Maalaiskomedia
Maalaiskomedia-sarja on yhteisnimitys Yleisradion TV2:ssa esitetyille televisiosarjoille Vain muutaman huijarin tähden, Peräkamaripojat, Mooseksen perintö ja Turvetta ja timantteja. Jokaisessa sarjassa on kuusi noin 50 minuutin mittaista jaksoa, joissa kuvataan kuvitteellisen Kuusniemen kunnan elämää. Sarjat on kirjoittanut Heikki Luoma ja ohjannut Jukka Mäkinen, ja ne on kuvattu Pirkanmaalla vuosina 1997–2006. Samojen tekijöiden Matkalaukkukostaja-sarjassa aiemmin esiintyneet Kari Sorvalin ja Pertti Sveholmin esittämät hahmot ovat samoja kuin Peräkamaripojissa.
Maalaiskomedia | |
---|---|
![]() Vuonna 2013 julkaistun kokoelmapaketin kansikuva. |
|
Tyyli | Komedia, Draama |
Kestoaika | 50 min/jakso |
Pääosissa |
Risto Salmi Kirsi Nurminen Tuija Vuolle Kari Manninen Jarkko Tiainen Miia Nuutila Tom Lindholm Matti Tuominen Jukka Pitkänen Pekka Lukka Asko Sahlman |
Alkuperämaa |
![]() |
Alkuperäiskieli | suomi |
Verkko | Yle TV2 |
Esitetty |
25. helmikuuta 1998 – 17. tammikuuta 2007 |
Tuotantokausia | 4 |
Jaksoja | 24 |
Ikäraja |
![]() |
Tuotanto | |
Tuottaja(t) | Sirpa Bertling |
Ohjaaja(t) | Jukka Mäkinen |
Käsikirjoittaja(t) | Heikki Luoma |
Säveltäjä(t) | Esa Kotilainen |
Leikkaaja(t) |
Terttu Ranta Reijo Rinne Nipa Roine Pekka T.J. Salo |
Kuvaaja(t) |
Juhani Heikkonen Mauri Karjanmaa |
Tuotantoyhtiö(t) | YLE Draama |
Palkinnot | |
Voitetut |
Venla Yleisövenla |
Aiheesta muualla | |
Virallinen sivusto |
Maalaiskomedia kuuluu suosituimpiin suomalaisiin televisiodraamoihin: noin miljoona katsojaa on seurannut Kuusniemen asukkaiden vaiheita. Sarjaa on julkaistu myös DVD:nä. Sarjan musiikeista on myös julkaistu vuonna 2003 albumi Turpeisen baari.
Televisiossa ja DVD:llä
Vain muutaman huijarin tähden
- Pääartikkeli: Vain muutaman huijarin tähden
Avaussarja Vain muutaman huijarin tähden esitettiin ensi kerran vuonna 1998. Siinä nuori pastori Matias Pohto (Jarkko Tiainen) ja kulttuurisihteeri Suvi Aaltonen (Miia Nuutila) yhdistävät voimansa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Urmas Hakkaraisen (Matti Tuominen) ja kunnanjohtaja Ahti Kiisken (Jukka Pitkänen) epäilyttäviä rakennushankkeita vastaan.
Peräkamaripojat
- Pääartikkeli: Peräkamaripojat
Peräkamaripojat valmistui vuonna 2001. Sarja esittelee joukon uusia henkilöitä, kun televisiotoimittaja Veera Keto (Sari Havas) saapuu kuvausryhmineen Kuusniemelle tekemään juttua naisia kaipaavista poikamiehistä. Samaan aikaa kuntaan saapuu toinenkin nainen eli yhteensä kaksi uhkeaa naista, se aiheuttaa ennennäkemätöntä kiihkoa paikallisten poikamiesten keskuudessa. Veeran riipaiseva raportti naisen puutteessa elävistä poikamiehistä uhkaa kuivua kokoon, kun hän huomaa rakastuneensa Oskariin, yhteen raporttinsa kohteista. Kuusniemellä henkisen elämän ja teknisen innovaation kasvualustana toimii edelleen Turpeisen huoltoasema ja baari. Entisen kunnanjohtajan tilalle on onnistuttu löytämään “kerrankin rehellinen poliitikko” Auvo Sulander. Nähdessään kuvausryhmän tuottajana häärivän entisen rikoskumppaninsa Hujasen (tapahtui sarjassa Matkalaukkukostaja) hän sotkee tämän ja kuvausryhmän suunnitelmaansa anastaa haltuunsa Fräntilän maatilamatkailuyritys. Virpi Hakkarainen (Anne Niilola), huijarin tytär, on ryhtynyt poliisiksi ja ylikonstaapeli Juurikkala (Asko Sahlman) on edelleen pettämättömän logiikan mies.
