Algot Untola

Untolan vanhemmat olivat maanviljelijä Jaakko Wilhelm Tietäväinen ja Maria Simontytär Hakulinen. Isä kuoli vuonna 1881, ja seuraavana vuonna Algotin äiti meni uusiin naimisiin. Pojan isäpuolen alkoholinkäyttö aiheutti perheelle ongelmia. Koulussa hyvin menestynyt Algot pääsi sukulaisten avustuksella 1887 Sortavalan seminaariin[4], josta hän valmistui kansakoulunopettajaksi 23. elokuuta 1891.[3]

Untola toimi opettajana Raahessa, Kälviällä ja vuodesta 1893 lähtien Viipurissa, mutta sitten hän vaihtoi alaa ja siirtyi vuonna 1900 puutavarakauppiaaksi Pietariin.[3]

Pietarissa Untola meni 1903 naimisiin Therese Marie Johanna Küstringin kanssa[1]. Avioliitto päättyi kuitenkin nopeasti erään version mukaan siksi, että Therese Marie olisi ollut intersukupuolinen, toisen version mukaan taas Untola jätti vaimonsa heti häiden jälkeen. Avioliitto pysyi kuitenkin muodollisesti voimassa vuoteen 1913 saakka, jolloin Untola sai virallisen eron.[2]

Pietarissa Untola liittyi mukaan sosialistivallankumouksellisten toimintaan ja kertoi itse olleensa avustajana mukana Venäjän sisäministeriä von Plehweä vastaan 28. elokuuta 1904 tehdyssä pommiattentaatissa. Plehwen murhan jälkeen Untola pakeni Suomeen ja toimi opettajana ensin Lohjalla Lohjansaaren koulussa 1904–1905 ja sen jälkeen Kaustisella Vintturin koulussa 1905–1907.[5][6]

Kaustisella ollessaan Untola alkoi kirjoittaa suomalaisen puolueen Kokkola-lehteen heti vuoden 1905 suurlakon jälkeen, ja seuraavana vuonna hän alkoi kirjoittaa lehteen pakinoita Liisan Antti ja Maamies-nimimerkeillä. Näiden pakinoiden herättämän huomion vuoksi Untola palkattiin myöhemmin suomalaisen puolueen vaaliagitaattoriksi. Vuonna 1905 Untola oli tavannut Lohjalla leskirouva Olga Jasinskin, jonka kanssa hän asui yhdessä vuoteen 1907 saakka. Suhde päättyi, kun parin yhteinen lapsi kuoli ja kiivaan riidan lopuksi Jasinski kaatoi rikkihappoa Untolan sukupuolielimille.[2][3]

Juha Hurmeen mukaan Untola ei sukuelintensä tuhouduttua enää kirjoittanut miehen nimellä.[2]

Opettajantoimen jätettyään Untola työskenteli ensin suomalaisen puolueen agitaattorina Vaasan läänin pohjoisessa ja itäisessä vaalipiirissä ja sitten vuosina 1908–1909 Satakunta-lehden päätoimittajana Porissa. Untola aloitti kirjailijanuransa julkaistuaan keväällä 1909 osittain omaelämäkerrallisen Harhama-romaaninsa.[3]

Untola kirjoitti monilla kirjailijanimillä, joita olivat Maiju Lassila, Irmari Rantamala, Väinö Stenberg, J. I. Vatanen, Liisan-Antti ja Jussi Porilainen. Untolan tunnetuimmat teokset ovat Irmari Rantamalan nimellä 1909 julkaistu Harhama ja Maiju Lassilan nimellä vuonna 1910 ilmestynyt Tulitikkuja lainaamassa. Untola kieltäytyi ottamasta vastaan jälkimmäisestä kirjasta myönnettyä valtion palkintoa. Asuessaan Kouvolassa Untola kirjoitti vuosina 1911–1912 useita näytelmiä, kuten Kun lesket lempivät, Kun ruusut kukkivat, Luonnonlapsia ja Nuori mylläri. Pelkästään 1912 Untola julkaisi yhdeksän kirjaa eri salanimillä. Kaikkiaan Untola kirjoitti eri nimillä yli 20 kirjaa, viimeisen kirjansa Turman talo hän julkaisi 1916 Irmari Rantamalan nimellä.[3]

Untola kannatti aluksi Suomalaista puoluetta, mutta riitaantui ja liittyi sosialidemokraatteihin. Kesällä 1916 Untola kirjoitti Työmies-lehteen kolme "Porvarikirjettä", jotka olivat hänen jäähyväisensä Suomalaiselle puolueelle. Syksystä 1917 lähtien Untola toimi Työmiehen vakituisena avustajana[3] ja sittemmin toimittajana.

