Maija Lavonen
Maija Sisko Lavonen (s. Luukela; s. 29. lokakuuta 1931 Ii) on suomalainen tekstiilitaiteilija.
Maija Lavonen | |
---|---|
![]() |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Maija Sisko Lavonen |
Syntynyt | 29. lokakuuta 1931 Ii |
Lavonen opiskeli vuosina 1953–1956 Taideteollisessa oppilaitoksessa ja vuosina 1956–1957 Vapaassa taidekoulussa. Hän aloitti työskentelyn tekstiilisuunnittelijana valmisvaateteollisuudessa 1956 mutta siirtyi freelance-suunnittelijaksi vuonna 1961 ja vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1970. Hänen ensimmäinen näyttelynsä oli vuonna 1968.
Tekstiilitaiteilijana Lavonen tuli tunnetuksi ryijytaiteen uudistajana. Hän etsi uusia tapoja käyttää tekstiilimateriaaleja ja teki monia kokeiluja. Hänen töissään seinätekstiilit muuttuivat tilateoksiksi. Lavonen kunnioittaa silti suomalaisen tekstiilitaiteen perinnettä ja valmistaa teoksensa yleensä luonnonmateriaaleista kangaspuissa kutomalla. Perinteisten materiaalien kuten villan ja pellavan ohella Lavonen on kuitenkin pyrkinyt kokeilemaan myös akryyliä,[1] metalliverkkoa tai teollisesti valmistettua kangasta. 2000-luvun alussa Lavonen alkoi käyttää materiaalinaan valokuitua. Hän värjäsi kuidun hohtamaa valoa kuitujen projektoreihin liitetyillä maalauksilla, joiden liike sai valon värin muuttumaan hiljalleen.[2]
Yhdistämällä töissään erityyppisiä materiaaleja ja vastakohtaisuuksia Lavonen luo omintakeisen tunnelman ja raikkauden. Hänen töitään on sijoitettu moniin julkisiin tiloihin, esimerkiksi Eduskuntataloon, ministeriöihin, Suomen Pankin pääkonttoriin, suurlähetystöihin ja kirkkoihin.
Lavonen kokee työssään erityisen haasteelliseksi tekstiilin sovittamisen tilan arkkitehtuuriin, sen mittasuhteisiin, materiaaleihin ja valaistukseen. Lavonen on toiminut paitsi taiteilijana myös opettajana muun muassa Taideteollisessa korkeakoulussa vuosina 1985–1994. Hänet valittiin vuonna 1996 Vuoden tekstiilitaiteilijaksi[3] ja Ornamon kunniajäseneksi.
Lavosen puoliso oli jo vuonna 1970 syöpään kuollut kuvataiteilija Ahti Lavonen. Parin kaksi lasta ovat kuvataiteilija Kuutti Lavonen ja dramaturgi Sussa Lavonen.
Palkintoja ja tunnustuksia
- Valtion taideteollisuuspalkinto 1981
- Engel-palkinto 1992
- Pro Finlandia -palkinto 1992
- Kordelinin tunnustuspalkinto 1997
Lähteet
- Priha, Päikki: / Lavonen, Maija (1931–). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Uppslagsverket Finland[vanhentunut linkki]
- Maija Lavonen (arkistoitu linkki)
- Helsingin Energian sidosryhmälehti 1/2007
Viitteet
- Nyman, Hannele & Poutasuo, Tuula: Muovikirja, Arkitavaraa ja designesineitä, s. 138. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29132-3.
- Uimonen, Anu: Tekstiilitaiteilija luo valoa. Helsingin Sanomat, 14.12.2006. Sanoma Osakeyhtiö. Artikkelin verkkoversio.
- Seppälä, Arto: Lanka läpi vuosisatojen, s. 285. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry, 2005. ISBN 952-91-9119-7.