Mooseksen perintö
- Pääartikkeli: Mooseksen perintö
Mooseksen perinnössä (2002) huoltamoyrittäjä P.A. Turpeinen (Risto Salmi) siivoaa huoltamon vinttiä ja jalka osuu vanhaan kassakaappiin. Uteliaina P.A. ja Valtsu päättävät avata kassakaapin dynamiittien avulla ja sisältä löytyy Mooses vainaan kalossit ja testamentti. Testamentin myötä P.A.:sta ja Tuuliasta tulee miljonäärejä, kun testamentin sijoitukset nostettiin pois ja tilille räpsähti 28 miljoonaa markkaa. Äkkirikastuminen laittaa Kuusniemen asiat sekaisin ja monet Vain muutaman huijarin tähden -sarjan hahmot tekevät paluun, kun kevätjuhlien aikaan vapautuu vankilasta myös Urmas Hakkarainen (Matti Tuominen), jolta meni sekaisin omat ja kunnan rahat muutama vuosi aikaisemmin (Vain muutaman huijarin tähden -sarjassa). Vankilan portilla on vastassa hieman lyhyemmän tuomion istunut entinen kunnanjohtaja Ahti Kiiski ja Kiiskellä on uudet, lähes rehelliset suunnitelmat. Tästä alkaa kesäinen myllerrys Kuusniemellä johon sisältyy lavastuksia, ydinjätteitä, romansseja ja räjähdyksiä.
Turvetta ja timantteja
- Pääartikkeli: Turvetta ja timantteja
Turvetta ja timantteja on ainakin toistaiseksi viimeinen Maalaiskomedia. Se kuvattiin kesällä 2006 ja se esitettiin televisiossa 13.12.2006–17.1.2007. Turvetta ja timantteja on myös voittanut Yleisö-Venlan.
Turvetta ja timanetteja kiteytyy Urmaanlähteille. Suolla on Armas Hakkaraisella vesibisnes, jossa hän pullottaa vettä Urmaan lähteestä, tosin huonolla menestyksellä. Armas ostaa myös suota Turpeiselta, mutta Turpeinen valtaa lopuksi Armaalta maan ja aloittaa mutkien kautta siellä kaivostoiminnan. Suolta nimittäin löytyy kimberliittiä eli timantteja.
Maalaiskomediat kesäteatterissa
Maalaiskomedian kolme ensimmäistä osaa on sovitettu myös kesäteatterinäytelmiksi. Vain muutaman huijarin tähden nähtiin ensimmäisen kerran vuonna 2002 Pyynikin kesäteatterissa Jukka Mäkisen dramatisointina ja ohjauksena, minkä jälkeen sitä on esitetty useissa kesäteattereissa ympäri Suomea. Peräkamaripojat ja Mooseksen perintö ovat toistaiseksi olleet harvemmin esitettyjä.
Maalaiskomedian neljäs osa on sovitettu myös kesäteatterinäytelmäksi ja sitä on esitetty ainakin Oulussa kesällä 2009.
Jokioisten kesäteatteri Teatteri Tuntematon on esittänyt Maalaiskomediasta näytelmät Vain muutaman huijarin tähden, Mooseksen perintö ja heille käsikirjoitetun jatko-osan Korkeakammoa Kuusniemellä. Lisäksi he ovat tehneet Kolme vuotta Kuusniemellä -nimisen koosteen näiden kolmen näytelmän parhaista paloista.
