Majakkalaiva Helsinki

Alus valmistui Putilovin telakalla Pietarissa vuonna 1912. Sen alkuperäinen sijoituspaikka oli Liepāja ja nimi siis venäläisittäin 'ЛИБАВСКИЙ' (Libauskij). Se on mitoiltaan 40,1 x 7,5 x 3 metriä, uppoamaltaan 275 tonnia ja höyryhiilikoneiston teho 240 hevosvoimaa. Aluksessa oli sähkövilkku, sekä ensimmäisenä lajissaan langaton lennätin. Kyseessä oli siis aikakauden vaatimusten mukaan moderni majakkalaiva.

Jääkärit kaappasivat Libaun (nyk. Liepāja) satamassa lähtövalmiina olleen paikallisen majakkalaivan keväällä 1918 ja toivat sen Suomeen, täällä alusta käytettiin sotilaskuljetuksien apualuksena.

Sotatoimien päätyttyä latvialaiset eivät halunneet alusta takaisin joten se sai jäädä Suomeen. Sotasaalismajakkalaivaa ei mainita luetteloissa niistä aluksista, jotka venäläiset halusivat itselleen vuonna 1919, kun rajan väärille puolille eksyneitä aluksia vaihdeltiin edestakaisin.

Koska Rauman majakkalaiva Relandersgrund oli upotettu, tästä tulokkaasta tehtiin sen seuraaja. Alus maalattiin välittömästi suomalaisväreihin eli runko kokonaan punaiseksi. Uusi sähkövilkkuinen alus oli asemapaikallaan Raumalla vuoteen 1922, jolloin se ja Helsingin siihenastinen majakkalaiva vaihtoivat paikkaa, nimeä ja miehistöjä [2]

Uudella asemapaikallaan tämä uusi alus sai nyt nimen Äransgrund. Sähkövilkku vaihdettiin vuonna 1924 AGA -asetyleenivaloon, koska tällöin saattoi säästää kallista hiiltä. Sähkövalo oli vaatinut turbogeneraattorin jatkuvaa käynnissä pitämistä ja tämä merkitsi tarvetta korkean höyrynpaineen ylläpidolle, kun normaalisti riitti, että hiillosta vain pidettiin yllä. Aluksen valonheittimeen virta voitiin ottaa erillisestä polttomoottorigeneraattorista, mutta sitä tarvittiin vain pimeällä tapahtuvassa luotsinannossa.

Tässä aluksessa ei koskaan ollut erillistä sisältäpäin kiivettävää majakkamastoa, vaan majakkavalo oli aina keulamaston huipussa olevassa erillisessä lyhdyssä. Lyhty oli sijoitettu noin puolen metrin läpimittaiselle lavalle, jonka reunassa oli tukitanko käsiotetta varten. Valon sytyttäminen aiheutti joskus sään kovetessa tiettyjä ongelmia: valo sytytettiin niin, että etukäteen katsottiin taulukosta oikea kellonaika, kansimies kiipesi köysitikkaita lyhdyn luo ja poisti suojahupun. Tämän jälkeen hän avasi hanat ja naksautti tulen polttimiin tavallisella hitsauspistoolilla. Automaattisesti säätyvää asetyleenivaloa ei yleensä tarvinnut säädellä. Sähkövalon aikana valo sytytettiin kääntämällä lavan alla olleessa kytkinkaapissa olevaa katkaisijaa. Ja aamulla taas säädettyyn aikaan virta katkaistiin tai kaasuhanat suljettiin ja suojahuppu asetettiin paikalleen. Huppu oli välttämätön, etteivät lyhdyn prismat olisi toimineet voimakkaalla auringonpaisteella jonkinlaisina polttolaseina. Kansimiehet saivat kovilla keleillä harjoittaa kohtuullista voimistelua jotta kaikki tämä onnistui turvallisesti.

Kerran viikossa lyhty puhdistettiin ja vilkkulaitetta ohjaavat magneettiventtiilit säädettiin ja tarvittaessa vaihdettiin, samoin kuoleentuneet jouset tai säätimen kulunut nahkakalvo vaihdettiin. Tämän työn lopuksi lyhdyn lasit pestiin ulkopuolelta. Alus oli hiililämmitteinen höyrylaiva, ja huomattavan paljon sen polttaman kivihiilen tuottamasta noesta osui majakkalyhtyynkin - joskin pulma oli huomattavan paljon pienempi kuin esimerkiksi Kemissä tai Storbrottenissa, joiden huomattavasti isompi lyhtytorni sijaitsi aivan kivihiilensavua syöksevän savupiipun vieressä. Tosin näissä aluksissa lyhtytorni oli sisältäpäin kiivettävä, joten tämä tasasi pulmaa. Pesu tehtiin veteen sekoitetulla mäntysuovalla ja sienellä, lopuksi lasit kiillotettiin säämiskällä.

1930-luvulla alus sai uuden nimen Helsinki. Ennen talvisodan alkua olleen YH:n eli Ylimääräisten kertausharjoitusten aikana alus vedettiin satamaan normaalia aiemmin, koska liikenne oli uhkaavan sodanvaaran vuoksi jo hiipunut. Keväällä välirauha olikin jo alkanut, kun aluksen tuli aika palata asemapaikalleen.

