Maaseututyöväen Liitto

Viranomaiset lakkauttivat Suomen Ammattijärjestöön kuuluneen Suomen Maa-, Metsä- ja Uittotyöväen Liiton vuonna 1930. SAK:ssa maatyöläiset kuuluivat Suomen Työläisliittoon ja metsä- sekä uittotyöläiset Suomen Puutyöväen Liittoon. Toukokuussa 1945 SAK teki periaatepäätöksen maatyöläisten itsenäisen ammattiliiton muodostamisesta ja Suomen Maa- ja Sekatyöväen Liitto perustettiin syyskuussa.[1] Maatyöläisten järjestäytymisaste oli vuonna 1945 hyvin alhainen. Tähän vaikutti osaltaan alan työnantajien jyrkän kielteinen suhtautuminen ammatillista edunvalvontaa harjoittaneisiin.[2]

Jatkosodan jälkeen maatyöläiset olivat usein tyytymättömiä palkkakehitykseensä. Syksyllä 1945 maatyöläiset ryhtyivät lakkoihin monilla paikkakunnilla sadonkorjuun aikana. Toukokuussa 1946 MSL aloitti maanlaajuisen lakon ollessaan tyytymätön hinta- ja palkkaneuvoston antamaan päätökseen maatyöläisten siirtämisestä yleisen palkkapäätöksen alaisuuteen. Sekä maaliittoa että SAK:ta johtivat sosialidemokraatit, mutta keskusliiton työvaliokunta ei antanut liitolle työtaistelulupaa. Elintarvikehuollon uhkaaminen ruokapulan vallitessa sai myös vasemmistojohtoisen hallituksen tuomion. Pääministeri Mauno Pekkala (kd.) ja hinta- ja palkkaministeri Erkki Härmä (sd.) kehottivat lakkolaisia palaamaan töihin liitosta piittaamatta. Lakko loppui työntekijöiden voittoon, kun niin sanotut "hyvän miehen lisät" muutettiin yleisiksi kertyneiden työvuosien perusteella maksetuiksi korotuksiksi. Ikälisäjärjestelmä muistutti valtion virkamiehillä käytössä ollutta mallia. MSL:n ja SAK:n välit viilenivät konfliktin seurauksena.[2]

Maatalousalan yrittäjät eivät suostuneet maksamaan hallituksen säätämää tilapäistä lapsilisää työntekijöilleen, joten maaliitto kampanjoi aktiivisesti (heinäkuussa 1948 hyväksytyn) pysyvän lapsilisälain puolesta.[3] Vuosina 1946–1948 liittoon kuului noin 20 000 jäsentä.[4] Vuonna 1949 MSL sai lakolla uhattuaan viiden prosentin palkankorotukset Fagerholmin hallituksen päätöksellä. Maataloustuottajat suostuivat ratkaisuun sen jälkeen, kun hallitus lupasi korottaa myös viljan hintaa.[5]

SKP:n ja SKDL:n kannattajat saivat enemmistön MSL:n äänistä SAK:n vuoden 1947 edustajakokousvaaleissa. SDP sai kuitenkin enemmistön 6.–8. elokuuta 1949 pidettyyn liiton omaan edustajakokoukseen. Sosialidemokraatit perustivat vaalien alla lukuisia pieniä ammattiosastoja, jotka saivat jäsenmäärästään riippumatta kokoukseen yhden edustajan. "Paperiosastoja" vastustanut vasemmistoryhmä valitti asiasta SAK:lle, mutta keskusliiton työvaliokunta hyväksyi menettelyn sosialidemokraattien äänin.[6]

Suomen Puutyöväen Liittoon kuuluneet metsä- ja uittotyöläiset perustivat vuonna 1946 Suomen Metsä- ja Uittotyöväen Liiton. Syyskuussa 1949 SMUL erotettiin SAK:sta, ja joulukuussa SAK:n valtuusto päätti antaa SMUL:n alojen järjestämisvastuun MSL:lle. Maaliiton puheenjohtaja Antikainen kannatti SMUL:n erottamista SAK:n päätöstä pohjustaneessa komiteassa.[7] Tämän jälkeen liitto pyrki järjestämään kaikki maataloudessa ja sen sivuelinkeinoissa, puutarhatöissä sekä metsä- ja uittotöissä työskennelleet. Lisäksi liittoon kuuluivat muut maaseudun työntekijät, jotka eivät voineet järjestäytyä muihin SAK:n alaisiin liittoihin.[8]

