Malin maantiede

Mali on etupäässä tasankoa, jonka korkeus on yleensä 200–300 metriä merenpinnasta. Korkein kohta on Homborivuori (1 155 metriä)[1] ja matalin Senegaljoen laakso (25 metriä). Koillisessa sijaitsee Ahaggarvuoriston jatke Adrar des Iforas, lounaassa Mandinguen ylänkö, etelässä Sikasson massiivi ja kaakossa Bandiagaran–Homborin ylänkö. Eroosion kuluttamat ylängöt päättyvät usein Bandiagaran kallion ja Tambaouran kaltaisiin jyrkkiin kalliorinteisiin.[2]

Pinta-alasta kolmasosa on Saharan autiomaata. Pohjoisessa on hamadaksi kutsuttuja kivitasankoja ja etelässä kiinteitä tai liikkuvia hiekkadyynejä, joita muovaavat koillisesta puhaltavat tuulet. Saharan eteläpuolella sijaitsee Keski-Nigerin vajoama sisämaasuistoineen.[3]

Mali sijaitsee pääosin Afrikan mannerlaatan Länsi-Afrikan kratonin alueella. Siihen kuuluu Ahaggarin massiivi koillisessa, Leonen-Liberian massiivi etelässä, Gourman poimuvyöhyke kaakossa, Mauritanian poimuvyöhyke lännessä ja Taoudenin allas niiden keskellä.[1] Kratonin jalusta on muodostunut kovista kiteytyneistä ja metamorfisista kivilajeista, joiden päälle on kerrostunut hiekka-, kalkki- ja merkelikiveä[4].

Malin kaivosteollisuuden tärkein tuote on kulta, jota kaivetaan maan lounais- ja länsiosissa muun muassa Morilan, Kodiéranin, Syaman, Sadiolan ja Loulo–Gounkoton kaivoksissa[1]. Saharan keskellä Taoudenissä on vuosisatojen ajan tuotettu suolaa. Tilemsin laaksossa on suuri fosfaattikiviesiintymä ja Ansongon lähellä paljon mangaania. Malin koillisosassa Niger- ja Senegaljokien välillä on suuria rautamalmi-, bauksiitti-, ja kalkkikiviesiintymiä.[5] Muita hyötykaivannaisia ovat kupari, lyijy, sinkki, hopea, marmori, timantit, korukivet, kipsi, kaoliini, talkki, ruskohiili ja uraani[1].

Maan pohjoisosasta on etsitty tuloksetta öljyä ja maakaasua[6]. Bamakon läheltä on löydetty vetykaasuesiintymä, jota voidaan käyttää sähkön tuotantoon[7].

Malissa on trooppinen ilmasto. Sää on kuuma koko vuoden ajan ja se jakautuu selvästi erottuviin kuivaan ja sadekauteen. Monsuunin tuomat sateet saadaan pohjoisen pallonpuoliskon kesällä, mutta niiden kesto vaihtelee maan eri osissa. Ilmastovyöhykkeitä on kolme. Pohjoisessa on Saharan, sen eteläpuolella Sahelin ja etelässä Sudanin vyöhyke.[8]

Saharan ilmasto on hyvin kuiva ja sille ovat ominaisia suuret lämpötilan vaihtelut. Lämpötila laskee talviöinä jopa -10:een ja voi päivällä nousta 30 asteeseen. Kesäkuussa lämpötila kohoaa 50 asteeseen. Vuotuinen sademäärä on alle 150 millimetriä ja sadekausi kestää muutamasta päivästä muutamiin viikkoihin. Keväällä puhaltaa kuuma harmattan-tuuli nostaen hiekkamyrskyjä.[8]

Sahelin vyöhykkeellä viileä kuiva kausi kestää joulukuusta helmikuuhun. Vuorokauden keskilämpötila on silloin noin 20 astetta. Helmikuusta kesäkuuhun on kuuma ja kuiva kausi, jolloin lämpötilat nousevat 40–45 asteeseen ja harmattan tuo Saharasta pölyä ja hiekkaa. Kolmen kuukauden ajan sataa keskimäärin 150–600 millimetriä.[9]

Sudanin vyöhykkeellä sademäärä on 600–1 500 millimetriä ja sadekausi kestää neljästä seitsemään kuukautta. Sateet laskevat lämpötilan 25–28 asteeseen, mutta ilman kosteus tekee olon tukalaksi. Harmattanin vaikutus ulottuu myös etelään, vaikka vuoret ja ylängöt suojaavat sitä tuulilta.[10]

Etelän sademäärä mahdollistaa jatkuvan maanviljelyn,[11] mutta maa kärsii toistuvista kuivuuskausista[1]. Kuivuus on aiheuttanut Sahelin alueella nälänhätää varsinkin vuosina 1970–1974 ja 1984–1985[12].