Jatkosodan alussa majakkalaiva poistettiin paikaltaan ja siirrettiin Turkuun. Aluksi se pidettiin valmiudessa asettaa takaisin paikalleen, koska sodan uskottiin jatkuvan vain kesäkauden ajan; kun syksyllä selvisi, että sotatoimien loppua ei ollut edes näköpiirissä, toimettomaksi jäänyt majakkalaiva siirrettiin raivaajien emälaivaksi. Nyt se myös aseistettiin kevyillä ilmatorjuntatykeillä. Sotilaskäyttöön sopimaton italianpunainen väri vaihtui harmaaseen naamiomaalauksin ja talvisajaksi kalkkivärillä toteutettuun valkoiseen.

Majakkalaiva Helsinki kärsi kahteenkin otteeseen sotavaurioita. Ne kuitenkin korjattiin, ja syksyllä 1944, kun eräät sen alkuperää koskeneet väärinkäsitykset oli selvitetty, alus palasi asemapaikalleen heti kun se oli palautettu siviiliasuunsa.

Vuonna 1959 valmistui Helsingin uusi pohjamajakka ja majakkalaiva jäi virattomaksi, kunnes myöhemmin siitä päätettiin tehdä merenmittaajien tukialus. Kaksi vuotta kestäneiden muutostöiden jälkeen aluksesta tuli Pohjanlahtea mittaavan 5. merenmittausretkikunnan tukialus uudella nimellä Hyöky. Sisätilat uusittiin ja alus varustettiin uudella komentosillalla. Aluksen runko maalattiin valkoiseksi, muiden merenmittaustukialusten tapaan. [3]

Alus osoittautui erinomaiseksi tukialukseksi: mittaus- ja apuveneet voitiin nostaa kovalla kelillä kannelle turvaan ja itse aluksessa oli majakkalaivakauden peruja oleva jykevä ankkurikoneisto sieniankkureineen. Se päätettiin jättää paikalleen, toisin kuin entiseen Storbrotteniin, koska Hyöky-alusta tultaisiin käyttämään Pohjanlahdella eli ankarissa sääoloissa, jossa tällaisesta ankkurista olisi erityistä hyötyä eikä aluksessa ollut erityistä tilanpuutetta kuten Ahvenanmereltä vapautuneessa Storbrottenissa. [4]

Alus pysyi miltei lopun käyttöaikansa hiilipolttoisena. Vuonna 1980 siinä kokeiltiin turvebrikettejä, mutta kokeilu loppui lyhyeen aineen hiilikattilalle sopimattomien palamisominaisuuksien takia.

Vuonna 1983 Merenkulkuhallitus sai uuden viisiveneisen nopean luotausryhmän hoitamaan 5. merenmittausretkikunnan töitä ja Hyöky jäi vapaaksi.

Alus myytiin yksityishenkilölle Haminaan ja siitä tehtiin ravintolalaiva. Aluksi se oli merenmittausajan valkokylkisessä ulkoasussa, mutta vuosituhannen vaihteessa se hiljalleen palautettiin alkuperäiseen punarunkoisen majakkalaivan asuunsa ja kylkiin ilmestyi taas nimi Helsinki suurin valkoisin kirjaimin maalattuna. Alkuperäisen mastoon sijoitetun majakkalyhdyn sijasta ilmestyi kansirakennelman katolle vapaasti mukailtu majakkamasto, joka on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin Relandersgrund-aluksessa.

Kuten muissakin kahdessa entisöidyssä majakkalaivassa, tämänkin aluksen uudeksi väriksi tuli kustannussyistä viittapunainen, joka on vakioväri. Alkuperäinen italianpunainen olisi ollut nykyisen omistajan kertoman mukaan tilausväri ja hankinta olisi ollut suhteettoman kallis.

Aluksen alkuperäiset höyrykattilat ovat paikoillaan, mutta niitä ei ole vuoden 1983 jälkeen katsastettu käyttöä varten. Samoin potkuri on paikallaan ja höyrykone säilytysrasvattu.

Lokakuun 2008 alussa S/S Hyöky tuotiin silakkamarkkinoiden yhteydessä Helsingin kauppatorin rantaan.

Kansainväliseen majakka- ja majakkalaivaviikonloppuun on majakkalaiva Helsingiltä osallistuttu Haminan Radioamatöörien radioasemalla kutsumerkillä Suomen sodan erikoiskutsumerkillä OF200AD 2009, Haminan Radioamatöörien kilpailukutsumerkki OG5A:lla 2012, 2015 ja osallistutaan 2017. 1998-2007 osallistuminen tapahtui tavanomaisella OH5AD -kutsumerkillä. [5]

• Auvinen, Visa: Leijonalippu merellä. Turku, Eita Oy 1983.
• Laurell, Seppo: Aalloilla keinuvat majakat: historiikki majakkalaivojen aikakaudesta ja museoalus Kemistä. Merenkulkuhallitus, Helsinki 1988. ISBN 951-49-0940-2 (nid.)
• Laurell, Seppo: Suomen majakat. Kustannusosakeyhtiö Nemo, Helsinki 1999.

• S/S Hyökyn kotisivut
• Majakkalaiva - meren erakko. Edustajamme käynti Äransgrundin majakka-aluksella, Suomen Kuvalehti, 31.10.1931, nro 44, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Helsingistä "Helsinkiin". Majakkalaiva "iskee silmää" laivoille, antaa luotseja ja tutkii merta, Helsingin Sanomat, 26.07.1936, nro 198, s. 7, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Suomenlahden erakkoja, Kuva, 06.07.1938, nro 14, s. 12, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot