Magister militum
Magister militum (sotilaiden mestari) oli sotilasarvo Rooman valtakunnan loppuajalla. Jos nimeä käytetään ilman lisämäärettä, tarkoitetaan koko Rooman valtakunnan korkeinta sotilaspäällikköä. Eri alueiden komentajia kutsuttiin myös samalla arvonimellä, esimerkiksi Magister militum per Thracias oli korkea-arvoisin sotilaspäällikkö Traakiassa. Magister militum piti todellista valtaa kulissien takana samalla tavalla kun pretoriaaniprefekti aikaisemmin.[1]
| Rooman valtakunta | |
 Osa historian artikkelisarjaa | |
| Ajanjaksot | |
| Rooman kuningaskunta 753 eaa. – 510 eaa. Rooman tasavalta | |
| Virkamiehet | |
| Konsuli Preettori Prokonsuli Propreettori |
Ediili Kvestori Tribuuni Kensori |
| Poikkeusvirat | |
| Diktaattori Magister equitum Sotatribuuni-konsuli |
Kuningas Triumviraatti Decemviri |
| Tribunicia potestas | |
| Arvonimet | |
| Keisari | |
| Legaatti Dux Officium Prefekti Vicarius Vigintisexviri |
Liktori Magister militum Imperaattori Princeps senatus Pontifex maximus Tetrarkki |
| Instituutiot ja lait | |
| Rooman senaatti Cursus honorum Rooman kansankokoukset |
Rooman laki Rooman kansalaisuus Imperium |
Konstantinus Suuri loi virat magister pedium (jalkaväen mestari) ja magister equitum (ratsuväen mestari). Ainoastaan scolae-joukot eivät kuuluneet näiden kahden upseerin alaisuuteen, vaan olivat suoraan keisarin alaisuudessa. Myöhemmin samaan virkaan nimitettiin useita henkilöitä. Valentinianuksen aikana magister equitumeja oli ainakin kaksi samaan aikaan. Korkea-arvoisin näistä, joka oli keisarin läheisyydessä, kutsuttiin nimellä praesentalis. Lännessä magister pedium praesentaliksesta tuli ajan myötä valtakunnan korkein upseeri. Gratianuksen ja Valentinianus II:n aikana erottelu jalkaväen ja ratsuväen komentajiin katosi. Arvonimiä käytettiin usein hyvin huolimattomasti ja tittelit magister militum sekä magister utriusque militiae (lyhennetty MVM) viittaavat sekä jalkaväen että ratsuväen komentajaan.[2]
Magister militumit olivat korkea-arvoisia henkilöitä, ja ainoastaan pretoriaaniprefekteillä ja kaupunkiprefekteillä oli korkeampi arvovalta.[2]
Theodosius I laajensi magister militumien määrän viiteen. magister militum praesentaliksia oli kaksi ja heidän lisäkseen luotiin kolme uutta virkaa joiden vastuulle tuli eri valtakunnan osat. Nämä uudet virat olivat magister militum per Orientem, per Thracias ja per Illyrium. Kaikilla magister militumeilla oli joukko virkamiehiä. Vuonna 441 Ariovinduksella oli 300 tällaista latinaksi official nimettyä toimihenkilöä [2]
Luettelo magister militumeista
- 352–355 – Claudius Silvanus
- ?–388 – Flavius Bauto
- 389–394 – Arbogast
- 394–408 – Flavius Stilicho
- 410-luku-421 – Flavius Constantinus
- 433–454 – Flavius Aetius
- 455 – Marcus Maecilius Flavius Eparchius Avitus
- 455–472 – Ricimer
- 472–473 – Gundobad
- 475–476 – Flavius Orestes
praesentalis
per Armeniam
Justinianus nimitti Armenian joukoille oman komentajan. Aikaisemmin ne olivat olleet magister militum per Orientemin alaisia.
per Orientem
- 393–396 Addaeus
- 396–398 Simplicius
- 400 Flavius Fravitta
- ? Iordanes
- 404 Valentinus
- 412 Lupianus
- 414–415 Hupatius
- 420 Maximinus
- 421–425 Flavius Ardabur
- 422–424 Procopius
- 428–431 Flavius Dionysius
- 433–446 Flavius Anatolius
- 447–451 Flavius Zeno
- 453–466 Ardabur Iunior
- 466–469 Flavius Iordanes
- 469–471 Flavius Zeno
- 476/477–479 Flavius Appalius Illus Trocundes
- 481–483 Illus
- 483–489 Ioannes Scytha
- 503–504 Flavius Areobindus Dagalaiphus
- 505–506 Pharesmanes
- ? Urbanicus Barbatus
- 516?–518? Flavius Hypatius
- 518?–520?Diogenianus
- 520–525/526 Flavius Hypatius
- 527 Libelarius
- kesä 527 – 529: Flavius Hypatius[12]
- 529 huhtikuussa – 531: Flavius Belisarius[13]
- 531: Mundus
- 533–542: Flavius Belisarius[13]
- 549–551: Flavius Belisarius[13]
- ...
- 555 – Amantius (ehkä)[14]
- ...
- 575–577 – Iustinianus (Germanuksen poika))[9]
- 582–583 – Ioannes Mystacon[11]
- 589–591 – Comentiolus
Lähteet
- Jones et. al.: The Prosopography of the Later Roman Empire: A. D. 527-641. Cambridge University Press, 1992. ISBN 0521201608.
- Pat Southern, Karen R. Dixon: The Late Roman Army. Routledge, 1996. ISBN 9780713470475.
Viitteet
- Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 517, 540, 565. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
- Southern s. 57–58
- Jones s. 85
- Jones s. 1160
- Jones s. 1161
- Jones s. 380
- Jones s. 230
- Jones s. 752
- Jones s. 744
- Jones s. 675
- Jones s. 679
- Jones s. 83
- Jones s. 182
- Jones s. 56
- Jones s. 286
- Jones s. 125