Maila Talvio

Maila Talvion vanhemmat olivat Hartolan kappalainen, myöhemmin kirkkoherra Adolf Magnus Winter (1828–1880) ja Julia Malvina Bonsdorf (1836–1926). Perheessä oli yhdeksän lasta. Maila Talvion isä kuoli Mailan ollessa yhdeksänvuotias, minkä jälkeen perhe muutti syrjäiselle Nipulin maatilalle. Siellä Talvio tutustui myös torpparilaitokseen ja sen epäkohtiin, joita hän myöhemmin käsitteli teoksissaan. Talvio kävi Helsingin suomalaisen tyttökoulun, josta valmistuttuaan hän palasi 16-vuotiaana sisarustensa kotiopettajaksi. Samalla Talvio aloitti myös kirjoittamisen. Vuonna 1890 hän tapasi kielitieteilijä J. J. Mikkolan ja avioitui tämän kanssa 1893.

Muutettuaan Helsinkiin Talvio tutustui miehensä välityksellä Päivälehden piirissä toimiviin kirjailijoihin ja runoilijoihin, kuten Kasimir ja Eino Leinoon. Talvio alkoi myös itse kirjoittaa Päivälehteen ja Suomen Kuvalehteen ja taisteli sortovuosien aikana Suomen oikeuksien puolesta. Talvio matkusteli miehensä kanssa useita kertoja Keski- ja Itä-Euroopassa ja opiskeli samaan aikaan puolan kieltä ja käänsi suomeksi useita puolalaisen kirjailijan Henryk Sienkiewiczin teoksia. Talvion kotonaan Helsingissä pitämä kirjallinen salonki tuli tunnetuksi.

Talvion esikoisteos oli 1895 julkaistu novellikokoelma Haapaniemen keinu. Kirjallisen läpimurtonsa hän teki vuonna 1901 julkaistulla romaanilla Pimeänpirtin hävitys jossa melodraaman keinoin kuvattiin maaseudun maanomistusolojen ja torpparilaitoksen epäkohtia. Vaikka Talvio kirjoissaan käsitteli maaseudun yhteiskunnallisia ongelmia, hän suhtautui silti varauksellisesti nousevaan työväenliikkeeseen ja sosialismiin. Niinpä esimerkiksi romaanissa Louhilinna (1906) sosialismi kuvataan väkivaltaisena alkukantaisten vaistojen ohjaamana liikkeenä. 1910-luvulla Talvion romaaneissa aiheita olivat perinnöllisyysoppi ja psykologiset ongelmat, ja aina 1920-luvun lopulle niitä hallitsi pessimismi. Myös Talvion terveenä pitämän suomenkielisen maaseudun sekä rappeutuneen ja juonittelevan ruotsinkielisen pääkaupungin välinen vastakkainasettelu oli esillä esimerkiksi romaanissa Niniven lapset (1915). 1920-luvun lopulla Talviolle alkoi uusi luomiskausi, jolloin hän keskittyi historiallisiin romaaneihin. Niitä olivat vuosina 1929–1935 julkaistu Helsingin historiaan liittyvä romaanitrilogia Itämeren tytär sekä hänen viimeinen romaaninsa Linnoituksen iloiset rouvat (1941), jossa tapahtumaympäristönä oli Suomen sodan aikainen Viaporin linnoitus. Talvio testamenttasi tuotantonsa tekijänoikeudet Helsingin yliopiston Satakuntalaiselle Osakunnalle, jonka inspehtorina hänen puolisonsa J. J. Mikkola toimi pitkään.

Maila Talvio ja J. J. Mikkola asuivat Helsingin Meilahdessa sijainneessa, vuonna 1884 valmistuneessa Laaksolan huvilassa, joka oli 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla Helsingin yliopiston Satakuntalaisen osakunnan opiskelijoiden, tiedemiesten ja kirjailijoiden kokoontumispaikka.[2]

Talvio toimi 1910-luvulta alkaen aktiivisesti tuberkuloosin torjuntatyössä. Hän kirjoitti teoksen Ne 45 000 (1932) ja myös käsikirjoituksen samannimiseen elokuvaan, joka sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin. Hän oli myös innokkaasti mukana Satakuntalaisen Osakunnan keräystyössä, jonka tuloksena Harjavaltaan perustettiin Satalinnan keuhkotautiparantola. Talvio oli yhdessä aviomiehensä ja V. A. Koskenniemen kanssa aktiivisesti mukana kulttuuriyhteistyössä natsi-Saksan ja fasistisen Italian kanssa. Vuonna 1936 Talvio vieraili Saksassa, jossa hän tapasi kansallissosialismin pääideologin Alfred Rosenbergin ja kansallissosialistisen valtakunnan naisliiton (NS-Frauenschaft) valtakunnanjohtajan Gertrud Scholtz-Klinkin.[2]

Maila Talvion ja J. J. Mikkolan avioliitto oli lapseton. Talvio olisi halunnut Laaksolan huvilasta museon, mutta sodanjälkeisessä ilmapiirissä Helsingin kaupunki ei suostunut ottamaan testamenttilahjoitusta vastaan. Tästä närkästyneenä Talvio määräsi Laaksolan huvilan purettavaksi, mikä tapahtui hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1954. Huvilan paikalla on Laila Pullisen veistämä ja vuonna 1971 paljastettu ”Itämeren tytär” -muistomerkki.[2]

Hieman ennen kuolemaansa Talvio sai Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvon Helsingin 400-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1950.

• Puolan Akatemian Kultainen seppele.[3]
• Valtion kirjallisuuspalkinto 1936
• Aleksis Kiven palkinto 1940
• kunniatohtori, Helsingin yliopisto

• Maila Talvion muistomerkki

• Maila Talvio, Pieni tietosanakirja.]
• Petri Liukkonen, Maila Talvio, Authors' Calendar (englanniksi)
• Huhtala, Liisi: / Talvio, Maila (1871–1951). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Maila Talvion Kootut teokset.

• Koskenniemi, V. A.: Maila Talvio. 1946
• Tuulio, Tyyni: Maila Talvion vuosikymmenet I–II. 1963–1965.

• Sitaatteja aiheesta Maila Talvio Wikisitaateissa
• Forsius, Arno: Maila Talvio (1871–1951) ja keuhkotaudin vastustamistyö.