Maataloustuki

Maataloustuki on tuki, jolla pyritään turvaamaan elintarvikkeiden tuotanto, kohtuulliset kuluttajahinnat, maaseudun elinvoimaisuus, sekä varmistamaan viljelijöille kohtuullinen tulotaso.[1]

Maataloustukia jaetaan maailmassa vuosittain 497 miljardia euroa vastaava summa. Tämä vastaa 15 prosenttia maailman maataloustuotannon arvosta. Mikäli nykyiset trendit jatkuvat, vuonna 2030 maataloustukia jaetaan 1 655 miljardin euron edestä. Eniten tukia saavat epäterveelliset ja paljon päästöjä aiheuttavat tuotteet, kuten sokeri, naudanliha, maito ja riisi. Mikäli kaikki maataloustuet poistettaisiin vuoteen 2030 mennessä, kasvihuonekaasupäästöt pienenisivät 78,4 miljoonaa tonnia CO2e, samalla kun kasvintuotanto vähenisi 1,3%, karjantuotanto vähenisi 0,2% ja työllisyys maatiloilla heikkenisi 1,27 %. [2]

Tukeen sisältyy viljelijöille suunnatut tuet sekä erilaiset maaseudun kehittämiseen ja investointeihin suunnatut tuet. Pelkästään maanviljelijät eivät saa maataloustukea, vaan sitä jaetaan myös erilaisille yrityksille, viranomaistahoille, kouluille yms. Esimerkiksi vuonna 2018 suurimpia yksittäisiä maataloustuen saajia olivat: Suomen Metsäkeskus, Luonnonvarakeskus, ProAgria Etelä-Suomi Ry, sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy.[3]

Tavoitteet

EU:n maatalouspolitiikan keskeisenä lähtökohtana on varmistaa kohtuuhintaisten elintarvikkeiden saatavuus kuluttajille. Monien maataloustuotteiden hinnat EU:ssa ovat lähellä keskimääräisiä maailmanmarkkinahintoja ja hintataso on yhteismarkkinoilla lähtökohtaisesti sama eri osissa EU:ta. Keskeisten maataloustuotteiden tuotanto, hintataso huomioon ottaen, ei ilman yhteiskunnan tukea olisi mahdollista Suomessa, eikä läheskään nykyisessä laajuudessa muissakaan EU-maissa. [4]

Maataloustukia perustellaan teollisuusmaissa kolmella päämäärällä:

  1. Ne ylläpitävät ruokahuollon omavaraisuutta[5]
  2. Suorat tuet halventavat kuluttajien elintarvikkeista maksamaa hintaa [5] ja heikentävät hintojen normaalia vaihtelua
  3. Ne pitävät maaseudun asuttuna[5]

Tukien maksamisen vastineeksi saadaan halvempaa ja laadukkaampaa ruokaa, työllistymistä ja yritystoimintaa maaseudulla sekä maisemallisia etuja, väittää brittiläinen maanomistajien yhdistys Country Land and Business Association[6].

Maksajat

Maataloustukia maksavat eniten korkean tulotason maat omille maataloussektorilleen. 1990-luvulta lähtien maataloustukien määrä näissä maissa on kuitenkin pienentynyt, koska tukia on pyritty suuntaamaan paremmin ja koska maataloussektorin osuus taloudessa on supistunut. Keskituloiset maat puolestaan ovat lisänneet maksamiaan tukia. Sen sijaan kaikkein pienituloisimmat maat pyrkivät pitämään ruuan hinnan alhaalla sillä seurauksella, että rahaa siirtyy tuottajilta kuluttajille ja tuen määrä on negatiivinen.[2]

