Malthusin väestöteoria

Malthus oli huolissaan koska ruoantuotanto ei kykene vastaamaan populaation eksponentiaaliseen kasvuun.

Vuonna 1798 Thomas Malthus julkaisi kirjan Essee populaation perusteista, jossa hän kuvailee teoriaansa ihmispopulaation määrällistä kehittymistä. Teoria perustuu kahteen sääntöön:

• Ruoka on ihmisen säilymisen kannalta välttämätöntä.
• Sukupuolten välinen kanssakäyminen on välttämätöntä ja sen määrä on vakio.

Mitä suurempi populaatio, sitä nopeampaa on sen absoluuttinen kasvunopeus. Malthuksen määrittämän populaation tapauksessa, mitä enemmän lisääntyviä pariskuntia, sitä enemmän jälkeläisiä. (eksponentiaalinen kasvu). Hän vertasi tätä aritmeettisesti kasvavaan ruoantuotantoon. Tänä vuonna tuotettu vilja ei ole millään tavalla riippuvainen edellisen vuoden sadosta (lineaarinen kasvu). Malthus näki, että väkiluvun kasvun ja resurssien kasvun välinen suhde on sama kuin eksponentiaalisen ja lineaarisen kasvun välillä. Jopa silloin, kun populaatio valtaa uuden elinalueen — kuten Amerikan manteren Malthuksen aikana — tai kun toivutaan sodista ja epidemioista, väestön kasvu saavuttaa lopulta resurssien määrän.

Uusmalthusialainen[2] teoria väittää, että väestön kasvu pysähtyy ainoastaan silloin, kun sen toimeentulo on juuri hengissäpysymisen rajoilla tai sen alapuolella. Jos otetaan esimerkiksi 10 lisääntymiskelpoista ryhmää, ajan myötä maan syntyvyys lähestyy sen nopeimmin kasvavan ryhmän syntyvyyttä, samalla tavalla kuin

${\displaystyle f(t)=a\times 1,01^{t}+b\times 1,02^{t},{\mbox{missä}}~a>0{\mbox{ ja }}b>0,}$

josta lopulta saadaan

${\displaystyle g(t)=b\times 1.02^{t}}$

riippumatta siitä, kuinka suuri vakio a on tai kuinka pieni vakio b on. Oloissa, joissa taistellaan hengissäpysymisestä, nopeimmin kasvava ryhmä on todennäköisimmin se, joka kehittää maatalouttaan tehokkaimmin. Mutta jos olot ovat hengissäpysymisrajan yläpuolella, nopeiten kasvava ryhmä onkin se, jolla on suurin syntyvyys. Sen ansiosta maan syntyvyys lähestyy sen nopeimmin kasvavan ryhmän kasvua.

Missä tahansa ryhmässä tietyt yksilöt ovat lisääntymismyönteisempiä kuin toiset. Uusmalthusialaisen teorian mukaan lisääntymismyönteiset ihmiset eivät ainoastaan itse saa enemmän lapsia, vaan myös heidän lapsensa haluavat enemmän lapsia kuin muut. Tämä tarkoittaa sitä, että lisääntymismyönteisten yksilöiden määrä populaatiossa lisääntyy samalla tavalla kuin jatkuva luonnonvalinta suosii lisääntymisgeeniä (paitsi monimuotoisuuden vuoksi paljon nopeammin). Uusmalthusilaisten mukaan tämä lisääntymismyönteisyyden kasvu johtaa hypereksponentiaaliseen populaation kasvuun, joka lopulta ohittaa ruoantuotannon. Tämä näyttää tekevän pitkällä aikavälillä tyhjäksi minkä tahansa vapaaehtoisen syntyvyyden säännöstelyn. Uusmalthusialaiset väittävät, että vaikka aikuiset maahanmuuttajat edistävät taloudellista tuottavuutta, luonnollisesta kasvusta ja hedelmällisyydestä ei ole hyötyä taloudelle. Uusmalthusilaiset väittävät, että kehittyneissä maissa on alkanut tai alkaa pian hypereksponentiaalisen kasvun aika. Sen lisäksi maatalousmaa heikkenee käytettäessä. Jotkin tehomaanviljelyksessä olleet maa-alueet ovat kuluneet loppuun kauan aikaa sitten.