Malin vesistöt.

Satelliittikuva Nigerin sisämaasuistosta.

Malin suurimmat joet ovat Niger ja Senegal. Ne saavat pääosan vedestään Fouta Djallonin ylängöltä Guineasta.[13]

Niger, jota kutsutaan yläjuoksulla nimellä Djoliba,[11] tekee Malin alueella yli 1 600 kilometrin matkan. Se virtaa ensin kohti koillista Mandinguevuorten itäpuolella, jossa siihen laskevat ensimmäiset sivujoet Fié ja Sankarani. Joki ylittää Bamakon ja Koulikoron välillä Sotuban ja Kenién kosket ja virtaa sen jälkeen hitaasti keskellä laajaa tasankoa. Markalan kohdalla on muinainen sivuhaara, jossa sijaitsee Office du Nigerin keinokastelualue. Diafarabéssa Nigeristä eroaa läntinen sivuhaara Diaka, minkä jälkeen joki muodostaa Nigerin sisämaasuistoksi kutsutun laajan tulvatasangon. Moptissa siihen yhtyy suurin sivujoki Bani, joka saa alkunsa Norsunluurannikolta virtaavista Baoulé- ja Bagoéjoista.[13]

Nigerin haarat yhtyvät ensimmäisen kerran Débojärvessä, josta lähtee kaksi päähaaraa Issa Ber ja Bara Issa. Pohjoisen suistoalueen reunoilla on ajoittain täyttyviä tulvajärviä kuten Niangaye, Aougoundou, Dô, Garou, Horo, Fati, Télé ja Faguibine. Nigerin haarat yhtyvät Timbuktun seudulla, jossa joki kääntyy itään. Taoussan kosken jälkeen se kääntyy Bouremin kohdalla kaakkoon, jossa sijaitsevat Ansongon ja Labbézangan kosket. Nigerin mutkan eteläpuolelle jää kuiva Gourman alue[14] ja sen pohjoispuolelle Saharaan rajoittuva Azawad[15].

Nigerin vesimäärä vaihtelee suuresti vuodenaikojen mukaan[16]. Keskimääräinen virtaus on Koulikorossa suurimmillaan 4 876 kuutiometriä sekunnissa syyskuussa ja pienimmillään 67 m3/s huhtikuussa[17]. Sisämaasuistossa imeytyy tai haihtuu suuri osa vesimäärästä[16]. Ansongossa virtaus on suurin joulukuussa (1 684 m3/s) ja pienin kesäkuussa (68 m3/s)[18]. Myös vuosittaiset vaihelut ovat suuria[16].

Senegal saa alkunsa Bafing- ja Bakoyejokien yhtyessä Bafoulabén lähellä Malin länsiosassa. Sen ainoa suurempi sivujoki on maan länsirajalla virtaava Falémé. Yläjuoksulla on useita koskia ja putouksia kuten Gouina ja Félou. Kayesin alapuolella joki virtaa keskellä matalaa tasankoa.[13] Senegalin keskimääräinen virtaus on Kayesin yläpuolella enimmillään 2 126 m3/s syyskuussa ja vähimmillään 11 m3/s toukokuussa[19].

Nigerjoen vettä hyödynnetään maataloudessa varsinkin sisämaasuiston tulvatasangolla sekä Baguinedan ja Office du Nigerin keinokastelualueilla. Sotubassa ja Markalassa on säännöstelypadot,[20] kuten myös Banijoella Talossa[21]. Suurimmat vesivoimalaitokset tekojärvineen sijaitsevat Bafingjoella Manantalissa ja Sankaranijoella Sélinguéssa[22]. Niger on liikennöintikelpoinen osan vuodesta Guinean Kouroussan ja Bamakon sekä Koulikoron ja Ansongon välillä. Senegal on purjehduskelpoinen vain Kayesin alapuolella.[23] Laivaliikennettä harjoittaa Koulikoron ja Gaon välillä valtiollinen Comanav-yhtiö[24].

Näkymä Bandiagaran kalliolta.

Mandinguevuoria Sibyssä.

