Mamma Mia (kappale)
Mamma Mia on Benny Anderssonin, Stig Andersonin ja Björn Ulvaeusin kirjoittama,[3] ja alun perin ruotsalaisen ABBA-yhtyeen esittämä kappale vuodelta 1975. Siitä muodostui yhtyeen järjestyksessään toinen Britannian listaykköseksi noussut singlehitti.[4] ”Mamma Mia” julkaistiin myös yhtyeen nimialbumin avausraitana. Kappaleessa on erikoista se, että sävel on hyvin iloinen, kun taas sanoitukset ovat surulliset.[5]
”Mamma Mia” ABBA | ||
---|---|---|
Singlen tiedot | ||
Albumilta | ABBA | |
B-puoli | ”Intermezzo No. 1” | |
Julkaistu | syyskuu 1975[1][2] | |
Tekijä(t) | Benny Andersson, Stig Anderson, Björn Ulvaeus | |
Tuottaja(t) | Andersson, Ulvaeus[3] | |
Tyylilaji | pop | |
Kesto | 03.32 | |
Levy-yhtiö | Polar Music | |
Listasijoitukset | ||
Britannia – 1. | ||
ABBAn muut singlet | ||
”SOS” 1975 |
”Mamma Mia” 1975 |
”Rock Me” 1975 |
Kappaleen alussa kuultava ”tik-tak”-tyylinen ääni on peräisin marimbasta, jota soitti Benny Andersson. Hän löysi sen studiosta, testasi sitä, ja otti sen mukaan kappaleeseen, koska piti sen äänestä.[5]
Toinen ruotsalaisyhtye, A*Teens, teki kappaleesta menestyksekkään cover-version vuonna 1999. Se nousi muun muassa Ruotsin listaykköseksi[6] sekä Britannian top 20:een.[7]
Julkaisu ja vastaanotto
”Mamma Mia” ilmestyi ensimmäisen kerran 21. huhtikuuta 1975 studioalbumilla ABBA. Singlenä kappaletta ei olisi koskaan julkaistu ilman yhtyeen Australian levy-yhtiön, RCA Recordsin, painostusta.[8] Kappaleen musiikkivideo esitettiin paikallisessa Countdown-ohjelmassa 10. elokuuta 1975, ja se sai aikaan kirjeryöpyn, joissa vaadittiin sen esittämistä uudelleen.[9] Ihmiset halusivat ostaa kappaleen, mutta Polar Music oli valinnut albumin singlejulkaisuksi kappaleen ”SOS”, ja kieltäytyi aluksi ehdoitta RCA:n vaatimuksista julkaista ”Mamma Mia” singlenä yksin Australiassa. ABBAn managerin Stig Andersonin mukaan syynä tähän oli se, että RCA oli jo ennestään julkaissut Australiassa paljon ABBAn singlejä, jolloin yhtye sekä manageri Anderson kokivat, että heitä yritettiin riistää.[10]
Lopulta RCA sai tahtonsa läpi, ja ”Mamma Mia” -single ilmestyi. ABBA oli tehnyt kappaleesta videon, ja siten ymmärtänyt kappaleen hittipotentiaalin, joten se ajatteli, että olisi typerää kieltäytyä itsepintaisesti sen julkaisemisesta. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä ”Mamma Mia” nousi Australian listaykköseksi kymmenen viikon ajaksi.[11] ABBAn Britannian levy-yhtiö Epic Records ei ollut enää juurikaan kiinnostunut yhtyeestä, kunnes menestys Australiassa sai sen muuttamaan mielensä. ”Mamma Miasta” muodostui ABBAn toinen ykköshitti Britanniassa, kun se nousi listan kärkeen tammikuussa 1976.[12] Se oli kärjessä kahden viikon ajan.[13] Siitä tuli listaykkönen myös Sveitsissä (2 viikkoa), Länsi-Saksassa ja Irlannissa.[2][14]
Suurimmassa osassa singlepainoksista B-puolella julkaistiin instrumentaali ”Intermezzo No. 1”. Poikkeuksena Japanin-painoksessa B-puolella oli ”People Need Love”, Yhdysvalloissa ”Tropical Loveland” ja Australiassa ”Hey, Hey Helen”.[1]
Vuonna 2008 ”Mamma Mia” palasi Britannian listalle uusintajulkaisuna. Se oli parhaimmillaan sijalla 56.[13]
Listasijoitukset
1975 ja 1976
Valtio | Korkein sijoitus | Listaviikot | Nousu listalle | Lähde |
---|---|---|---|---|
Australia | 1. | 1975 | [11] | |
Britannia | 1. | 14 | 13.12.1975 | [13] |
Irlanti | 1. | 9 | 15.1.1976 | [15] |
Länsi-Saksa | 1. | 1975 | [16] | |
Sveitsi | 1. | 15 | 19.12.1975 | [14] |
Belgia (Flanderi) | 2. | 10 | 13.12.1975 | [17] |
