Maallikkoanalyysin kysymys

Wienin viranomaiset olivat alkaneet vuonna 1924 pohtia, voivatko muut kuin lääkärit hoitaa potilaita psykoanalyy­sil­la. Kiistan keskushenkilö Theodor Reik oli koulutukseltaan kirjallisuudentutkija, mutta hän oli saanut Freudin tukemana analyytikonkoulututuksen ja työskenteli psykoanalyytikkona. Itävallan korkein terveydenhoitoviranomainen pyysi Freudilta vuoden 1924 lopulla asiantuntijalausuntoa maallikkoanalyysin kysymyksestä ja Reikin harjoittamasta analyysista. Vaikka Freud puolusti lausunnossaan ja neuvotteluissa maallikkoanalyytikkoja, Wienin maistraatti kielsi helmikuussa 1925 Reikia pitämästä psykoanalyyttista vastaanottoa. Reik valitti päätöksestä ja jatkoi toimintaansa.

Keväällä 1926 Newton Murphy -niminen amerikkalaispotilas teki rikosilmoituksen, koska Reik oli hänen mukaansa syyllistynyt puoskarointiin eli oikeudettomaan lääkärintoimen harjoittamiseen. Freud ryhtyi puolustamaan ystäväänsä ja kollegaansa julkisuudessa ja ajamaan maallikkoanalyysin asiaa. Asiasta väiteltiin Wienin psykoanalyyttisessa yhdistyksessä, eikä siitä päästy Freudin kaipaamaan yhteisymmärrykseen, vaan monet lääkärijäsenet vastustivat maallikkoanalyytikkoja.

Freud alkoi kirjoittaa Maallikkoanalyysin kysymystä kesäkuun 1926 lopulla ja kertoi siitä myös yleisönosastokirjoituksessaan, joka julkaistiin Neue Freie Presse -lehdessä 18. heinäkuuta 1926. Kirja julkaistiin syyskuussa.

Maallikkoanalyysin kysymys kuuluu Freudin yleistajuisiin kirjoituksiin. Kirjan tavoitteena oli kan­san­valistus, mutta samalla Freud pyrki puolustamaan psykoanalyysin asemaa, joka oli hal­linto­virkamiesten käsissä, ja psykoanalyysin ja lääketieteen välistä suhdetta oli selvitettävä viranomaisille. Vaikka lähtökohtaisesti neurootikkojen hoito on lääkärintointa siinä kuin muukin sairaiden hoitaminen, Freud esittää näyttöä siitä, että asia on monitahoisempi: neurootikkojen hoitaminen psykoanalyyttisella menetelmällä edellyttää omanlaistaan osaamista ja koulutusta, joita ei yliopistojen lääketieteellisessä tiedekunnassa tarjota. Dialogimuodon avulla Freud voi ennakoida vastapuolen epäilyksiä ja vastaväitteitä. Keskustelukumppanin esikuvana oli tiettävästi ylilääkintöneuvos Arnold Durig (1872–1961). Klassisen psykoanalyysin kiistanalaiset opit – lasten seksuaalisuus, oidipuskompleksi, psyykkisten prosessien tiedostumattomuus, negatiivinen terapeuttinen reaktio – selostetaan kirjassa havainnollisesti.

Reikin oikeusjuttu ratkesi toukokuussa 1927 vastaajan eduksi, kun yleinen syyttäjä lakkasi ajamasta syytettä esitutkinnan valmistuttua.

Maallikkoanalyysin kysymys herätti niin kiivasta keskustelua psykoanalyytikkopiireissä, että asiasta päätettiin julkaista kansainvälinen artikkelisarja sekä sak­san- että englanninkielisessä aikakausjulkaisussa. Psykoanalyytikoita ympäri maailman pyydettiin arvioimaan maallikkoanalyysin kysymystä, ja Freud laati artik­keli­sar­jaan jälkikirjoituksen (1927), jossa hän arvioi perusteluja ja toisti oman kantansa. Ylei­sesti ottaen Freud jäi kuitenkin vähemmistöön. Vahvimmin hän sai tukea Isosta-Bri­tan­nias­ta ja Unkarista, mutta jo wieniläiset kollegat ja varsinkin amerikkalaiset lääkärijäsenet suhtautuivat maallikkoanalyysiin kielteisesti. Puoskareiden ja harrastelijoiden tarjoamat ”psykoanalyysit” olivat tuoneet psykoanalyyttiselle liikkeelle kielteistä julkisuutta, mutta Freud huomautti, että myös lääkäri voi olla psykoanalyysin alalla ”puoskari”, siis asiantuntematon.

Freud mainitsi kirjoituksessaan psykoanalyyttisen korkeakoulun. Vuonna 2005 Wienissä aloitti toimintansa Sigmund Freud Privat-Universität (SFU). Oppilaitos on yksityinen yliopisto, ja Itävallan tiedeministeriön akkreditointineuvosto on hyväksynyt sen toimintasuunnitelman.

Maallikkoanalyysin kysymys julkaistiin suomeksi vuonna 2010 Tutkijaliiton Paradeigma-julkaisusarjassa. Suomennoksessa ovat mukana myös Freudin yleisönosastokirjoitus sekä jälkisanat.

• Gay, Peter: Freud. (Freud: A Life for Our Time, 1968.) Suomentaneet Mirja Rutanen ja Anna Rutanen. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-10685-6.
• Leupold-Löwenthal, Harald: Le procès Theodor Reik. Revue Internationale d’histoire de la psychanalyse, 3. vsk. (1990), s. 5–9. (ranskaksi)
• Lång, Markus: ”Jälkisanat: Psykoanalyysia hallintovirkamiehille”, Maallikkoanalyysin kysymys, s. 127–133. Helsinki: Tutkijaliitto, 2010. ISBN 978-952-5169-73-7.
• Schulman, Martin A.: The Question of Lay Analysis Reconsidered. Psychoanalytic Psychology, 23. vsk. (2006), s. 701–710. (englanniksi)
• Wallerstein, Robert S.: A Review of Lay Analysis: Life Inside the Controversy. Hillsdale: The Analytic Press, 1998. (englanniksi)

• Alkuteoksen teksti. (saksaksi)
• Ikonen, Teemu: Psykoanalyysi julmuuden jäljillä. (Kirja-arvostelu.) Helsingin Sanomat 28.11.2010.