Maa

Maa eli maapallo tai Tellus (symboli: ūüú®) on aurinkokuntamme kolmas planeetta Auringosta lukien. Maan keskiet√§isyys Auringosta on noin 149,6 miljoonaa kilometri√§ eli noin yksi astronominen yksikk√∂. Maa on aurinkokuntamme tihein sek√§ sen viidenneksi suurin planeetta niin l√§pimitaltaan kuin massaltaankin.

Maa
Kiertoradan ominaisuudet
Keskiet√§isyys Auringosta 1,4960√ó108 [1] km
1 AU
Eksentrisyys 0,01671022
Kiertoaika Auringon ympäri 365,256 363 004 päivää[2]
Keskiratanopeus 29,8 [3] km/s
Inklinaatio 0¬į
Kuiden lukumäärä 1
Fyysiset ominaisuudet
P√§iv√§ntasaajan halkaisija 12 756,280[4] km
Pinta-ala 510 100 000[5] km2
Massa 5,9737√ó1024 kg
1 Maan massaa
Keskitiheys 5,517[4] g/cm3
Putoamiskiihtyvyys pinnalla 9,80665[6] m/s2
Py√∂r√§hdysaika 23 h 56 min 4,1 s [3]
Akselin kaltevuus 23,44¬į[3]
Albedo 0,367
Pakonopeus 11,19[4] km/s
Pinnan l√§mp√∂tila alin: 185 K eli -88 ¬įC
keski: 287 K eli 14 ¬įC
ylin: 331 K eli 58 ¬įC
Kaasukehän ominaisuudet
Kaasunpaine 1 bar
Koostumus
typpeä
happea
argonia
hiilidioksidia
vesihöyryä
78 %
21 %
0,93 %
0,04 %
0,2 %[7]

Maa syntyi noin 4,6 miljardia vuotta sitten. Maa on niin sanottu kiviplaneetta, jolla on metalleista muodostunut ydin, kiviaineksesta muodostunut sula vaippa sekä kiinteä kuori. Maalla on myös ilmakehä, ja se on Marsin lisäksi ainoa aurinkokunnan planeetta, jolla esiintyy varmistetusti nestemäistä vettä. Maassa esiintyy runsaasti elämää.

Maalla on yksi suuri pitkäaikainen luonnollinen kiertolainen, Kuu. Se on aurinkokuntamme planeettojen luonnollisista kiertolaisista, eli kuista suhteellisesti suurin, kun verrataan emoplaneetan kokoon.

Rakenne

Muoto

Maan halkaisija p√§iv√§ntasaajan kohdalla on 12 756,280 kilometri√§ ja ymp√§rysmitta 40 075,017 kilometri√§.[8]

Muodoltaan Maa on navoiltaan litistynyt pallo. Matka Maan keskipisteest√§ pohjoisnavalle on runsaat 21 kilometri√§ lyhyempi kuin matka p√§iv√§ntasaajalle. Maata voi kuvata melko tarkasti py√∂r√§hdysellipsoidina, joka on geometrinen kappale. Hayford-ellipsoidina kuvatun Maan ekvaattoris√§de on 6 378 388 metri√§ ja litistyssuhde 1/297. GRS-80-ellipsoidina kuvatun Maan ekvaattoris√§de on 6 378 137 metri√§ ja litistyssuhde 1/298,257. Vapaa valtameren pinta asettuu kuitenkin yhden metrin tarkkuudella geoidiksi kutsutun fysikaalisen pinnan muotoon, joka voi poiketa ellipsoidista jopa 100 metri√§ suuntaan tai toiseen. Suurin kohoutuma sijaitsee Islannin l√§hist√∂ll√§ ja suurin kuoppa Intian etel√§puolella. Maanpinta saattaa poiketa geoidista useita kilometrej√§.[9]

Maan muoto muuttuu jatkuvasti muun muassa Auringon ja Kuun aiheuttamien vuorovesivoimien vaikutuksesta. Hitaampia muutoksia aiheuttavat muun muassa Fennoskandian maankohoaminen, jäätiköiden sulaminen, mannerlaattojen liikkeet ja Maan vaipan virtaukset.[9]

Kerrokset

Maan mekaaninen rakenne syvenevässä järjestyksessä: litosfääri, astenosfääri, mesosfääri ja ydin.

