat uusia teitä.[2] Muutokset johtivat myös sisäisiin jännitteisiin. Valtaväestö meiteit olivat pääasiassa hinduja, kun taas alueen muut heimot alkoivat kääntyä enenevissä määrin kristinuskoon.[5] Toisen maailmansodan aikana japanilaisten hyökkäys Intiaan pysäytettiin Manipurin suunnalla Imphalin taistelussa vuonna 1944.[6]

Intia itsenäistyi vuonna 1947.[2] Manipur liitettiin Intiaan vuonna 1949 ehdoin, joita Manipurissa pidettiin tuolloin epäedullisina. Liitoksen yhteydessä Kubawin laakso luovutettiin Burmalle. Manipurista tuli yksi Intian territorioista vuonna 1956 ja oma osavaltionsa 21. tammikuuta 1972.[5][4] Etniset jännitteet kasvoivat Intiaan liittymisen jälkeen. Meiteiden kansalliset liikkeet nousivat 1960-luvulla, ja ne pitivät Intian valtaa miehityksenä. Samoihin aikoihin nagojen liikkeet ajoivat Manipurin nagojen asuttamien alueiden liittämistä Nagalandiin. Intian ja alueelle saapuvien siirtolaisten vastaiset liikkeet yhdistyivät 1980-luvulla Manipurin kansanvapautusarmeijaksi, ja samalla vuosikymmenellä alkoivat Intian asevoimien toimet kapinallisia vastaan. Asevoimien ylilyönnit ovat omalta osaltaan vaikuttaneet paikallisen väestön katkeroitumiseen.[5] Jännitteet ovat jatkuneet, ja vuonna 2018 alueella toimi noin 30 eri kapinallisryhmää.[7]

Manipurin osavaltion päämies on kuvernööri, jonka nimittää Intian presidentti.[2] Kuvernööri Najma Heptulla astui virkaansa elokuussa 2014.[8] Kuvernöörin toimintaa neuvovat vaaleilla valittavat pääministeri ja parlamentti. Manipurilla on yksikamarinen ja 60 paikkainen parlamentti (Vidhan Sabha).[2] Intian parlamentin alahuoneeseen eli Lok Sabhaan Manipuria edustamaan valitaan kaksi jäsentä, toinen Sisä-Manipurista ja toinen Ulko-Manipurista.[9] Manipurin korkein oikeus perustettiin vuonna 2013. Sitä ennen se kuului muutaman muun osavaltion kanssa Gauhatin korkeimpaan oikeuteen.[10]

Hallinnollisesti Manipur jaetaan 16 piirikuntaan, joita ovat Bishnupur, Chandel, Churachandpur, Imphal-East, Imphal-West, Senapati, Tamenglong, Thoubal, Ukhrul, Kangpokpi, Tengnoupal, Pherzawl, Noney, Kamjong, Jiribam ja Kakching.[11] Nykyinen piirikuntajako syntyi vuonna 2016, kun yhdeksästä vanhasta piirikunnasta lohkottiin seitsemän uutta aluetta.[12]

Riisipeltoja Manipurissa.

Manipurin talouden kaksi kulmakiveä ovat maatalous ja metsänhoito. Viljelykasveista tärkein on riisi, mutta alueella kasvatetaan myös esimerkiksi maissia, sokeriruokoa, sinappia, tupakkaa ja hedelmiä. Alueen kukkuloilla harjoitetaan pengerviljelyä. Metsien tärkeitä tuotteita ovat bambut ja tiikkipuu. Kotiteollisuus muodostaa huomattavimman osan paikallisesta teollisesta tuotannosta. Manipurilaisilla kangaspuilla valmistetut kankaat myydään usein muualla Intiassa. Manipurissa valmistetaan myös silkkiä, puutöitä, nahkoja ja sokeria. Imphalissa on myös elektroniikkateollisuutta.[2]

Manipurin nagoja perinteisissä asuissa.

