Manipulointi
Manipulointi tai manipulaatio (< lat. manus, 'käsi') voi tarkoittaa asiayhteydestä riippuen konkreettista käsittelyä tai esimerkiksi tarkoituksellista ohjailua ja harhaan johtamista.
- Psykologinen manipulointi on toimintaa, jonka avulla pyritään aktiivisesti vaikuttamaan toisten toimintaan ja ajatuksiin.
- Käyttäjän manipuloinnilla tarkoitetaan tietoturvaan liittyvää toimintaa, jonka tarkoituksena on saada tietokoneen käyttäjä antamaan pääsy salattuihin tietoihin.
- Manipulaatiohoito on manuaalisesti eli käsin tehtyjä hoitotoimenpiteitä, joita tehdään esimerkiksi kiropraktiikassa.
- Kuvamanipulaatio on kuvatiedostojen käsittelyä.
- Tekniikassa manipulaatio tarkoittaa fyysistä käsittelyä.
- Kilpailumanipulaatio on urheilukilpailun tulokseen vaikuttamista vääristävällä tavalla
- Korttimanipulaatio on taikurien tekemä korttitemppu.
- Manipulaattori on käsittelylaite, joka on kauko-ohjattu tai yksinkertaisella ohjauksella varustettu automaattinen siirtolaite.
![]() |
Tämä on täsmennyssivu, joka luettelee monimerkityksisen käsitteen eri merkitykset tai useita eri henkilöitä. Artikkelisivuja, joiden nimessä tai tekstissä lukee ”Manipulointi”, voi hakea sivunnimihaulla, laajalla sivunnimihaulla tai tekstihaulla. |
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.