Mahatmakirjeet

Mahatmakirjeet ovat noin 300 kirjettä, jotka teosofien mukaan ovat Viisauden Mestareiden eli Mahatmojen nimeltä Kuthumi ja Morya, kirjoittamia. Kirjeitä saivat usein omituisilla tavoilla enimmäkseen vuosien 1870-1900 välillä useat Teosofisen Seuran johtohenkilöt, erityisesti Alfred Percy Sinnett, mutta myös Henry Steel Olcott, Helena Blavatsky, Charles Webster Leadbeater ja Allan Octavian Hume.

Mestari Morya. Hermann Schmiechenin Blavatskyn kautta ajatuksen siirrolla toteuttama maalaus, 1884.

Ensimmäisen tunnetun kirjeen sai Blavatskyn täti Nadjezhda Andrejevna de Fadejev vuonna 1870. Allekirjoittamattomassa kirjeessä Blavatskyn sukulaisille kerrotaan heidän tyttärensä ja sisarentyttärensä voivan hyvin, olevan onnellinen, oleskelevan kaukaisessa, tuntemattomassa paikassa ja palaavan kotiin. Fadejevin 14 vuotta myöhemmin Olcottille lähettämässä kirjeessä sanotaan, että tämän kirjeen toimitti aasialaista muistuttava lähetti, joka sen jälkeen hävisiselvennä suoraanselvennä hänen silmiensä edessä. Olcottin mukaan päiväämättömään mahatmakirjeeseen on Fadejev lisännyt merkinnän, että kirje on saapunut 9.11.1870 mahdollisesti Tiibetistä. Teosofit uskovat kirjeen olevan Kuthumin (Koot Hoomin) kirjoittama, koska käsiala on sama kuin mahatmakirjeissä.

Viimeisen Kuthumin lähettämäksi sanotun kirjeen sai Annie Besant vuonna 1900. Ilmeisesti viimeinen Moryan lähettämäksi väitetty kirje oli kreivitär Wachtmeisterin vuonna 1903 saama kirje, jossa kehotettiin häntä menemään Ruotsiin tapaamaan suomalaista teosofia Pekka Ervastia. Moryan viestissä varoitettiin Ervastia sekaantumasta politiikkaan (Venäjän sortotoimet Suomessa), koska hän oli tärkeä kansansa auttajaselvennä. Tuolloin Ervastin tärkeimmät teosofiset teokset olivat vielä kirjoittamatta.

Mahatmakirjeitä säilytetään nykyään British Libraryssä ennen British Museumissa. Ne tunnetaan siellä nimellä Mahatma papers. Yleensä (Seuran jäsenten piirissä) niistä käytetään termiä Viisauden Mestarien kirjeet tai vain Mestarien kirjeet, joskus Mahatmojen kirjeet.

Tutkimus

Erikoisia psyykkisiä kykyjä omaavia mahatmoja on usein pidetty Helena Blavatskyn keksintönä. Esimerkiksi K. Paul Johnson on esittänyt kirjassaan The Masters Revealed (1994) että mahatmojen veljeskunta eli Valkoinen Veljeskunta on pelkkä myytti, ja suureksi osaksi Blavatskyn oman mielikuvituksen tuotetta. Kielitieteilijät Harold Edward Hare ja William Loftus Hare tulivat tutkimuksessaan Who Wrote the Mahatma Letters (1936) päätelmään, että Blavatsky kirjoitti todennäköisesti suurimman osan mahatmakirjeistä, joko tietoisesti tai automaattikirjoituksena.[1] Kirjeet on kirjoitettu englanniksi ja niissä käytetään amerikkalaista slangia. Kirjoittajan äidinkieli ei kuitenkaan ole englanti. Jotkut käsialan piirteet ovat tyypillisiä venäläiselle kirjoitustavalle. Kirjoittaja kuvailee tapahtumia ja tilanteita Euroopasta. Kuvaukset Tiibetistä ovat kuitenkin niukkoja ja totuudenvastaisia, mikä viittaa siihen, että kirjoittaja ei tunne Tiibetin oloja. Kirjoittaja ei myöskään osaa hindiä, tiibetiä eikä punjabia. Näillä perusteilla on kirjeitä on pidetty epäaitoina.[2]