Kuvauspaikat



Turpeisen baari ja huoltamo, Jortikan kauppa ja Kylmälehdon hautaustoimisto sijaitsevat Vesilahden Narvassa. Pappila sijaitsee Vesilahden Rautialassa. Kunnantalo ja kirkko ovat Suodenniemellä. Poliisiasema ja kivisilta sijaitsevat Kämmenniemessä. Mooseksen perinnössä esiintyvä Koulu sijaitsee Pinsiössä. Hakkaraisen tila on Teiskon Isossa-Koverossa ja maisemat ovat eripuolilta Pirkanmaata. Fräntilän maatilamatkailuyritys on Ruoveden Jäminkipohjassa sijaitseva Jämingin matkailutila. Eerolan lomatilalla on kuvattu Sulanderin kotimaisemat. Mielosen mökki on Kurussa Näsijärven rannalla. [1] Tanssilava Kesähillevi on Pirkkalassa sijaitseva Haikan lava . [2]
Rooleissa
- Pääartikkeli: Luettelo televisiosarjan Maalaiskomedia henkilöistä
Roolihenkilöt on järjestetty aakkosjärjestykseen ja heistä on mainittu alkuperäinen roolinimi (suluissa nykyinen roolinimi) ja titteli. Roolihenkilön nimen perään on merkitty sarjan nimi, jos he ovat esiintyneet vain tiety(i)ssä Maalaiskomedia-sarjoissa. Mikäli perässä ei ole minkäänlaista viitettä sarjaan, roolihenkilö on esiintynyt jokaisessa sarjassa.
- Juuso Halonen - Raineri Pohto (Peräkamaripojat →) Matias ja Suvi Pohdon poika
- Sari Havas - Veera Keto, toimittaja, Oskari Fräntilän avopuoliso (Peräkamaripojat)
- Seppo Heinola -Tarkastaja Niukkanen (Turvetta ja timantteja)
- Erkki Hetta - Reutu, sekatyömies lapista, Hakkaraisen ja myöh. Turpeisen apumies (Turvetta ja timantteja)
- Pertti Itkonen - Toivo "Topi" Jortikka, kauppias, kunnanvaltuuston jäsen ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja, Lasse Jortikan isä, Hillevi Jortikan aviomies (Vain muutaman huijarin tähden ja Peräkamaripojat)
- Kaija Kaikkonen - Paula "Paukku" Lemetty (myöh. Jortikka), muusikko ja myymäläapulainen, Lasse Jortikan aviovaimo (Peräkamaripojat →)
- Pertti Koivula - Myllyniemi, konstaapeli (Vain muutaman huijarin tähden)
- Ilkka Korhonen - Varma Gabriel Kylmälehto, hauturi ja kukkakauppias, kirkko- ja kunnanvaltuuston jäsen sekä kunnan vt. terveystarkastaja, myöh. jätealalla toimivan Jätektör Ky:n ja myöhemmin Detectör Ky:n toimitusjohtaja (ei Peräkamaripojat)
- Katariina Kuisma - Hellä Lehmus (myöh. Lehmus-Piiparinen), vt. kanttori-urkuri, Ilmari Piiparisen aviopuoliso (Peräkamaripojat →)
- Ahti Kuoppala - Raineri Mielonen, kanafarmari, Suvi Aaltosen eno (Vain muutaman huijarin tähden)
- Tom Lindholm - Ilmari Piiparinen, dir. cant., kanttoriurkuri ja hanuristi, kirkko- ja kunnanvaltuuston jäsen, myöh. kunnanvaltuuston vt. puheenjohtaja, Hellä Lehmus-Piiparisen aviomies
- Pekka Lukka - Holger Voivalin, kunnanlääkäri ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja (ei Peräkamaripojat)
- Karri Lämpsä - Oskari Fräntilä (Peräkamaripojat) Fräntilän tilan poika, Veera Kedon avomies
- Kari Manninen - Valdemar "Valtsu" Åkerlund, korjaamoapulainen, myöh. myös taksikuski, Eija Åkerlundin aviomies