Menetelmät

Yleisimmin käytettyjä maatalouden tukimuotoja ovat esimerkiksi tuontitullit tai tuontikiintiöt, vientikiellot tai vientituet, hintojen sääntely, jonkin hyödykkeen tuotantomääriin perustuvat tuet, jonkin hyödykkeen tuotantoon tarvittavan raaka-aineen tai rahoituksen tukeminen, maa-alueen kokoon tai eläinten lukumäärään perustuvat tuet, ympäristöllisten tai maisemallisten vaikutusten perusteella maksettavat tuet, koulutus ja tukitoiminnot, terveysvalvonta, teiden ja varastojen rakentaminen ja ylläpito, varastointi, markkinointi ja mainonta.[2]

Euroopan unionissa

Tuotannon kannattavuuden turvaamiseksi maataloutta tuetaan kaikissa EU-maissa budjettivaroin. Tuet voivat olla EU:n kokonaan rahoittamia, EU:n ja jäsenmaan yhteisesti rahoittamia tai kokonaan kansallisista varoista rahoitettuja."[4] "Tukia ei myönnetä vastikkeettomasti. Tukiin liittyy aina ehtoja, jotka tulee täyttää. Tuen saamisen oikeutusta myös valvotaan. Tuensaajan toimintaa tarkastetaan, että tukea on haettu oikein perustein ja että on toimittu ehtojen mukaisesti. Myös hallinnon toimintaa tarkastetaan."[1]

Maataloustuet koostuvat EU:n suorista tuista (perustuki, viherryttämistuki, nuoren viljelijän tuki, sekä tuotantosidonnainen tuki), EU:n osittain maksamista tuista (luonnonhaittakorvaukset, ympäristökorvaukset ja eläinten hyvinvointikorvaukset), sekä erilaisista kansallisista maataloustuista (pohjoinen tuki vuonna 2019 oli yli 90%:a kansallisista maataloustuista).[7]

EU:n maatalouspolitiikkaa toteutetaan hallinnollisten hintojen, tukijärjestelmien ja maataloustuotteiden interventiojärjestelmän avulla. Hallinnollisin päätöksin viljelijöiden tuotteistaan saama hinta pidetään alemmalla tasolla kuin se muutoin olisi.[8]

Maataloustukea on myös niin sanottu ympäristökorvaus, joka on korvaus tiettyjen ympäristöä huomioivien toimenpiteiden suorittamisesta.[4] Tuilla siis pyritään ohjaamaan tuotantoa ja tuotantotapoja haluttuun suuntaan, tässä tapauksessa ympäristöystävällisemmäksi ja luontoa huomioonottavammaksi.

Määrä

Euroopan unionissa

Vuonna 1988 maataloustuen osuus EU:n budjetista oli yli 60 prosenttia[9]. Vuonna 2008 maatalous vei 116 miljardin euron budjetista lähes puolikkaan[9]. EU:n talousarviosta maatalouden osuus on noin 40 % (2016), mutta kokonaisuutena maatalousbudjetti on pieni, vain noin 1% kaikista julkisista menoista.[10]

Maataloustuki muodostaa lähes puolet Euroopan unionin budjetista.[6] Vuonna 2004 Euroopan unionissa tuettiin maataloutta 133 miljardilla Yhdysvaltain dollarilla, Japanissa 49 miljardilla, Yhdysvalloissa 47 miljardilla, Korean tasavallassa 20 miljardilla, Kanadassa ja Sveitsissä kuudella miljardilla kummassakin.[11]

Suomessa

Maataloustukia Suomessa maksettiin noin 2 miljardia euroa (2018), joista viljelijätukia oli noin 1,76 miljardia euroa.[3] Tuesta noin 890 miljoonaa euroa tuli EU:lta ja loput oli kansallista tukea.[3] Vuonna 2016 EU maksoi maataloustukia noin 61 miljardia euroa, josta Suomen osuus oli noin 890 miljoonaa euroa eli noin 1,46 %:a.[10]

OECD:n mukaan Suomi tuhlaa liian paljon rahaa maatalouden tukemiseen[12]. Suomen kansalliset tuet ovat herättäneet närää naapurimaissa Ruotsissa ja Tanskassa[13].