Malthuksen aikana ja 150 vuotta sen jälkeen useimpien yhteiskuntien asukasluku oli maatalouden tuotannon rajoilla. Toisen maailmansodan jälkeen tehomaatalous aiheutti maatalouden tuottavuudessa dramaattisen muutoksen. Vihreäksi vallankumoukseksi kutsuttu ilmiö kasvatti viljasatoja laajentaen maailman ruokavarastoja laskien samalla ruoan hintoja. Vastauksena maailman väestön kasvunopeus kiihtyi nopeasti, jolloin Malthuksen mukaan uhkaavasta katastrofista kirjoittivat ennusteita muun muassa Paul R. Ehrlich ja Simon Hopkins. Kehittyvien maiden populaatiot kasvoivat sen verran hitaasti, että ruoantuotannon raja ei tullut vastaan. Vuoteen 1990 mennessä maataloustuotanto näytti alkavan hiipua useilla alueilla maailmassa.[3]

2000-luvun alkuun mennessä moni teknologialtaan kehittynyt maa on käynyt läpi väestöllisen muuntumisen, monimutkaisen sosiaalisen kehityksen, jossa kokonaissyntyvyys ja imeväiskuolleisuus on pienempi, naiset ovat koulutetumpia, kaupungistuminen on lisääntynyt ja syntyvyyden säännöstelyyn on saatavilla tehokkaita menetelmiä. Kehittyneet ja kehittymättömät maat noudattavat kahta erillistä polkua. Useimmilla kehittyneillä mailla on riittävästi ravintoa, matala syntyvyys ja vakaa (joissain tapauksissa jopa laskeva) väkiluku. Joissain tapauksissa väestön kasvu aiheutuu eliniän pitenemisestä, vaikka syntyvyysaste ei riitä väestön korvautumiseen. Esimerkiksi Espanjalla on arviolta 4,6 km² viljelykelpoista maata tai pysyvää satoa 1000 asukasta kohti ja sen keskimääräinen syntyvyysaste on reilusti korvautumisrajan alapuolella (1,3 lasta/nainen). Espanjan väestö on kasvanut vähemmän kuin 50 % viimeisen 40 vuoden aikana.[4] Vastaava suhde Nigerialla on vain 2,1 km² viljelykelpoista maata tai pysyvää satoa 1000 asukasta kohti; Nigerian syntyvyysaste on 5,0 lasta/nainen ja sen väestö on kolminkertaistunut vastaavien neljänkymmenen vuoden aikana. Espanja näyttää välttyneen Malthusian katastrofilta, tosin uus­malthusilaiset väittävät ilmiön olevan vain väliaikainen; toisaalta merkittävä osa Nigerian asukkaista elää lähellä hengissäpysymisen rajaa.

David Pimental ja Ron Nielsen ovat toisistaan riippumatta määritelleet, että ihmispopulaatio kokonaisuutena on ohittanut numeerisen pisteen, jossa kaikki voivat elää hyvinvoivana ja me olemme päässeet vaiheeseen, jossa monet maailman asukkaista ja tulevista sukupolvista ovat kurjuuden loukussa.[5] Todisteita tulevasta katastrofista löytyy 2000-luvulta, esimerkiksi vuoteen 2000 mennessä, kehittyvien maiden lapsia kuoli vuosittain 11 miljoonaa pelkkiin tartuntatauteihin.[6][7] Tällainen tieto osoittaa, kurjuuden standardin mukaisesti, että katastrofi on tulossa. Termi 'kurjuus' voidaan tulkita seuraavasti: korkea lapsikuolleisuus, matala hygieniataso, puutteellinen ruokavalio, saastunut juomavesi, laajalle levinneet taudit, sota ja poliittiset levottomuudet. Jos tarkastellaan nälänhätiä, maailman ruoantuotanto on saavuttanut maksimipisteensä niillä alueilla, joilla ruokaa tarvitaan eniten. Esimerkiksi Etelä-Aasiassa keskimäärin puolet maasta on köyhtynyt niin, että ruoantuotannolle ei ole enää edellytyksiä.[7] Kiinan maaperästä 29% on todettu peruuttamattomasti viljelyyn kelpaamattomaksi ja vuosittain menetetään 2500 km² lisää. Madagaskarilla vähintään 30% aiemmin tuotannossa olleesta maaperästä on peruuttamattomasti hedelmätöntä. Toisaalta viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että ylipainoisten osuus ylittää aliravittujen määrän ja liikalihavuus jatkaa kasvuaan sekä rikkaissa että köyhissä maissa.[8]