- Kirsi Mustalahti - Sirpa, pankinjohtajan sihteeri (Peräkamaripojat ja Mooseksen perintö)
- Juhani Niemelä - Volmari Poutiainen, rovasti, Valma Ala-Viehko-Poutiaisen aviomies (Vain muutaman huijarin tähden)
- Anne Niilola - Virpi Hakkarainen (ent. Juurikkala), kunnan liikunnanohjaaja, myöh. nuorempi konstaapeli, fysioterapeutti ja hieroja. Ahti Kiisken avovaimo
- Kirsi Nurminen - Tuulia Huttunen (myöh. Turpeinen), baariapulainen, myöh. ravintoloitsija. P. A. Turpeisen aviovaimo
- Matti Nurminen - Armas V. Hakkarainen, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja lähdevesifirman johtaja, Urmas V. Hakkaraisen veli, Viola Turpeisen aviomies (Turvetta ja timantteja)
- Miia Nuutila - Suvi Tuuli Aaltonen (myöh. Pohto), kulttuurisihteeri, myöh. freelance-toimittaja sekä kunnanjohtaja, kirkkoherra Matias Pohdon aviovaimo
- Mandi Ojala - Minttu Pohto (Turvetta ja timantteja) Matias ja Suvi Pohdon tytär
- Kunto Ojansivu - Aulis Närhi, kuvaaja, myöh. televisiojuontaja ja rikosreportteri (Peräkamaripojat)
- Tiina Oksanen - Viivi Kaisla, nuorempi konstaapeli, Pentti Juurikkalan avovaimo (Turvetta ja timantteja)
- Eero Pekkonen - Unto Aaron Piiparinen, muusikko, Ilmari Piiparisen veli (Turvetta ja timantteja)
- Liisa Peltonen - Eija Salokangas (myöh. Åkerlund), opettaja ja taksikuski, myöh. vt. kunnanlääkäri, Valtsu Åkerlundin aviovaimo (Mooseksen perintö →)
- Tuija Piepponen - Lilja Fräntilä, lomakylän emäntä, Oskari Fräntilän äiti (Peräkamaripojat)
- Jukka Pitkänen - Ahti Kiiski, kunnanjohtaja, myöh. ydinjäteyrittäjä sekä monitoimikonsultti, Virpi Hakkaraisen avomies (ei Peräkamaripojat)
- Esko Raipia - Börje, pankinjohtaja (Peräkamaripojat ja Mooseksen perintö)
- Asko Sahlman - Pentti "Pena" Juurikkala, ylikonstaapeli, Virpi Hakkaraisen ex-aviomies, Viivi Kaislan avomies
- Tuire Salenius - Valma Ala-Viehko (myöh. Ala-Viehko-Poutiainen), pappilan emäntä ja kunnanlääkärin vastaanottoapulainen, myöh. lastenhoitaja, rovasti Volmari Poutiaisen aviovaimo (Vain muutaman huijarin tähden ja Turvetta ja timantteja)
- Risto Salmi - Pauli Antero Turpeinen, huoltamo- ja korjaamoyrittäjä, myöh. kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja konsernijohtaja. Tuulia Turpeisen aviomies, Heikki Pauli Antero Turpeisen isä.
- Kaisa Sarkkinen - Rouva Myllyniemi (Vain muutaman huijarin tähden)
- Kari Sorvali - Heimo Hujanen, tuottaja (Peräkamaripojat)
- Tobias Suomi - Heikki Pauli Antero "Hepa" Turpeinen (Mooseksen perintö →) P. A. Turpeisen ja Tuulia Turpeisen poika
- Pertti Sveholm - Auvo "Ave" Sulander (ent. Sulonen), elinkeinoasiamies ja kunnanjohtaja (Peräkamaripojat)
- Marja-Leena Syvänen - Hillevi Jortikka, kauppias, postiyrittäjä, kirkkovaltuuston puheenjohtaja, myöh. kunnanjohtaja. Lasse Jortikan äiti, Toivo Jortikan aviovaimo (ei Turvetta ja timantteja)
- Jarkko Tiainen - Matias Aleksanteri Pohto, kirkkoherra. Suvi Pohdon aviomies, Minttu ja Raineri Pohdon isä.
