Malijärvi

Järven pinta-ala on 9,6 hehtaaria ja se on 550 metriä pitkä ja 300 metriä leveä. Siihen laskee useita pelto-ojia ja metsäojia ja etelän suunnalta myös suo-ojia. Järven luusua sijaitsee järven etelärannalla, josta saa alkunsa 1,6 kilometriä pitkä suo-oja, joka yhdessä Kivijärven laskuojan kanssa muodostavat Malvonjoen pisimmän latvahaaran.[2][1]

Järvellä on 1,6 kilometriä rantaviivaa ja sen ranta on pääosin avosuota, vaikka itärantaan rajautuu kallio- ja moreenipohjainen metsämaasto. Rannoille on Isolevonmäelle ja Viluniemeen rakennettu loma-asuntoja, joille johtaa tiet kantatieltä 43. Euran ja Laitilan välinen raja kulkee rannan myötäisenä järven itäpuolella. Raja on samalla Satakunnan ja Varsinaissuomen välinen raja.[2][1]

Vuoden 1855–1856 Kalmbergin kartastossa järven nimeksi on kirjoitettu "Mallijärvi". Kartassa on kuvattu tilanne ennen järvenlaskua tai tilanne ensimmäisen järvenlaskun jäljiltä. Järvi oli tuolloin noin 2,5 kilometriä pitkä ja 800 metriä leveä. Järvellä oli pitkä selkä, joka alkoi nykyiseltä Isoperältä ja jatkui lähes Kivijärven laskuojalle saakka. Järven keskivaiheilta työntyi kaakkoon yli 700 metriä pitkä suora lahti, jota kutsutaan nykyään Vähäperäksi. Järvi vaikutti tuolloin olevan asumaton.[3]

Etelässä sijainneen Pitkäjärven järvenlaskulle haettiin lupa vuonna 1807 ja se toteutettiin vuonna 1816. Kivijärven ja Malijärven hanke toteutettiin samaan aikaan, mutta ennen vuotta 1819.[4] Järvien toinen järvenlasku oli osa riitaisaa hanketta. Vuonna 1838 päättivät eräät Kivijärven kyläläiset, joka kuului tuolloin Hinnerjokeen, laskea uuden kerran Kivijärven, Malijärven ja Pitkäjärven vedenpintaa yhteistoimin Laitilan Suontaustan ja Leinmäen kyläläisten kanssa. Muodostettiin järvenlaskuyhtiö, jonka puitteissa räjäytettiin kalliota rikki 120 kyynärän matkalta. Järvien vesi ei kuitenkaan laskenut toivotulla tavalla.[5]

Tästä huolimatta vuonna 1841 torppari Daniel Johansson Laitilasta (nykyään Hinnerjoelta) peräsi lääninkonttorilta oikeutta saada järvenlaskun vesijättömaita itselleen.[6] Toisen vesijättömaan riita-asian laittoi viereille talollinen Fredrik Lambo ja kumppanit vuonna 1849.[7] Koska kaikki Kivijärven kyläläiset eivät olleet vuonna 1838 osallistuneet sopimukseen, syntyi vesijättömaista yleisempikin riita. Sitä puitiin käräjillä vuonna 1856, kun uutta järvenlaskulupaa anottiin. Päätökseksi tuli se, että laitilalaiset suljettiin pois yhtiöstä ja kaikki kivijärveläiset otettiin siihen mukaan.[5]

Kyläläisten taloilla oli yhtäsuuret osuudet kuluihin ja tuloihin.[8] Vesijätön maita käytettiin heinän kasvattamiseen. Niitetyt heinät ja vesiheinät huutokaupattiin karjankasvattajille.[9] Vuonna 1922 haki A.K. Lunden lupaa vesijättömaan kuivattamiseen, mikä myönnettiin seuraavana vuonna.[7] Suuren järven kuivattaminen on edelleen kesken.

Malijärven vesijättöalue ja itse järvi muodostavat luonnonsuojelualueen (LVO020057), joka kokonaisala on 103,37 hehtaaria ja vesiala 9,34 hehtaaria.[10][11]

• Anttila, Veikko: Järvenlaskuyhtiöt Suomessa. Kansatieteellinen arkisto 19. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1967. Forssan kirjapaino OY.