Oletettaessa, että väestöllinen muuntuminen on leviämässä kehittyvistä maista vähemmän kehittyviin maihin, YK:n väestörahasto (UNFPA) arvioi, että populaation huippu saavutetaan 2100-luvun tienoilla sen sijaan, että se jatkaisi kasvamistaan, kunnes kaikki käytettävissä olevat resurssit on kulutettu loppuun.[9] Eräät ovat osoittaneet huolta YK:n ennusteiden paikkansapitävyydestä väittäen, että ne ovat muiden ennusteiden alapuolella.[7] Tärkeintä on kuitenkin se, että yhdessäkään ennusteessa väkiluku ei vähene ennen vuotta 2050. YK:n "korkea" arvio ei vähene lainkaan vuoteen 2300 mennessä, mikä saattaa kertoa Malthusin katastrofin mahdollisuudesta.[9] Todellinen populaation kasvukäyrä on toinen kysymys. 1900-luvun loppupuolella kasvu on tapahtunut eksponentiaalisesti; tosin, verrattaessa viime vuosituhannen aikana tapahtuneeseen kehitykseen väkiluku on kasvanut nopeammin, "hypereksponentiaalisesti". Vaihtoehtoisesti, eksponentiaalinen osa ihmispopulaation kasvusta saattaa osua logistisen käyrän alemmalle osalle.

Maailman väkiluku vuodesta 1800 vuoteen 2100, perustuen julkaisuun: UN 2004 projections (punainen, oranssi, vihreä) and US Census Bureau historical estimates (musta).

Historioitsijat ovat arvioineet ihmispopulaation 10000 eaa.[10] Oikealla oleva käyrä osoittaa kokonaispopulaation määrän vuodesta 1800 vuoteen 2005 ja siitä eteenpäin kolme arviota vuoteen 2010 asti. (matala, keskimääräinen ja korkea).[9] Seuraava kuvaaja näyttää vuosittaisen kasvuvauhdin saman aikajakson aikana. Jos populaation kasvu olisi tarkalleen eksponentiaalinen, kasvunopeus olisi suora jana. Vuosien 1920-1960 välisenä aikana kasvu oli eksponentiaalista nopeampaa. Sen jälkeen kasvunopeus on hidastunut jatkuvasti ja se on arvioitu jatkavan laskuaan.[11] YK:n väestöarviot vuoteen 2100 saakka osoittavat kasvun pysähtymistä optimistisimman arvion mukaan aikaisintaan vuonna 2040 ja keskimääräisen arvion mukaan vuonna 2075.

Maailman arvioitu väkiluvun kasvunopeus vuosina 1800-2005. Arviot ennen vuotta 1950 ovat vuositasolla historiallisia arvioita teoksesta US Census Bureau. Punainen= USCB:n arviot vuoteen 2025.

Vuosittaista kasvunopeutta kuvaava käyrä (alla) ei näytä täysin siltä mitä odottaisi pitkän aikavälin eksponentiaaliselta kasvulta. Eksponentiaalisen kasvun pitäisi olla suora jana, jonka korkeus on vakio, kun todellisuudessa välillä 1800-2005 on suunnaton patti, joka alkoi 1920, saavutti maksimin 1960 ja on siitä lähtien vähentynyt viimeiset 40 vuotta. Terävävaihtelu vuosien 1959-1960 välisenä aikana on yhdistelmä Kiinassa tapahtunutta suurta harppausta sekä luonnonmullistusta. Lisäksi kuvaajasta näkee suuren laman, kahden maailmansodan ja mahdollisesti vuoden 1918 influenssa­pandemian vaikutukset.