1950-luvun alussa liittoon kuului noin 17 000 jäsentä. Liitolla oli työehtosopimukset maatalous-, puutarha-, metsä- ja uitto-, maanraivaus- ja parannus-, turveteollisuus- sekä sisävesien lastaus- ja purkaustöiden aloilla. Liitto oli Kansainvälisen rakennus- ja puutyöväen unionin, Maatyöväen skandinaavisen sihteeristön ja Skandinaavisen puutyöväen sihteeristön jäsen.[8]

19. maaliskuuta 1956 maaliiton Emil Auer kannatti SAK:n työvaliokunnan sosialidemokraattisessa ryhmässä hallituksen sovitusesitystä yleislakon lopettamiseksi. Esitys hyväksyttiin äänin 8–6.[9]

Syksyllä 1959 maaliitto ja SMUL pääsivät sopimukseen yhdistymisestä, jossa SMUL lakkautti toimintansa ja maaliittoon palkattiin kaksi liiton entistä toimitsijaa. Metsä- ja uittotyöväen eheytymistä edisti molempien liittojen kehno taloudellinen tilanne sekä asiaan myönteisesti suhtautuneen Niilo Hämäläisen tulo maaliiton puheenjohtajaksi.[10] SAK:n sosialidemokraattien sisäisessä linjataistelussa maaliitto tuki rantaslaista linjaa.[11] Ammatillisen liikkeen hajaannus ja uuden SAJ:n perustaminen eivät juurikaan vaikuttaneet maaliittoon. Liiton jäsenmäärä kasvoi 1960-luvulla alle kahdeksasta tuhannesta lähes kahteenkymmeneen tuhanteen.[12] Vuonna 1962 liitto vastusti SKDL:n ja Maalaisliiton ajamaa metsätyöläisten minimipalkkalakia, jonka pelättiin vievän pohjan työehtosopimuksilta ja järjestäytymiseltä.[13]

Maaliitto tuki ay-liikkeen eheytymistä puheenjohtaja Hämäläisen johdolla. SAK:n vuoden 1966 edustajakokouksessa Hämäläinen valittiin keskusliiton puheenjohtajaksi, kun Vihtori Rantanen syrjäytettiin SDP:n ja kansandemokraattien yhteisellä sopimuksella. Aiemmin vahvasti TPSL:n toiminnassa mukana ollut ja pientä liittoa johtanut Hämäläinen nousi yhtenäisyysehdokkaaksi vasta muiden kieltäydyttyä.[14]

Puutyöväen Liiton eläkkeelle siirtymässä ollut puheenjohtaja Esko Suikkanen ehdotti vuonna 1985, että metsäalan ammattiliitot koottaisiin yhdeksi suurliitoksi. Ajatus ei sinänsä ollut uusi, sillä paperityöläiset olivat esittäneet sitä jo toisen maailmansodan aikana, ja uudelleen se oli noussut esille SAK:n hajottua vuonna 1960. Suikkanen perusteli esitystä sillä, että monissa yrityksissä puunjalostusalan työntekijät toimivat jopa saman aidan sisällä ja metsäalan kolmella työntekijäliitolla oli yhteinen vastapuoli, metsäteollisuus. Antero Mäen johtama Paperiliitto jättäytyi kuitenkin pois yhdistymisneuvotteluista.[15]

Vuoden 1992 päättyessä liittoon kuului 19 312 jäsentä, joista 83 prosenttia oli miehiä. Jäsenmäärä oikeutti kolmeen paikkaan 125-henkisessä SAK:n valtuustossa.[16] Vuonna 1993 liitto yhdistyi Puutyöväen liiton kanssa muodostaen Puu- ja erityisalojen liiton.[17]