Siinä tapauksessa, että EU:n komission aie leikata EU:n maataloustukia toteutuu, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan leikkaukset on korvattava Suomen valtion budjetista[14]. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan kanta on samansuuntainen[15].

Vaikutukset

Maataloustuki vaikuttaa päätöksiin, jotka koskevat esimerkiksi sitä, mitä kasvilajia viljellään, mihin toimintoihin keskitytään ja mitä tuotantomenetelmiä käytetään. Sitä kautta tuilla on vaikutusta viljelyjärjestelmien monimuotoisuuteen, ruoantuotannon kestävyyteen ja maankäytön muutoksiin. Lopulta tuet vaikuttavat esimerkiksi kotimaisiin ja kansainvälisiin markkinoihin, luontoon ja ympäristöön, tuottajien ja kuluttajien terveyteen, ravitsemukseen, oikeudenmukaisuuteen, työllisyyteen ja tulonjakoon.[2]

Erityisesti hintakannustimiin perustuvilla tuilla, kuten tuontiin ja vientiin kohdistetuilla veroilla tai tuilla, on huomattavia haittavaikutuksia. Ne vääristävät kulutuksen ja tuotannon päätöksiä kotimaan tasolla, ja suurimpien kauppaa käyvien maiden täytäntöönpanemina ne voivat vaikuttaa kaupankäyntiin, tuotantoon ja päästöihin maailmanlaajuisesti. Ne saattavat käynnistää hinnannousuja ja ruokapulaa niissä maissa, jotka tuovat ruokaa. [2]

Jonkin tietyn hyödykkeen tuotantoon kytketyt tuet saattavat johtaa kyseisen hyödykkeen tuotannon kasvattamiseen haitoista piittaamatta. Sellaisten tukien vaikutuksesta tuotanto saattaa muuttua monokulttuurin suuntaan, hiilidioksidipäästöt saattavat kasvaa ja tuotanto saattaa siirtyä peruselintarvikkeisiin ravitsevampien vaihtoehtojen kustannuksella. [2]

Vähemän haitallisia ovat tuet, jotka eivät edellytä tietyn lajikeen tai tuotantomenetelmän käyttöä.[2]

Euroopan unioni ostaa viljaa niin sanottuun interventiovarastoon, jolla se tasapainottaa markkinahintaheilahteluja. Kun viljaa on liikaa, sitä ostetaan interventiovarastoon, jotta hinta ei romahtaisi. Varastoja myydään, kun kysyntä ylittää tarjonnan.[16]. Tämä hyödyllinen markkinamekanismi tuottaa tasapainottavan vaikutuksensa lisäksi merkittäviä tuottoja sitä järjestävälle organisaatiollelähde?.

Kun kehittyneet maat avasivat maailmanmarkkinat omille tuotteilleen mutta säilyttivät niiden protektionistiset tuet, ne synnyttivät suuren epätoivoisten ihmisten joukon ja samalla tuottavat markkinat prostituutiolle ja laittomalle maahanmuutolle[17].

Reilun kaupan edistäjien mukaan EU:n tukijärjestelmä edistää suurtilallisten etua lähes kaikkien muiden kustannuksella. Miljoonien köyhien maanviljelijöiden toimeentulo kehitysmaissa vahingoittuu siksi, että EU-maat vievät ulkomaille ylen määrin sokeria, viljaa, maitotuotteita ja karjaa hinnalla, joka alittaa sen tuotannon kustannukset. Tuettuna näiden vientituotteiden hinta voi olla alempi kuin niiden, joita tuottavat kehitysmaiden köyhät maanviljelijät.[6]

Vaikutus kehitysmaihin

Centre for the New Europen raportti "EU Trade Barriers Kill" (Arkistoitu – Internet Archive) (2003) laski, että EU:n tullimuurit tappavat 6 600 ihmistä päivässä. Suuri osa tästä johtuu maataloustuista ja -tulleista. Jos Afrikka voisi lisätä osuuttaan kaupasta edes prosentin, se ansaitsisi 49 miljardia puntaa enemmän vuodessa ja 128 miljoonaa ihmistä vapautuisi köyhyydestä. Viisi prosenttia toisi jo 248–350 miljardia puntaa.[18]

Köyhimpien maiden suhteellinen etu on lähinnä maataloudessa ja tekstiilintuotannossa[18]. Maataloustuotteiden tullit ovat keskimäärin 20 %, joissain tuotteissa jopa 250 %[18].