Norja | 2. | 11 | toukokuu 1976 | [18] |
Uusi-Seelanti | 2. | 26 | 6.2.1976 | [19] |
Itävalta | 3. | 16 | 15.1.1976 | [20] |
Alankomaat | 12. | 4 | 6.12.1975 | [21] |
Yhdysvallat | 32. | 1976 | [22] |
2008 ja 2009
Valtio | Korkein sijoitus | Listaviikot | Nousu listalle | Lähde |
---|---|---|---|---|
Italia | 12. | 1 | 23.10.2008 | [23] |
Australia | 48. | 1 | 27.2008 | [24] |
Espanja | 48. | 2 | 25.1.2009 | [25] |
Britannia | 56. | 7 | 19.7.2008 | [13] |
Sveitsi | 60. | 10 | 17.8.2008 | [14] |
Kappaleet
A-puoli
- Mamma Mia – 3.32 (säv. Andersson/Anderson/Ulvaeus)
B-puoli
- Intermezzo No. 1 – 3.48 (säv. Andersson/Ulvaeus)
A*Teensin versio
”Mamma Mia” A*Teens | ||
---|---|---|
Singlen tiedot | ||
Albumilta | The ABBA Generation | |
Julkaistu | 1999 | |
Tuottaja(t) | Ole Evenrude[6] | |
Tyylilaji | pop, europop | |
Kesto | 03.43 | |
Levy-yhtiö | Universal Music | |
A*Teensin muut singlet | ||
”Mamma Mia” 1999 |
”Super Trouper” 1999 |
Ruotsalaisen A*Teens-yhtyeen versio ”Mamma Miasta” oli suuri hitti Euroopassa vuonna 1999. Se oli listaykkönen Ruotsissa ja ylsi Britanniassa top 20:een. Kaikkiaan se pääsi top 20:een ainakin kymmenessä Euroopan maassa, mukaan lukien Norjassa kolmanneksi ja Suomessa 14:nneksi.[6]
Kappaleet
Single
- Mamma Mia – 3.43 (Radio Version)
- Mamma Mia – 5.48 (Extended Version)
CD Maxi
- Mamma Mia – 3.43 (Radio Version)
- Mamma Mia – 5.35 (Giuseppe Remix)
- Mamma Mia – 3.56 (Jam Lab Remix)
- Mamma Mia – 5.48 (Extended Version)
Lähteet
- Mamma Mia / Intermezzo No. 1 by ABBA : Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 14.10.2011. (englanniksi)
- ABBA Singles Mamma Mia /Intermezzo No. 1 abbasite.com. Arkistoitu 13.12.2011. Viitattu 14.10.2011. (englanniksi)
- ABBA - Mamma Mia - austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 14.10.2011. (saksaksi)
- Chart Stats - ABBA chartstats.com. Viitattu 14.10.2011. (englanniksi)
- Mamma Mia by ABBA Songfacts songfacts.com. Viitattu 14.10.2011. (englanniksi)
- A*Teens - Mamma Mia - austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 2.11.2011. (saksaksi)
- Chart Stats - A*Teens - Mamma Mia chartstats.com. Viitattu 14.10.2011. (englanniksi)
- ABBA: ABBA-albumin CD-version kansilehti (Polar 549 952-2)
- Palm 2009, s.187.
- Palm 2009, s.188.
- Palm 2008: 189.
- Palm 2009, s.190-191.
- ChartArchive - ABBA - Mamma Mia ChartArchive. Viitattu 5.11.2012. [vanhentunut linkki] (englanniksi)
- ABBA - Mamma Mia - hitparade.ch hitparade.ch. Viitattu 5.11.2012. (saksaksi)
- The Irish Charts - All there is to know (Hakusanalla Mamma mia irishcharts.ie. Viitattu 6.11.2012. (englanniksi)
- Single - ABBA, Mamma Mia charts.de. Arkistoitu 30.10.2013. Viitattu 5.11.2012. (saksaksi)
- ultratop.be - ABBA - Mamma Mia ultratop.be. Viitattu 5.11.2012. (hollanniksi)
- norwegiancharts.com - ABBA - Mamma Mia norwegiancharts.com. Viitattu 5.11.2012. (englanniksi)
- charts.org - ABBA - Mamma Mia charts.org.nz. Arkistoitu 5.11.2012. Viitattu 5.11.2012. (englanniksi)
- ABBA - Mamma Mia - austriancharts.at austriancharts.at. Viitattu 5.11.2012. (saksaksi)
- dutchcharts.nl - ABBA - Mamma Mia dutchcharts.nl. Viitattu 5.11.2012. (englanniksi)
- ABBA - Awards : AllMusic Allmusic. Viitattu 6.11.2012. (englanniksi)
- italiancharts.com - ABBA - Mamma Mia italiancharts.com. Viitattu 5.11.2012. (englanniksi)
- australian-charts.com - ABBA - Mamma Mia australian-charts.com. Viitattu 5.11.2012. (englanniksi)
- spanishcharts.com - ABBA - Mamma Mia spanishcharts.com. Viitattu 5.11.2012. (englanniksi)