- Matti Tuominen - Urmas V. Hakkarainen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja yrittäjä (Vain muutaman huijarin tähden ja Mooseksen perintö)
- Heidi Vaarna - Sirkka Tikka, pankinjohtaja (Mooseksen perintö)
- Panu Vauhkonen - Lasse "Late" Jortikka, kauppias, myöh. kunnanvaltuuston jäsen ja suntio, Paula Jortikan aviomies (Peräkamaripojat →)
- Tuija Vuolle - Viola Turpeinen (myöh. Hakkarainen, o.s. Haukka-aho), ravintolayrittäjä, myöh. parturikampaaja. Armas V. Hakkaraisen aviovaimo
Jaksot
Vain muutaman huijarin tähden
Jakso | Nimi | Ensiesitys | Uusinta | Uusinta 2 | Uusinta 3 | Uusinta 4 | Uusinta 5 |
---|---|---|---|---|---|---|---|
1. | Paheet ne on papillakin | 25.2.1998 | 1.9.1999 | 4.2.2004 | 13.9.2006 | 3.11.2009 | 13.4.2020 |
2. | Kahvia ja kunnallispolitiikkaa | 4.3.1998 | 8.9.1999 | 11.2.2004 | 20.9.2006 | 10.11.2009 | 14.4.2020 |
3. | Kiihkoa ja kateutta | 1998 | 15.9.1999 | 18.2.2004 | 27.9.2006 | 17.11.2009 | 15.4.2020 |
4. | Kiisken kanssa kalassa | 1998 | 22.9.1999 | 25.2.2004 | 4.10.2006 | 24.11.2009 | 16.4.2020 |
5. | Huutoa ja uhkauksia | 1998 | 29.9.1999 | 3.3.2004 | 11.10.2006 | 1.12.2009 | 17.4.2020 |
6. | Kovaa peliä Kuusniemellä | 1998 | 6.10.1999 | 10.3.2004 | 18.10.2006 | 8.12.2009 | 20.4.2020 |
Peräkamaripojat
Jakso | Nimi | Ensiesitys | Uusinta 1 | Uusinta 2 |
---|---|---|---|---|
1. | Naisia, naisia, naisia! | 3.1.2001 | 15.12.2009 | 21.4.2020 |
2. | Lahjontaa ja lupauksia | 10.1.2001 | 22.12.2009 | 22.4.2020 |
3. | Enkelit lentävät matalalla | 17.1.2001 | 29.12.2009 | 23.4.2020 |
4. | Rakasta, kärsi ja uhkaile | 24.1.2001 | 5.1.2010 | 24.4.2020 |
5. | Rakastukoon ken voi | 31.1.2001 | 12.1.2010 | 27.4.2020 |
6. | Vilpittömästi sinun | 7.2.2001 | 19.1.2010 | 28.4.2020 |
Mooseksen perintö
Jakso | Nimi | Ensiesitys | Uusinta | Uusinta 2 | Uusinta 3 |
---|---|---|---|---|---|
1. | Jo joutui armas aika | 12.12.2001 | 25.10.2006 | 26.1.2010 | 29.4.2020 |
2. | Musta hevonen | 19.12.2001 | 1.11.2006 | 2.2.2010 | 30.4.2020 |
3. | Varma vastaus ongelmiin | 26.12 2001 | 8.11.2006 | 9.2.2010 | 1.5.2020 |
4. | Rauta-aika | 2.1.2002 | 15.11.2006 | 2.3.2010 | 4.5.2020 |
5. | Panokset kovenevat | 9.1.2002 | 22.11.2006 | 9.3.2010 | 5.5.2020 |
6. | Viimeinen pamaus | 16.1.2002 | 29.11.2006 | 16.3.2010 | 6.5.2020 |
Turvetta ja timantteja
Jakso | Nimi | Ensiesitys | Uusinta | Uusinta 2 |
---|---|---|---|---|
1. | Kuusniemeä koetellaan | 13.12.2006 | 23.3.2010 | 7.5.2020 |
2. | Ei kivi miestä pahenna. | 20.12.2006 | 30.3.2010 | 8.5.2020 |
3. | Mustaa kultaa ja kuravelliä | 27.12.2006 | 6.4.2010 | 11.5.2020 |
4. | Suo siellä, Viola täällä | 3.1.2007 | 13.4.2010 | 12.5.2020 |
5. | Aika hyvä poliisiksi | 10.1.2007 | 20.4.2010 | 13.5.2020 |
6. | Eksodus uhkakuville | 17.1.2007 | 27.4.2010 | 14.5.2020 |
Kirjat
- Vain muutaman huijarin tähden. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24696-4.
- Eläköön Kuusniemi. Helsinki: Edico, 2009. ISBN 978-952-5708-29-5.
- Kuusniemi taistelee. Helsinki: Edico, 2009. ISBN 978-952-5708-36-3.
- Kuusniemen naiset. Helsinki: Edico, 2010. ISBN 978-952-5708-48-6.
Lähteet
Aiheesta muualla
- Yle.fi − Maalaiskomedia
- Yle Draama − Mistä on maalaiskomediat tehty?
- Vain muutaman huijarin tähden Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Peräkamaripojat Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Mooseksen perintö Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
- Turvetta ja timantteja Internet Movie Databasessa (IMDb.com (englanniksi)
- Elävä arkisto − Vain muutaman huijarin tähden
- Elävä arkisto − Peräkamaripojat
- Elävä arkisto − Mooseksen perintö
- Maalaiskomedia Facebookissa