Panu Rajalan mukaan Työmiehessä Untola ("Irmari Rantamala") "kiihotti punakaarteja surmaamaan luokkaviholliset viimeiseen mieheen, jotta uusi punainen huomen veressä kirkastuisi" ja hän vielä erikseen kehotti tappamaan muun muassa kirjailija Juhani Ahon.[7][8]

Valkoiset hautaamassa teloittamaansa Algot Untolaa Santahaminassa toukokuussa 1918.

Untola oli sisällissodassa punaisten puolella. Hän oli Työmies-lehden toimituksessa Helsingin valtaukseen saakka, ja lehden 12. huhtikuuta ilmestynyt viimeinen numero oli Untolan yksin toimittama. Viimeinen numero ehdittiin painaa, mutta sen jakelu jäi kesken saksalaisten joukkojen edettyä Helsingin keskustaan.[3]

Untola vangittiin Helsingin valtauksen jälkeen, ja hän kuoli 21. toukokuuta 1918 epäselvissä olosuhteissa. Häntä oltiin kuljettamassa Helsingistä laivalla Suomenlinnaan teloitettavaksi. Jotkut tahot väittävät Untolan hypänneen veteen aikeinaan pako. Toiset sanovat, että Untola olisi ammuttu laivan kannelle ja sitten heitetty veteen.[9] Leo Lindstenin kirjassa Maiju Lassila – legenda jo eläessään on Untolan viimeisistä vaiheista seuraava kuvaus:

»Merikapteeni evp. Sten Lille kertoi myös, että etappipataljoonan teloitusryhmät valittiin vapaaehtoisista. Hän ei ollut itse ilmoittautunut joukkoon 21. toukokuuta, mutta kuului etappipataljoonaan ja oli Katajanokan vankilan pihalla sinä aamuna, jolloin Untola tuotiin laivalle kuljetettavaksi. Lillen mukaan Untola oli 'pieni mies, joka oli pukeutunut suureen päällystakkiin'. Salmen ja Gunnar Björlingin (1887–1961) lisäksi laivalla olleiden vartiomiesten joukossa olivat ainakin Wolmar Henrik Ståhlberg (1887–1940; myöh. mm. Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja) ja Viljo Numminen (1896–1960; myöh. korkeimman oikeuden oikeusneuvos). Saamani tiedonannon mukaan juuri Ståhlberg olisi tuupannut Untolan laivalta mereen. Viljo Nummisen osuudesta eivät hänen vaimonsa ja poikansa, opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Uuden Suomen päätoimittaja Juha Numminen, tienneet enemmän kuin sen, että hän kuului valkokaartin 1. pataljoonaan ja oli siten yksi Tehtaankadun kansakoululta laivalle komennetuista vartijoista.[10]»

Ajan henkeä kuvaa, että senaattori A. Osw. Kairamo oli juuri Untolan kuolinpäivän aattona lähettänyt Suomenlinnan komendantille Carl von Wendtille kirjeen, jossa hän kiinnitti tämän huomiota siihen, että vankien joukossa pitäisi olla yksi kaikkein pahimmista kansankiihottajista, Untola.^lähde? Komendantin vastauskirje kuului näin: ”Senaattori K. Herra A. Osw. Kairamo. Herra Senaattorin kirjailija Maiju Lassilaa koskevan ystävällisen kirjeen johdosta toukokuun 20. päivältä minulla on ilo ilmoittaa, että kuten päivälehdistä on jo käynyt ilmi, kyseessäoleva mies on jo ammuttu. Suurimmalla kunnioituksella /Carl von Wendt.”[11]

Myös kirjailija ja Untolan kirjojen kustantaja Eino Railo, Toivo T. Kaila, kirjailijat Kyösti Wilkuna ja Toivo Tarvas sekä senaattori Oswald Kairamo olivat mukana Untolaa kuljettaneessa laivassa, ja heidän oli tarkoitus seurata Untolan teloitusta.[12]

