Mainetodistus

Mainetodistus (ruots. frejdebetyg) oli 1800–1900-luvulla Suomessa papiston tai siviilirekisterin pitäjän antama todistus, josta kävi ilmi, nauttiko asianosainen kansalaisluottamusta. Mainetodistuksen sai ilmoitettua tarkoitusta varten pyytää kuka tahansa.[1]

Papiston velvollisuutena oli antaa pyydettäessä mainetodistus, joka laadittiin kirkonkirjojen perusteella. Mainetodistuksen tuli sisältää ainoastaan selvitys siitä, nauttiko todistuksen kohteena oleva henkilö kansalaisluottamusta silloin kun todistus annettiin vai oliko henkilö tuomittu menettäneeksi kansalaisluottamuksen ainiaaksi tai tietyksi määräajaksi.[2]

Jos henkilö oli aiemmin tuomittu menettäneeksi kansalaisluottamuksensa ja tämä määräaika oli päättynyt, ei mainetodistukseen saanut merkitä tietoa aiemmasta luottamuksen menettämisestä.[2]

Papiston lisäksi mainetodistuksia olivat velvollisia antamaan myös niin sanottujen eriuskolaisseurakuntien johtajat sekä tietyt siviiliviranomaiset.[2]

Katso myös

Lähteet
  1. Hakkila, Esko – Lehtinen, J. N.: Lakiasiain käsikirja, s. 513. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1924.
  2. Hakkila, Esko (toim.): Lakiasiain käsikirja, s. 621. Porvoo: Werner Söderström Oy, 1938.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.