Maarianverijuuri

Maarianverijuuri (Agrimonia eupatoria) on monivuotinen, ruohovartinen, keltakukkainen ruusukasvi.[1]

Maarianverijuuri
Maarianverijuuren kukintoa
Maarianverijuuren kukintoa
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Rosales
Heimo: Ruusukasvit Rosaceae
Suku: Verijuuret Agrimonia
Laji: eupatoria
Kaksiosainen nimi

Agrimonia eupatoria
L.
Katso myös

  Maarianverijuuri Wikispeciesissä
  Maarianverijuuri Commonsissa

Ulkonäkö
Maarianverijuuren kukka
Maarianverijuuren hedelmiä ja siemeniä

Maarianverijuurella on juurakko, josta nousee 30–100 cm korkeita, pystyjä kukkavarsia. Varren tyviosassa on joskus haaroja, mutta nekin ovat pystyjä. Lehdet ovat parilehdykkäiset ja päätöpariset. Lehdykkäpareja on kolmesta kuuteen, mutta suurten lehdyköiden väleissä saattaa olla lisäksi pieniä. Lehdykät ovat soikeita ja hammaslaitaisia. Varren alaosassa lehdet ovat suuria, ylempänä pienempiä ja vähälehdykkäisempiä. Varren kukallinen yläosassa on vain hyvin pieniä kukkien tukilehtiä. Varret, lehtien alapinnat ja kukinnon vihreät osat ovat karvaisia. Varren pinnalla on tiheässä lyhyitä karvoja, jotka tekevät pinnan nukkaisen näköiseksi, ja lisäksi harvassa pitkiä karvoja. Varren yläosa muodostaa tähkämäisen kukinnon. Kukkien teriö on noin senttimetrin läpimittainen ja kirkkaan keltainen. Siinä on viisi soikeaa terälehteä. Myös heteet ja emi ovat keltaisia, mutta heteiden ponnet muuttuvat punaruskeiksi. Kuten muillakin verijuurilla, kukasta muodostuu 1–2 pähkylähedelmää, joiden ympärille kukkapohjus kuivuu ja kovettuu. Kukkapohjus on vajaan senttimetrin pituinen ja pituuttaan kapeampi. Maarianverijuurella kukkapohjuksen kartiomainen tyviosa on selvästi pitkittäisuurteinen. Kukkapohjuksen kärkiosassa on runsaasti tukevia koukkupäisiä karvoja. Kuiva kukkapohjus siemenineen tarttuu helposti eläinten turkkiin ja voi näin kulkeutua uudelle kasvupaikalle.[1][2]

Levinneisyys

Maarianverijuurta esiintyy lähes koko Euroopassa pohjoisimpia alueita lukuun ottamatta. Skotlannissa ja tammen pohjoisrajan pohjoispuolella Pohjoismaissa se on harvinainen. Pohjoisimmat kasvupaikat ovat Norjassa Trondheimin tienoilla. Lännessä sitä tavataan myös Azoreilla ja Kanariansaarilla sekä etelässä Pohjois-Afrikassa Marokossa ja Tunisiassa. Idässä levinneisyysalue ulottuu vastaavalla ilmastovyöhykkeellä Himalajan ja Altain vuoristojen länsireunoille.[2][3]

Suomessa maarianverijuuri kasvaa Lounais-Suomen lehtoniityillä sekä muuten kuivahkoilla niityillä ja pientareilla. Se on kalkinsuosija. Se on Suomessa yleinen ja alkuperäinen Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa, viimeksi mainitussakin lähinnä rannikolla. Rannikon lähellä se esiintyy idässä Helsingin tienoille ja pohjoisessa Raumalle asti. Etelä-Suomen sisämaassa sitä tavataan harvinaisena lisäksi paikoin Satakunnassa, Etelä-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä sekä Etelä-Karjalassa Lappeenrannan ja Imatran tienoilla, yleensä seuduilta, joilla maanviljelysasutus on vanhaa. Sisämaassa maarianverijuuri on ilmeisesti muinaistulokas. Sitä on ehkä viljeltykin rohdokseksi.[1][2][4]

Lähteet
  1. Hämet-Ahti, Leena et al.: Retkeilykasvio, s. 219. 3. painos. Helsinki: Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy, 1986. ISBN 951-9381-14-7.
  2. Jalas, Jaakko: Suuri kasvikirja, II osa, s. 661–663. toim. Jaakko Jalas. Helsinki: Otava, 1965.
  3. Anderberg, Arne: Agrimonia eupatoria (levinneisyyskartta) Den virtuella floran. 1999. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 19.9.2008.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Kasviatlas 2016: Maarianverijuuren (Agrimonia eupatoria) levinneisyys Suomessa Viitattu 29.01.2018.


    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.