Ympäristövaikutukset

Professori Pierre Desrochers ja tutkija Hiroko Shimizu ovat päätyneet tutkimuksessaan siihen, että maataloustuista luopuminen ja vapaakauppa antaisivat tehokkuuden ohjata tuotantoa, mikä säästäisi rahaa ja ympäristöä. [19]

Euroopan unioni

Euroopassa maatalouspolitiikka on EU:n toimivallassa. Yksittäisellä jäsenmaalla ei voi olla yhteisestä maatalouspolitiikasta poikkeavia tukijärjestelmiä. EU:n tavoitteisiin tehdään kuitenkin lisäyksiä, kansallisia erityisjärjestelyitä. Näiden kansallisten tukienkin täytyy olla EU:n komission hyväksymiä.[8]

Euroopan unionissa on käytössä yhteinen maatalouspolitiikka (CAP), jonka tavoitteena on "turvata viljelijöille kohtuullinen elintaso, tarjota kuluttajille korkealaatuisia kohtuuhintaisia elintarvikkeita ja säilyttää EU:n maaseutuperintö."[20] Vuonna 2014 Euroopan komission mukaan perhetilojen maataloustulo oli vain 40 % kaikkien muiden alojen keskitulotasosta.[10]

Suurin osa EU:n maataloustuesta menee suurille maatalousyhtiöille ja varakkaille maanomistajille. Tämän on sanottu johtuvan siitä, että tukia maksetaan tilan pinta-alan mukaan.[6]

Suomessa

"Maataloutta harjoitetaan Suomessa varsin erilaisissa olosuhteissa kuin monissa muissa EU-maissa. Pohjoisen sijainnin, kilpailijamaita pienemmän tilakoon ja muiden suomalaisen maatalouden erityispiirteiden vuoksi maataloustuotteiden tuotantokustannukset ovat Suomessa EU-keskitasoa selvästi korkeammat. Markkinoilta saatavat maataloustuotteiden myyntitulot kattavat vain osan tuotantokustannuksista. Esimerkiksi maitolitran keskimääräinen tuotantokustannus tilatasolla on noin kaksinkertainen siitä saatavaan tuottajahintaan verrattuna."[4]

Suomen maataloustukijärjestelmä on monimutkainen: erilaisia tukia on kaksi sataa[5].

"Tukien alueelliseksi porrastamiseksi Suomi on jaettu tukialueisiin. EU-tukijärjestelmissä on kaksi tukialuetta: Etelä-Suomen AB-alue ja Keski- ja Pohjois-Suomen C-tukialue. Pohjoisen tuen järjestelmässä C-alue on jaettu viiteen osa-alueeseen. Esimerkiksi maidon ja naudanlihan tuotannon tuissa tuki on porrastettu näiden osa-alueiden välillä siten, että tukitaso kasvaa etelästä pohjoiseen. Kasvinviljelyssä tuki hehtaaria kohti on kuitenkin koko maassa likimain sama, kun otetaan huomioon kaikki pinta-alatukimuodot."[4]

Tukien suuruus voi vaihdella esimerkiksi viljeltävän peltopinta-alan, viljeltävän kasvin, karjaeläinten lukumäärän, tuotantosuunnan tai tuotetun sadon määrän mukaan.

