Mambat
Mambat (Dendroaspis) on afrikkalainen myrkkytarhakäärmesuku, jonka edustajat elävät puissa.
Mambat | |
---|---|
![]() Vihermamba |
|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Matelijat Reptilia |
Lahko: | Suomumatelijat Squamata |
Alalahko: | Käärmeet Serpentes |
Heimo: | Myrkkytarhakäärmeet Elapidae |
Suku: |
Mambat Dendroaspis Schlegel, 1848 |
Katso myös | |
Mambat erittävät myrkkyä, jonka entsyymirakenne poikkeaa muiden käärmeiden myrkyistä, mutta lajien erottaminen toisistaan myrkyn avulla ei ole helppoa. Joidenkin mambojen myrkyissä on aineita, jotka estävät veren hyytymistä.[1]
Lajit
Sukuun kuuluu neljä lajia.[1]
- vihermamba (Dendroaspis angusticeps)
- jamesoninmamba (Dendroaspis jamesoni)
- mustamamba (Dendroaspis polylepis)
- lännenvihermamba (Dendroaspis viridis)
Mustamamba
Mustamamba on suurin myrkkykäärme Afrikassa ja toiseksi suurin koko maailmassa, vain kuningaskobra on suurempi. Aikuinen yksilö on 2,5 - 4,5 metriä pitkä. Mustamamba on saanut nimensä suunsa sisäpuolen mustasta värityksestä. Sen nahka on harmaa tai oliivinvärinen. Sitä pidetään nopeimpana käärmeenä maailmassa ja sen väitetään pystyvän liikkumaan jopa 20 km/h. Väitteen perustuvat kuitenkin epätarkkoihin tutkimuksiin.
Vihermamba
Vihermamba on pitkä, ohut, myrkyllinen ja puissa elävä käärme ja kotoisin Länsi-Afrikasta mukaan lukien Liberian ja Norsunluurannikon. Sillä on suuret vihreät suomut, joissa on musta reuna. Se kasvaa 2 metriä pitkäksi. Suomut sen pitkässä hännässä ovat keltaisia ja niissäkin on musta reuna. Se on pääasiassa päiväeläin, mutta voi saalistaa myös öisin sekä aamulla että illalla. Sen luonnollista ravintoa ovat linnut, liskot ja nisäkkäät. Läntiselle vihermamballe hyvin läheistä sukua ovat itäinen vihermamba ja mustamamba.
Lähteet
- Tan NH, Arunmozhiarasi A, Ponnudurai G: A comparative study of the biological properties of Dendroaspis (mamba) snake venoms. (Comp Biochem Physiol C. 1991;99(3):463-6.) 1991. PubMed. Viitattu 12.7.2014.