Malille ovat tyypillisiä vähämultaiset punertavat maannokset, joiden väri johtuu rautaoksideista[25]. Pohjoisen autiomaissa multakerrosta ei ole juuri lainkaan. Kuivan savannin punaruskeat hiekka- ja hietasavimaat ovat riittävästi kasteltuina melko hedelmällisiä ja sopivat maapähkinän, hirssin ja durran viljelyyn. Alanteiden savimailla voi viljellä tulvakastelun avulla riisiä.[23]

Nigerjoen laaksossa ja sisämaasuistossa sekä Bamakon kaakkoispuolisella tasangolla on punaruskeita ja mustia niittymaita, joita hedelmöittää tulvavesien tuoma mutakerros. Maanviljelyyn sopivat myös Nionon seudun mustat trooppiset hydromorfiset maannokset sekä Sikasson ja Kayesin mustat trooppiset maaperät. Niillä kasvatetaan puuvillaa, sokeriruokoa, viljakasveja ja vihanneksia.[26]

Heinäsavannin ja galleriametsien punaiset latosolimaat muodostavat kovaa lateriittia, joka muuttuu varsinkin Malin lounaisosassa eroosion vaikutuksesta hedelmättömäksi panssariksi[27]. Kulotus, metsien hävittäminen sekä liiallinen maanmuokkaus ja laiduntaminen köyhdyttävät maaperää. Maanviljely edellyttää usein keinokastelua ja ojitusta.[25]

Malissa on yli 1 700 versokasvilajia[1]. Kasvillisuusvyöhykkeitä ovat Saharan autiomaa pohjoisessa, Sahelin aavikoitunut savanni ja heinäsavanni sekä etelässä metsäsavanni ja jokivarsien galleriametsät[28]. Kasvillisuus on runsainta etelän kosteilla heinäsavanneilla ja harvakasvuisissa metsissä[1].

Saharan vähäinen kasvillisuus koostuu sateen jälkeen kukoistavista heinäkasveista sekä kuivuuteen sopeutuneista piikkipensaista, tamariskeista ja akaasioista. Savannin puulajeihin kuuluvat erilaisten akaasioiden lisäksi apinanleipäpuu, kapokkipuut, voipuu, egyptinhaarapalmu, etiopianpalmyrapalmu ja senegalinkaijamahonki, joita hyödynnetään eri tavoin.[29]

Nigerin sisämaasuistossa on laajoja kosteikkoja. Sen eteläosassa on niittyjä, mimosa- ja pajutiheikköjä sekä galleriametsiä. Pohjoisen hiekkadyyneillä kasvaa alkuperäiset metsät korvannutta pensaskasvillisuutta ja istutettuja egyptinhaarapalmuja.[1]

Metsäpalot, kaskiviljely ja luvattomat hakkuut aiheuttavat suurta vahinkoa Malin metsille. Polttopuut ja puuhiili ovat maaseudun ainoa ja kaupunkiväestön tärkein polttoaine ruoanlaitossa. Puutavaran hankintaa varten on perustettu istutusmetsiä, joita käytetään myös kamppailussa Sahelin aavikoitumista vastaan.[30]

Malin eläimistö on tyypillistä savannille ja pensasaavikolle. Maassa on yli 135 nisäkäslajia, 190 pesivää lintulajia sekä yli 100 kalalajia ja matelijaa.[1]

Sorkkaeläimiä ovat antiloopit, gasellit, harjalammas, pahkasika ja kafferipuhveli ja petoeläimiä leijona, leopardi, sakaali, gepardi, juovahyeena ja hyeenakoira. Gourman alueella elää vielä norsuja ja Mandinguen ylängöllä apinoita, mutta monet lajit kuten kirahvi ovat kadonneet kokonaan.[31] Joissa on virtahepoja ja niilinkrokotiileja[1]. Suurin kalalaji on niilinahven. Nigerin sisämaasuisto on tärkeä eurooppalaisten muuttolintujen talvehtimisalue.[32]

Aavikolla ja puoliaavikolla on paljon matelijoita[1] ja savannilla hyönteisiä. Termiitit ja heinäsirkat aiheuttavat vahinkoa maanviljelylle. Eteläisimmän Malin tsetsekärpäset levittävät unitautia ja vaikeuttavat karjanhoitoa. Hyttyset ja mäkärät levittävät malariaa ja jokisokeutta.[33]

Luvaton metsästys, maatalouden laajentuminen ja lisääntynyt kuivuus ovat vahingoittaneet suuresti Malin luontoa[1]. Sen suojelemiseksi on perustettu muun muassa Boucle du Baoulén biosfäärialue, Bafing Makanan luonnonpuisto ja Gourman norsujensuojelualue[31]. Maassa on neljä Ramsar-aluetta: Nigerin sisämaasuisto, Magui- ja Wegniajärvet sekä Souroujoen tulvatasanko[34].

• Le Mali. Paris: La documentation française, 1974. Teoksen verkkoversio.
• Vituhina, G. O.: Mali. Moskva: Mysl, 1987. Teoksen verkkoversio.