Malmö FF
Malmö Fotboll Förening on vuonna 1910 perustettu ruotsalainen jalkapalloseura. Se on yksi maansa suurimmista seuroista AIK:n, IFK Göteborgin ja Djurgårdenin ohella. Malmö FF on voittanut Ruotsin mestaruuden 21 kertaa ja Cupin 14 kertaa. Lisäksi se on ainoa ruotsalaisjoukkue, joka on pelannut Euroopan Cupin (nyk. Mestarien liiga) loppuottelussa. Tuo tapahtui kaudella 1978/79, jolloin Nottingham Forest oli kuitenkin vahvempi.
Malmö FF | |||
---|---|---|---|
Koko nimi | Malmö Fotboll Förening | ||
Perustettu | 1910 | ||
Kaupunki | Malmö, Ruotsi | ||
Kenttä | Swedbank Stadion | ||
– kapasiteetti | 24 000 | ||
Sarja | Allsvenskan | ||
Puheenjohtaja | Anders Pålsson | ||
Päävalmentaja | Henrik Rydström | ||
|
Joukkueen suurin menestys on 1970-luvulta, jolloin se voitti viisi mestaruutta. Myös 1980-luvulla MFF oli vahva. Roy Hodgsonin valmentama joukkue voitti viisi kertaa Allsvenskanin peräkkäin. Mestaruus ratkaistiin kuitenkin tuohon aikaan pudotuspeleissä, joista MFF saavutti vain kaksi mestaruutta.
Malmö eteni Mestarien liigan kauden 2014–2015 lohkovaiheeseen ensimmäistä kertaa seurahistoriassaan ja ensimmäisenä ruotsalaisseurana neljääntoista vuoteen.[1] Se voitti viimeisen karsintakierroksen toisessa osaottelussa FC Red Bull Salzburgin 3–0 ja meni jatkoon yhteismaalein 4–2.
Saavutukset
- Ruotsin mestaruus (22):
- 1943/44, 1948/49, 1949/50, 1950/51, 1952/53, 1965, 1967, 1970, 1971, 1974, 1975, 1977, 1986, 1988, 2004, 2010, 2013, 2014, 2016, 2017, 2020, 2021
- Ruotsin cup (14): 1944, 1946, 1947, 1951, 1953, 1967, 1972/73, 1973/74, 1974/75, 1977/78, 1979/80, 1983/84, 1985/86, 1988/89
Entisiä pelaajia
Entisiä valmentajia
Lähteet
- Suomalaispelaaja loisti – Ruotsin 14 vuoden piina päätökseen yle.fi. 27.8.2014. Yle Urheilu. Viitattu 8.9.2014.
Aiheesta muualla