Maa voidaan jakaa kemiallisen koostumuksen mukaan kolmeen kehään. Uloimpana on kuori, sen alla on vaippa, ja sisimpänä on ydin, joka jaetaan vielä ulkoytimeen ja sisäytimeen.[10]

Maan kuoren paksuus on keskimäärin 40 kilometriä. Se muodostaa Maan kokonaistilavuudesta alle prosentin ja massasta 0,4 prosenttia. Kuori sisältää kohtalaisen kevyitä materiaaleja, kuten piistä, alumiinista, kalsiumista, hapesta ja raudasta muodostuneita yhdisteitä.[11]

Kuorikerros koostuu paristakymmenestä mannerlaatasta, jotka kelluvat vaippaa raskaamman kiviaineksen päällä. Laatat liikkuvat alituisesti toistensa suhteen, aiheuttaen maanjäristyksiä ja tulivuoritoimintaa, lähinnä laattojen reunoilla, jossa ne törmäävät tai työntyvät toisensa alle.[10] Uutta merenpohjaa syntyy paikoissa, joissa laatat liikkuvat erilleen.[12]

Maan vaippa alkaa kuoren alta noin 40 kilometrin syvyydest√§ ja jatkuu noin 2 900 kilometrin syvyyteen. Se k√§sitt√§√§ maan tilavuudesta 84 prosenttia ja massasta 67 prosenttia. Vaippa koostuu kiinte√§ss√§ olomuodossa olevasta materiaalista, kuten erilaisista hapen, magnesiumin, raudan ja piin yhdisteist√§.[11]

Maan ulompi ydin alkaa 2 900 kilometrin syvyydest√§ ja jatkuu 5 200 kilometrin syvyyteen. Siit√§ alkaa sisempi ydin, joka jatkuu Maan keskipisteeseen 6370 kilometrin syvyyteen. Ydin muodostaa Maan massasta 32 prosenttia ja tilavuudesta 15 prosenttia. Ulompi ydin on sulassa tilassa ja sisempi ydin kiinte√§ss√§ tilassa, sill√§ siell√§ vallitsee jopa 3,6 miljoonaa kertaa ilmakeh√§n paine. Ydin koostuu p√§√§osin raudasta ja nikkelist√§.[11]

Maan kuori ja vaipan ylin osa muodostavat kivikehän eli litosfäärin, jonka paksuus on noin 100 kilometriä. Sen alapuolella on astenosfääri, joka ulottuu noin 700 kilometrin syvyyteen ja käsittää osia ylävaipasta ja vaipan vaihettumiskerroksesta. Astenosfäärin alapuolella olevaa vaipan osaa kutsutaan mesosfääriksi.[10]

Vesikehä

Pääartikkeli: Vesikehä

Maapallon pinnasta suuren osan peitt√§√§ suolainen merivesi sek√§ makea vesi, jota on j√§rviss√§, joissa, j√§√§tik√∂iss√§ ja maaper√§ss√§. Vesikeh√§√§n kuuluu my√∂s ilmakeh√§n vesi. Merivirrat tasoittavat Auringosta tulevaa l√§mp√∂energiaa kuljettamalla energiaa p√§iv√§ntasaajalta navoille. Vesikeh√§n ja ilmakeh√§n vuorovaikutuksiin liittyv√§t j√§√§kausien vuorottelu, veden ja hiilidioksidin kierto sek√§ El Ni√Īo -ilmi√∂.[13]

Ilmakehä

Pääartikkeli: Ilmakehä
Ilmakehän kerrokset.

Maata ymp√§r√∂i ilmakeh√§, joka koostuu ilmasta ja jakautuu kerroksiin. Ilman tiheys laskee koko ajan ylemm√§s noustessa. Ilmakeh√§ koostuu keskim√§√§rin 78-prosenttisesti typest√§ ja 21-prosenttisesti hapesta. Viimeinen yksi prosentti koostuu muista kaasuista kuten argonista (0,9 %) ja hiilidioksidista (0,04 %).[14]

Ilmakeh√§n alin kerros on troposf√§√§ri, joka ulottuu napa-alueilla kymmenen ja p√§iv√§ntasaajalla 18 kilometrin korkeuteen. Troposf√§√§riss√§ tapahtuvat s√§√§ilmi√∂t, mink√§ johdosta se on maanp√§√§lliselle el√§m√§lle t√§rkein ilmakeh√§n kerros. Troposf√§√§rin alaosissa l√§mp√∂tila on keskim√§√§rin +15 celsiusastetta ja troposf√§√§rin yl√§osissa noin ‚ąí60 astetta. Troposf√§√§rin yl√§puolelta aina 50 kilometrin korkeuteen on stratosf√§√§ri. Sen keskivaiheilla sijaitsee maanpintaa ultraviolettis√§teilylt√§ suojaava otsonikerros. Stratosf√§√§rin yl√§rajalla l√§mp√∂tila on noin ‚ąí10 astetta. Stratosf√§√§rin yl√§puolella mesosf√§√§riss√§ l√§mp√∂tila laskee aina ‚ąí90 asteeseen. Mesosf√§√§rin yl√§puolella on termosf√§√§ri, joka p√§√§ttyy noin 500 kilometrin korkeudessa eksosf√§√§riin, joka on jo l√§hes tyhji√∂. Stratosf√§√§rin ja eksosf√§√§rin v√§lisess√§ ionosf√§√§riss√§ esiintyy revontulia.[14]