Manipurin asukasluku oli Intian vuoden 2011 väestönlaskennan mukaan 2 855 794. Vuoden 2001 vastaavassa laskennassa asukasluku oli 2 293 896.[1] Noin kaksi kolmasosaa Manipurin asukkaista on meiteitä. He asuttavat pääasiassa Manipurjoen laaksoa. Kukkuloilla on useita eri heimoja, joista suurimpia ovat nagat ja kukit. Nagoja asuu osavaltion pohjoisosassa ja kukeja etelässä. Heimot voidaan jakaa edelleen useisiin eri klaaneihin ja muihin alaryhmiin.[2]

Vuonna 2011 70,79 % manipurilaisista asui maaseudulla ja vain 29,21 % kaupungeissa. Alueen suurin kaupunki on pääkaupunki Imphal, jonka asukasluku oli 268 243.[1] Imphal on alueen ainoa suurehko kaupunki.[2] Väestöntiheys Manipurissa on 128 as./km². Manipurin asukkaista 1 438 586 oli miehiä ja 1 417 208 naisia.[1] Naisten asema Manipurissa on ollut perinteisesti verrattain hyvä.[2] Lukutaitoisuus Manipurissa oli 76,94 %.[1]

Manipurin virallisia kieliä ovat manipuri ja englanti.[2] Vuonna 2011 osavaltion asukkaista manipuria puhui äidinkielenään 1 522 132 henkilöä. Vähemmistökieliä olivat esimerkiksi mao (224 361), thado (223 779), tangkhul (183 091) ja kabui (109 616). Pienempiä kieliä oli monia.[13] Suurin osa alueen kielistä kuuluu tiibetiläis-burmalaisiin kieliin.[2]

Hindut muodostavat niukasti suurimman uskontokunnan Manipurissa. Vuonna 2011 heidän osuutensa väestöstä oli 41,39 %. Kristinuskoa harjoitti 41,29 % väestöstä. Pienempiä uskonnollisia vähemmistöjä olivat muslimit (8,40 %), buddhalaiset (0,25 %), sikhit (0,05 %), jainit (0,06 %) ja muut uskot (8,19 %).[1] Meiteit ovat pääosin hinduja, ja vaishnavismista oli tehty Manipurin valtionusko vuonna 1764. Kukit ja nagat ovat pääosin kristittyjä.[5]

Manipuri-tanssia.

Suuri osa manipurilaisesta musiikki- ja tanssiperinteestä liittyy tavalla tai toisella uskontoon. Musiikki ja tanssi kuuluvat erityisesti juhlapäivien viettoon. Lai Haroaba on hindulaisuutta edeltäneiden jumaluuksien juhlapäivä.[5] Manipuri on yksi intialaisen tanssin kuudesta päätyylistä. Tyyli on kehittynyt Manipurissa, ja tyyliin mieltynyt runoilija Rabindranath Tagore teki tanssia tunnetuksi myös muualla Intiassa 1900-luvun alkupuoliskolla. Manipurilaisen tanssin aiheet esittävät usein otteita Krishnan elämästä.[14]

Manipurilaisen keittiön perusraaka-aineita ovat riisi, kasvikset ja kala. Eri ruokia syödään usein kausiluontoisesti. Ruuan maustamiseen käytetään usein paikallisia yrttejä ja chiliä. Höyryttäminen ja keittäminen ovat tavallisimpia tapoja valmistaa manipurilaista ruokaa.[15]

Poolo ja maahockey ovat suosittuja urheilulajeja Manipurissa.[2] Manipuriin on viitattu joskus nykyaikaisen poolon syntypaikkana.[4] Paikallinen nimi pelille on sogol kangiei.[5]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Manipur Wikimedia Commonsissa

Intian osavaltiot ja territoriot

Osavaltiot: Andhra Pradesh | Arunachal Pradesh | Assam | Bihar | Chhattisgarh | Goa | Gujarat | Haryana | Himachal Pradesh | Jammu ja Kashmir | Jharkhand | Karnataka | Kerala | Länsi-Bengali | Madhya Pradesh | Maharashtra | Manipur | Meghalaya | Mizoram | Nagaland | Odisha | Punjab | Rajasthan | Sikkim | Tamil Nadu | Telangana | Tripura | Uttarakhand | Uttar Pradesh

Liittovaltion alueet: Andamaanit ja Nikobaarit | Chandigarh | Dadra ja Nagar Haveli ja Daman ja Diu | Lakshadweep | Puducherry

Pääkaupunkialue: Delhi