Mahatmakirjeiden käsialatutkimuksissa mielipiteet ovat jakautuneet kahtia.[3] Eräs epäilijöistä oli SPR:n tutkija Richard Hodgson, joka piti kirjeitä Blavatskyn kirjoittamina. Tämän vahvistivat käsialatutkijat F. G. Netherclift ja R. Sims.[3] Tosin teosofien mukaan molemmat tutkijat päätyivät aluksi päinvastaiseen tulokseen, ja muuttivat mieltään myöhemmin. Vuonna 1886 kalligrafi, tohtori Ernst Schütze tutki kaksi kirjettä joista toisen oli kirjoittanut Blavatsky, toisen Kuthumi. Schützen mukaan kirjeissä oli eroavuuksia, eikä niitä voinut pitää saman henkilön kirjoittamina.[3] Prattin mukaan vuonna 1963 käsialatutkija, tohtori Paul. R. Kirk sai tehtäväkseen tutkia kolme kirjettä jotka olivat kirjoittaneet Blavatsky, Kuthumi ja teosofisen seuran sihteeri Damodar K. Mavalankar. Kirkin tutkimusten mukaan kaikki kirjeet olivat eri henkilön kirjoittamia.[3] 1990-luvulla mahatmakirjeisiin on ottanut kantaa Vernon Harrison, joka ei pitänyt kirjeitä Blavatskyn kirjoittamina. Sen sijaan hän piti mahdollisena, että myös psyykkisesti ns. cheloille sanellut kirjeet ilmestyivät paperille mahatmojen autenttisella käsialalla ja poikkeamat selittyvät sillä, että chelat eivät heti aluksi hallinneet järjestelmää.[4]

Kirjeet ovat sisällöltään pääsääntöisesti Blavatskyn asemaa ja näkemyksiä tukevia. Toisinaan niissä esiintyy vähättelyä. Meaden mukaan tällä tekniikalla oli tarkoitus harhauttaa etenkin Alfred Percy Sinnettiä uskomaan, että kirjoittaja oli joku muu kuin Blavatsky.[2] Mahatmoista Moryan esikuvana on joidenkin ehdotusten mukaan ollut nepalilainen, viralliselta nimeltään joko Ghulab Singh tai Lal Singh Khutree, jonka tiedetään olleen Nepalin suurlähetystön mukana Lontoossa vuonna 1850.[5] K. Paul Johnsonin mukaan Kuthumin esikuvana oli mahdollisesti käytetty Thakar Singh Sadhanwalia, erästä punjabilaisen reformiliikkeen Singh Sabhan perustajista.[3]

Merkitys

Etenkin vuosina 1880–1884 ilmestyneet mahatmakirjeet auttoivat aluksi vahvistamaan Blavatskyn asemaa liikkeen johdossa. Alfred Percy Sinnettin ja hänen vaimonsa saamat kirjeet olivat strategisesti tärkeitä, koska Sinnett oli Intian suurimman englanninkielisen sanomalehden päätoimittaja.[2] Kuitenkin Sinnettin julkaistua kirjeiden pohjalta Salattu maailma ja Esoteerinen Buddhismi -teoksensa, hänen merkityksensä liikkeessä kasvoi, kunnes puolestaan Blavatsky sai valmiiksi osin saman materiaalin perusteella kirjoittamansa Salaisen opin vuonna 1888.[6]

Lähteet
  • Marjanen, Jouni: Mahatmat Morya ja Kuthumi : teosofisen liikkeen mestarit. [Vilppula]: Ihmisyyden tunnustajat, 1996 (Saarijärvi: Gummerus), 1996. 952-9834-10-1.
  • Niinimäki, Mikael: Teosofian juuret. Pohjautuu kirjoittajan pro gradu -tutkielmaan 'Historiallis-fenomenologinen tutkimus teosofisen liikkeen syntyvaiheista'. Kylämä: Kustannus Oy Rajatieto, 1979. ISBN 951-95527-0-7.

Viitteet
  1. Niinimäki 1979, s. 55
  2. Marion Meade: Madame Blavatsky: The Woman Behind the Myth. Open Road Media, 2014-04-01. ISBN 9781497602250. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.10.2017). en
  3. David Pratt: The Theosophical Mahatmas - A Critique of Paul Johnson’s New Myth davidpratt.info. Viitattu 11.10.2010. (englanniksi)
  4. H. P. Blavatsky and the SPR - Opinion www.theosociety.org. Viitattu 17.10.2017. (englanniksi)
  5. Niinimäki 1979, s. 133
  6. Olav Hammer: Claiming Knowledge: Strategies of Epistemology from Theosophy to the New Age. BRILL, 2003-09-01. ISBN 900413638X. Teoksen verkkoversio (viitattu 17.10.2017). en

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.