Maan pinnalta katsottuna ilmakehä (taivas) on päiväsaikaan selkeällä säällä yleensä sininen. Väri johtuu Auringon säteilyn sironnasta ilmakehässä, ja eniten siroavat siniseltä näyttävät valon lyhyet aallonpituudet. Auringon laskiessa sen valo kulkee pidemmän matkan ilmakehän läpi kuin päivällä, minkä seurauksena sininen siroaa pois ja taivas muuttuu punaiseksi, oranssiksi ja keltaiseksi. Ilman sirontaa taivas olisi musta.[15]

Rata ja pyöriminen

Auringon sijainti taivaalla riippuu Maan akselin kaltevuudesta ja Maan nopeuden vaihtelusta radallaan Auringon ympäri. Analemma on käyrä, joka kuvaa Auringon sijainnit eri päivinä samaan kellonaikaan. Kuva New Jerseyn iltapäivätaivaalta.[16].[17]

Maa etenee kiertoradallaan Auringon ymp√§ri 30,5 kilometrin sekuntinopeudella (109 800 kilometri√§ tunnissa) l√§hes ympyr√§nmuotoista ellipsirataa pitkin. Liikkeest√§ Auringon ymp√§ri yhdess√§ kallistuskulman suhteesta Aurinkoon syntyy vuodenaikojen vaihtelu. Samalla Maa py√∂rii oman akselinsa ymp√§ri, mist√§ seuraa vuorokaudenaikojen vaihtelu. Py√∂rimist√§ hidastaa jatkuvasti vuorovesi-ilmi√∂, mink√§ vuoksi vuorokausi pitenee hitaasti. Ep√§s√§√§nn√∂llisesti Maan py√∂rimist√§ hidastavat muun muassa s√§√§ilmi√∂t, merenpinnan korkeusvaihtelut, Maan vaipan konvektiovirtaukset, laattojen liike, sis√§iset kitkavoimat, s√§hk√∂iset voimat ja eroosio.[18]

Maan kiertoaika Auringon ympäri ympäröivien tähtien suhteen eli sideerinen vuosi on 365,2564 vuorokautta (365 vuorokautta, 6 tuntia, 9 minuuttia ja 9,76 sekuntia).[2][4] Maa on lähinnä Aurinkoa tammikuun alussa, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on talvi [19], ja vastaavasti kauimpana heinäkuun alussa, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä. Esimerkiksi vuonna 2020 apheli ajoittuu heinäkuun 4. päivään kello 14.34 Suomen aikaa.[20]

Maan pyörähdysaika oman akselinsa ympäri ja myös tähtien suhteen on yksi tähtivuorokausi eli 23 tuntia 56 minuuttia 4,1 sekuntia. Koska Maa ehtii jo yhden vuorokauden aikana kulkea jonkin matkaa pitkin kaarevaa rataa Auringon ympäri, kestää noin 4 minuuttia kauemmin eli 24 tuntia (aurinkovuorokausi) ennen kuin sama maapallon pituuspiiri on kääntyneenä kohti Aurinkoa. Eron seurauksena vuodessa on tähtivuorokausia yksi enemmän kuin aurinkovuorokausia, ja myös tähtien nousuajat siirtyvät joka vuorokausi neljä minuuttia aikaisemmiksi.[21]

Maan py√∂rimisest√§ oman akselinsa ymp√§ri aiheutuva keh√§nopeus on suurin p√§iv√§ntasaajalla, noin 1 670 kilometri√§ tunnissa.[22]

Maa pyörii kallellaan ratatasoonsa nähden.