Vaikka kuvaajia tarkastelee lyhyiden trendien, tai jopa vuosikymmenten tai vuosisatojen asteikolla, on mahdotonta todistaa Malthusin katastrofia pitkällä aikavälillä kannattelevia mekanismeja oikeaksi tai vääräksi. Pienen ihmisjoukon vaurastuminen 2000-luvun alkupuoliskolla ja ekologisen romahduksen toteutumisen epävarmuus ovat saaneet jotkut ihmiset kuten Julian L. Simonin kyseenalaistamaan teorian paikkansa­pitävyyden.[12]

Vuonna 2004 ryhmä merkittäviä ekonomeja ja ekologeja, joista mainittakoon Kenneth Arrows ja Paul Ehrligh[13] ehdottivat, että suurin kestävää kehitystä koskeva huolenaihe on siirtynyt väkiluvun kasvusta kulutus/säästö -akselille, koska väestön kasvunopeus on muuttunut 1970-luvusta. Empiiriset arviot osoittavat, että politiikalla (veroilla tai vastaavilla kokonaisvaltaisemmilla omituisoikeuksilla) voi tukea tehokkaampaa kulutusta ja sijoittamista, joka on ekologisesti kestävää; eli nykyisen (kohtuullisen matalan) väestönkasvunopeuden aikana Malthusin katastrofi voidaan välttää, joko muuttamalla kuluttajien tottumuksia tai politiikkaa. On tosin esitetty väitteitä, että Malthusin katastrofi ei ole välitön. Vuonna 2002 tehty tutkimus[14] ennakoi, että maailman ruoantuotanto ylittää ihmispopulaation tarpeet vuoteen 2030 mennessä; sama lähde myös kertoo, että sadat miljoonat pysyvät nälkäisinä (taloudellisten tosi­asioiden ja poliittisten ongelmien vuoksi).

Eräs tapa soveltaa malthusilaista teoriaa on tarkastella väestön ja ruoan asemesta muita resursseja kuten energiaa ja ruokaa, tai energian kulutusta ja väestönkasvua. Koska energiankulutus kasvaa paljon nopeammin kuin väestö ja suurin osa energiasta tulee uusiutumattomista energian­lähteistä, katastrofi näyttää olevan lähempänä, tosin ei niin varmasti, sillä ruoka ja väestönkasvu eivät välttämättä käyttäydy niin, että niistä voisi ennakoida Malthuksen teoriaa.

Wall Street Journal esitti maaliskuun 2008 etusivun uutisessaan useita rajallisia luonnonvaroja, jotka saattavat tulevaisuudessa rajoittaa ihmispopulaation kasvua, koska yleinen usko jokaisen yksilön säilymisen tärkeydestä on laajaa ja kehittyvien maiden, kuten Kiinan ja Intian kulutus on kovassa kasvussa.[15]

Ester Böserup kirjoitti kirjassaan The Conditions of Agricultural Growth: The Economics of Agrarian Change under Population Pressure, että väestön määrä määrittelee maataloutta, eikä toisinpäin, kuten Malthus väitti. Hänen kirjansa nojaa vahvasti keksintöjen tarpeellisuuteen. Maatalouden innovaatiot on saavutettu, kun ihmisillä heräsi tarve keksiä, mistä saada ruokaa kasvavalle väestölle. Julian Simon oli yksi monesta ekonomistista, joka haastoi Malthusin. Vapaasti lainaten: "Uuden tietotaidon olemassaolo ja koulutetut ihmiset ottamassa siitä kaikki irti." "Vapaassa kaupassa on mahdollista yrittää siellä, missä yrittäminen tuottaa voittoa." Ekonomi Henry Geroge väitti, että Malthus ei todistanut, millä tavalla väestönkasvu hukuttaa ihmisen kyvyn säilyä hengissä. Hänen mielestään Malthus osoitti esimerkeissään kurjuudelle ainoastaan sosiaalisia syitä, kuten välinpitämättömyyttä ja ahneutta, eikä riittämätöntä ruoantuotantoa.

• Malthus: Essay on the Principle of Population