Julkisuus

Tuen saajien julkisuus on kiistan aihe.[6] EU- tukitietojen hakupalvelussa julkaistaan

  • tuensaajan nimi
  • verotuskunta
  • maataloustukirahastosta ja maaseuturahastosta maksetut tuet.[21]

Alle 1 250 euroa tukia saaneiden luonnollisten henkilöiden tietoja ei julkaista.[21]

Katso myös

Lähteet
  1. Tuet ja avustukset Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 3.2.2020.
  2. FAO, UNDP & UNEP. 2021. A multi-billion-dollar opportunity – Repurposing agricultural support to transform food systems. Rome, FAO. https://doi.org/10.4060/cb6562en
  3. Tässä ovat Suomen suurimmat maataloustukien saajat - katso lista www.iltalehti.fi. Viitattu 3.2.2020.
  4. Maataloustukien merkitys Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 3.2.2020.
  5. Rossi, Juhana: Hyvä työ jäi puolitiehen. Helsingin Sanomat 3.5.2008 s. B10
  6. Evans, Rob & Hencke, David: Rich land owners scoop up crock of gold from EU UK News. 23.3.2005. The Guardian. Viitattu 11.2.2008. (englanniksi)
  7. Kansalliset maataloustuet Maa- ja metsätalousministeriö. Viitattu 3.2.2020.
  8. Maatalouden tuilla turvataan kotimaisten elintarvikkeiden saatavuus ja kohtuulliset kuluttajahinnat Maa- ja metsätalousministeriö (MMM). Arkistoitu 3.5.2010. Viitattu 29.1.2010.
  9. EU:n komissio haluaa leikata maataloustukia Talous. 23.10.2009. STT–AFP / Helsingin Sanomat. Arkistoitu 26.10.2009. Viitattu 21.12.2009.
  10. Publications Office of the European Union: Maatalous : Eurooppa ja viljelijät kumppaneina. op.europa.eu. 13.2.2017. Viitattu 3.2.2020.
  11. Tupy, Marian L.: Who Pays for Farm Subsidies? Commentary. Cato Institute. Viitattu 02.08.2007. (englanniksi)
  12. OECD:n Suomi-raportti, julkaistu 2.6.2008, lyhennelmä: Sipilä, Annamari: Suomenkin talouden lihavat vuodet jäivät taakse. HS 4.6.2008
  13. Ruotsi ja Tanska arvostelevat Suomen kansallisia maataloustukia HS. Arkistoitu 11.8.2007. Viitattu 02.08.2007.
  14. Anttila: EU:n maataloustukien leikkaus korvattava kotimaisilla tuilla Talous. 24.10.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 25.10.2009. Viitattu 21.12.2009.
  15. MTK väläyttää kansallisiin maataloustukiin paluuta Kotimaa. 24.10.2009. Yle Uutiset. Viitattu 2.2.2019.
  16. Suomesta lähdössä Viroon ennätyslasti ylijäämäviljaa Kotimaa. 7.10.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 9.10.2009. Viitattu 7.10.2009.
  17. Grimes, William: Wiseguys and Fall Guys, Welcome to Globalization (Tiivistelmä kirjasta McMAFIA – A Journey Through the Global Criminal Underworld (Glenny, Misha; Vintage Books; ISBN 978-140-009-512-4)) Books of the Times. 11.4.2008. The New York Times. Viitattu 11.4.2008. (englanniksi)
  18. EU Trade Barriers Kill Report. 4.9.2003. Centre for the New Europe (CNE). Arkistoitu 5.12.2003. Viitattu 20.6.2010. (englanniksi)
  19. Desrochers, Pierre & Shimizu, Hiroko: Yes We Have No Bananas: A Critique of the 'Food Miles' Perspective (etenkin s. 1-11 & 16) Mercatus Policy Series: Policy Primer No. 8. Mercatus Center, George Mason University. Arkistoitu 17.12.2011. Viitattu 20.6.2010. (englanniksi)
  20. Lyhyesti:Maatalous kesäkuu 2006. EU. Arkistoitu 22.11.2006. Viitattu 13.12.2006.
  21. EU-tukitietojen hakupalvelu Ruokavirasto. Arkistoitu 4.2.2020. Viitattu 3.2.2020.

      Aiheesta muualla
      This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.