Maan py√∂rimisakseli on noin 23,5 astetta vinossa Maan ratatasoon n√§hden. Akseli tekee noin 25 700 vuoden jaksossa vaappuvan hyrr√§n tapaista prekessio¬≠liikett√§ t√§htien suhteen. T√§ll√§ hetkell√§ akseli osoittaa l√§helle Pohjant√§hte√§. Auringon ja Kuun vaikutuksesta akseli kuitenkin kiertyy hitaasti, ja esimerkiksi 12 000 vuoden kuluttua pohjoinen taivaannapa sijaitsee Vegan l√§hist√∂ll√§. T√§h√§n liikkeeseen liittyy jaksoltaan lyhyempi ja laajuudeltaan pienempi nutaatioliike. Kaiken kaikkiaan py√∂rimisakselin kaltevuus vaihtelee 21,9‚Äď24,3 asteen v√§lill√§.[23][18] Lis√§ksi Maan py√∂rimisakselin p√§iden eli pohjoisnavan ja etel√§navan asema maankuoreen vaihtelee alle 10 metrin s√§teell√§. T√§m√§ liike aiheutuu ilma- ja vesimassojen liikkeist√§ sek√§ maanj√§ristyksiin liittyvist√§ kiviaineksen siirtymisist√§.[18]

Magneettikenttä

Maan magnetosfääri eli magneettikentän vaikutusalue (kuvassa oikealla) on pisaranmuotoinen. Se ohjaa aurinkotuulen Maan ohi.
Pääartikkeli: Maan magneettikenttä

Maalla on magneettikenttä, joka aiheutuu ytimen nestemäisen ulko-osan virtauksissa ja pyörteissä liikkuvista sähkövarauksista. Magneettikenttä on dipolikenttä, mutta mukana on myös multipolikenttiä. Näiden lisäksi yksi prosentti on ulkosyntyistä, lähinnä Auringon aiheuttamaa kenttää. Maan magneettikenttä on muuttuvainen ja vaihtaa napaisuuttaan keskimäärin kolme kertaa miljoonassa vuodessa. Maan magneettikenttä suojaa Maata aurinkotuulta vastaan ja ohjaa Auringosta tulevia hiukkasia napa-alueille, missä ne aiheuttavat revontulia.[24]

Ilmasto

Maan ilmasto vaihtelee eri paikoissa, ja maapallo jaetaan useaan ilmastovyöhykkeeseen. Ilmastolliset tekijät, kuten lämpötila ja sademäärä, aiheuttavat eroja eri alueiden kasvillisuudessa, mikä perusteella maapallo jaetaan myös kasvillisuusvyöhykkeisiin.[25]

Auringonvalon tulokulma on tärkeimpiä ilmastoon vaikuttavia tekijöitä. Matalilla leveysasteilla tropiikissa lähellä päiväntasaajaa Aurinko paistaa joka päivä korkealta, minkä johdosta ilmasto on kuuma ja vuodenaikojen väliset lämpötilaerot pieniä. Napa-alueilla Aurinko paistaa matalalta tai on talvisin kokonaan piilossa, mikä viilentää ilmastoa. Lauhkeilla alueilla päiväntasaajan ja napaseutujen välissä on tyypillisesti neljä vuodenaikaa.[26]

Tuulet tuovat kosteutta maalle. Pasaatituulet kohtaavat tropiikissa ja aiheuttavat ukkosilmoja, kosteutta ja monsuuneja. Pasaatituulten pohjois- ja eteläpuolella noin 30. leveysasteen kohdalla on vain vähän tuulta, minkä johdosta valtameriltä ei tule mantereille paljon kosteutta. Lisäksi kuivaa ilmaa laskeutuu maanpinnalle lämmeten samalla. Tämän johdosta maapallon suurimmat aavikkoalueet sijaitsevat näillä leveysasteilla.[26]

Vuoristot pakottavat tuulen nousemaan ylöspäin. Ilma viilenee kohotessaan, jolloin kosteus tiivistyy pilviksi ja sateiksi. Tuulen puolelle vuoria syntyy kostea ilmasto ja toisella puolelle kuiva.[26]

Valtameret tuottavat kosteutta, joka synnyttää sademyrskyjä. Valtameret myös tasaavat rannikkoseutujen lämpötiloja.[26]

Elämä

L√§hes kaikkialla Maassa ilmakeh√§st√§ aina viiden kilometrin syvyyteen maan alla esiintyy el√§m√§√§. El√§m√§ on maapallolla sopeutunut hyvin erilaisiin olosuhteisiin.[27] Maapallolla el√§√§ arvioiden mukaan yli 400 000 kasvilajia ja jopa 30‚Äď100 miljoonaa el√§inlajia.[28] Ihmisten m√§√§r√§n arvioidaan ylitt√§neen kahdeksan miljardia vuonna 2022.[29]

