Maija Weitz
Maija Weitz (o.s. Numminen, s. 14. elokuuta 1950 Helsinki) on kamarimuusikko ja liedpianisti. Hän esiintyy solistina ja säestäjänä. Weitz on konsertoinut laajalti Suomessa ja ulkomailla[1].
Ura
Espoolainen Maija Weitz aloitti piano-opintonsa 9-vuotiaana[2] Tampereella Rakel Levinin johdolla, minkä jälkeen seurasivat opinnot Sibelius-Akatemiassa ja Wienin musiikkiyliopistossa, silloiselta nimeltään Hochschule für Musik und darstellende Kunst, Dieter Weberin ja Bruno Seidlhoferin johdolla. Lisäksi hän vietti vuoden Sibelius-stipendiaattina Ann Arborissa Michiganissa. Vuonna 1976 hän suoritti pianodiplomin korkeakoulussa Hochschule für Musik und darstellende Kunst, Wien, osastolta Konzertfach.
Weitz on wieniläisklassisen tradition keskeisiä tuntijoita Suomessa[3].Yhteistyö ennen kaikkea wieniläisen musiikkimaailman kanssa on kansainvälistänyt hänen toimintaansa. Tärkeänä osana Maija Weitzin pedagogista työskentelyä ovat kamarimusiikin mestarikurssit wieniläisen tulkintatradition lähtökohdista Sibelius-Akatemiassa ja Gdańskin musiikkiakatemiassa Puolassa. Hän on toiminut pianonsoiton opettajana ja säestäjänä Sibelius-Akatemiassa vuosina 1984-1998, joista vs lehtorina vuosina 1985-1990 sekä Savonlinnan Oopperajuhlien koulutussäätiön Aino Ackté-instituutin mestarikurssien pianistina 1986-1997. 1984-1990 lisäksi pianonsoiton opettajana Helsingin Konservatoriossa.
Vuosien varrelta mainittakoon myös lukuisat mestarikurssit Suomessa, Puolassa ja Turkissa sekä pohjoismaisen laulumusiikin kurssit Wienin musiikkiyliopistossa ja Japanissa. Weitz on toiminut pitkään kansainvälisten piano- ja kamarimusiikkikilpailuiden tuomaristoissa ja vuosikymmenien ajan eri musiikkitapahtumien, muun muassa vuodesta 2008 alkaen Espoon Kamarihelmi -festivaalin promoottorina[4].
Joulukuussa 2016 Tasavallan presidentti myönsi Maija Weitzille Suomen Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansioristin ja joulukuussa 2016 Itävallan liittopresidentti ”Das goldene Ehrenzeichen für Verdienste um die Republik Österreich”[5]-ansioristin Weitzin tekemästä työstä itävaltalaisen musiikkikulttuurin hyväksi[6].
Weitzin aviopuoliso on graafinen suunnittelija Sampo Syrjänen.
Äänitteet
- Duo Weitz. Yleisradio 2000.
- Winterreise, Veli-Pekka Väisänen VPCD01
Lähteet
- Kamarihelmi-tapahtuma tuo ulkomailta huippumuusikoita opettamaan nuoria Länsiväylä
- Piilossa on pianotaiteilijan kesäinen konserttisali
- Wieniläisen kamarimusiikin mestarikurssi[vanhentunut linkki] Siba.fi.
- Länsiväylä 29.1.2020 www.lehtiluukku.fi. Viitattu 9.5.2020. [vanhentunut linkki]
- Maija Weitz - kuvagalleria Maija Weitz. Viitattu 9.5.2020.
- Rechtsinformation des Bundes. (saksaksi)