Algot Untola haudattiin teloitettujen punaisten joukkohautaan Santahaminan vankileirille. Vuonna 1939 Untolan jäännökset siirrettiin Hietaniemen hautausmaalle.[13]

• Tulitikkuja lainaamassa, ohjaus Toivo Särkkä. 1938
• Nuori mylläri, ohjaus Valentin Vaala. 1958
• Tulipää, ohjaus Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto. 1980 (Harhama-romaanin pohjalta)
• Tulitikkuja lainaamassa, ohjaus Risto Orko ja Leonid Gaidai. 1980

Muistolaatta Runeberginkatu 6:n seinässä Helsingissä.

• Joensuun taidemuseon pihalla on Maiju Lassilan muistomerkki Kolmijakoinen muusa (Nina Terno 1973).
• Helsingin Pohjois-Haagassa on Maiju Lassilan tie
• Tohmajärven yläasteen koulun nimi oli aiemmin Tietäväisen koulu, ja koulukeskuksen auditorio oli nimeltään Maiju Lassila -sali.
• Tohmajärven uuden vuoden 2021 alussa käyttöönotetun yhtenäiskoulun nimi on Maiju Lassilan koulu.
• Tohmajärven kesäjuhlan nimi on Potsipäivät, Tulitikkuja lainaamassa -romaanin Vatasen potsin eli porsaan mukaan.
• Tohmajärvellä on Maiju Lassilan tie ja muistomerkki
• Lassilan juhlavuoden (syntymästä 140 v. ja kuolemasta 90 v.) kunniaksi Tohmajärvellä vietettiin Lassila-viikonloppua marraskuun lopulla 2008.

• Tulipää, ohjaus Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto, 1980

• Erho, Elsa: Maiju Lassila: Kirjallishistoriallinen tutkimus. Väitöskirja. Turun yliopisto 1957.
• Hautala, Marko A.: Liisan Antin aikaan: Algot Untolan Kaustisen-vuosi ja Kokkola-lehden kirjoitukset 1905–1906. Kustannusosuuskunta Länsirannikko 2006. ISBN 952-9505-55-8
• Hautala, Marko A.: Algoth – Kapinallinen kynämies. A. Untolan merkillinen elämä. Vammala : Warelia 2021 ISBN 978-952-387-000-0
• Tapaninen, Irma: Karnevalistinen henki: Algot Untolan varhaistuotanto ja virallisen kulttuurin muutos 1900-luvun alussa. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2014. ISBN 978-951-51-0095-5. Teoksen verkkoversio.

• Sitaatteja aiheesta Algot Untola Wikisitaateissa

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Algot Untola Wikimedia Commonsissa

• Vapaasti ladattavia Algot Untolan e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä
• Kotuksen tekstikorpuksia: Maiju Lassila (Pojat asialla 1911, Avuttomia 1913, Kuoleman rajoilla 1915)
• Maiju Lassila ja tuotanto Tohmajärven sivuilla (Archive.org)
• Maiju Lassila Karjalohjan sivuilla (Archive.org)
• Petri Liukkonen, Maiju Lassila, Authors' Calendar (englanniksi)
• Marko Hautalan kirjan Liisan Antin aikaan esittely ja linkkejä otteisiin kirjasta (Archive.org)
• Äänikirja: Kilpakosijat. Eero Saarinen lukee Maiju Lassilan teosta Yle Areena – Yle Radio 1.
• Äänikirja: Pojat asialla. Pekka Savolainen lukee Maiju Lassilan teosta Yle Areena – Yle Radio 1.
• Maiju Lassilan digitoituja teoksia Kansalliskirjastossa
• Irmari Rantamalan digitoituja teoksia Kansalliskirjastossa
• J. I. Vatasen digitoituja teoksia Kansalliskirjastossa
• Algot Untola Ylen Elävässä arkistossa
• Ojanen, Risto: Oliko Algoth Untola vanhasuomalainen, maalaisliittolainen vai sosialisti – vai sittenkin tosisuomalainen? Kulttuuritoimitus. 17.6.2021. Viitattu 21.12.2021.