Tämänkaltaisen elämän esiintymisen Maassa ovat mahdollistaneet Maan olosuhteet, jotka ovat monella tavalla hyödyllisiä elämälle. Tärkeimpiä niistä ovat planeetan sijainti elinkelpoisella vyöhykkeellä sopivalla etäisyydellä tähdestään ja galaksinsa keskustasta, sopiva koko, nestemäinen vesi, ytimen ja vaipan rakenne sekä laattatektoniikka. Lisäksi hapellinen ilmakehä teki mahdolliseksi monisoluisen elämän synnyn, ja kuiva maa ja lajien kehitystä edistävät tarpeeksi haasteelliset olosuhteet tekivät mahdolliseksi teknisen sivilisaation syntymisen.[30]

Kiertolaiset

Maalla on yksi pysyvä kiertolainen, Kuu. Maata lähestynyt asteroidi voi joskus hyvin harvoin jäädä väliaikaisesti Maata kiertävälle radalle.[31] Näitä kappaleita on arviolta keskimäärin yksi kerrallaan, ja niitä on vaikea havaita niiden pienuuden vuoksi.[32]

Maapalloa kiersi kes√§kuussa 2019 noin 2 000 ihmisen tekem√§√§ satelliittia.[33] Erikokoisia avaruusromukappaleita kiertoradalla on miljoonittain.[34]

Historia

Maan ajanjaksot.
Pääartikkeli: Maan historia

Maa alkoi synty√§ 4,7 miljardia vuotta sitten, kun Auringon syntyess√§ ylij√§√§neest√§ materiaalista syntyneet planetesimaalit alkoivat vet√§√§ puoleensa hiukkasia ymp√§r√∂iv√§st√§ avaruudesta ja muodostaa planeettoja.[35] Maapallo syntyi 4,7 miljardia vuotta sitten ja se kasvoi kokoa ymp√§rilt√§√§n avaruudesta vet√§mist√§√§n hiukkasista.[36] Hadeenisen kauden alussa noin 4,6 miljardia vuotta sitten Maa oli avaruudesta tulevien kappaleiden jatkuvassa pommituksessa. Noin 4,5 miljardia vuotta sitten arvellaan Marsin kokoisen kappaleen t√∂rm√§nneen Maahan. Kiertoradalle irronneesta materiaalista syntyi Kuu, ja samalla maapallon akseli k√§√§ntyi 23 asteen inklinaatiokulmaan. T√∂rm√§yksen arvellaan sulattaneen Maan 30‚Äď65-prosenttisesti, ja Maan pinnalla oli satojen kilometrien paksuinen magmameri jonka l√§mp√∂tila oli jopa noin 2 700 astetta.[37]

Muutaman sadan miljoonan tai ehk√§ jopa miljardin vuoden kuluttua Maan synnyst√§ sen sis√§osat olivat niin kuumia, ett√§ rauta alkoi sulaa ja valua kohti maan keskiosia. N√§in Maasta tuli kerroksellinen planeetta, jossa on sis√§ydin, ulkoydin, vaippa ja kuori, jonka muodostavat kevyimm√§t yhdisteet.[35] Vanhimmat merkit maankuoresta l√∂ytyv√§t l√§hes nelj√§n miljardin vuoden takaa.[38] Noin 3,8 miljardia vuotta sitten alkoi maankuoresta muodostua protomantereita, nykyisten mannerten edelt√§ji√§.[38] Maassa on ollut kolme niin sanottua supermannerta: Pangea (500 miljoonaa vuotta sitten), Rodinia (1 000 miljoonaa vuotta sitten) ja Columbia (1,9 miljardia vuotta sitten).[39]

Tulivuorista maan pinnalle purkautuneesta laavasta vapautui vetyä ja happea, jotka muodostivat yhdessä muiden kaasujen kanssa vesihöyryä, synnyttäen alkuilmakehän. Kun maapallo jäähtyi, vesihöyry tiivistyi vedeksi ja satoi Maahan. Vesi kerääntyi altaisiin, jolloin syntyivät ensimmäiset valtameret.[35]

Maapallon ilmasto on vaihdellut koko maapallon olemassaolon ajan. Neljä miljardia vuotta sitten ilmakehän koostumus poikkesi huomattavasti nykyisestä, sillä hiilidioksidi oli toiseksi yleisin kaasu. Kasvihuoneilmiön ansiosta maapallon pintalämpötila olikin tuolloin korkea. Kun hiilidioksidin määrä väheni happea tuottavien eläinten yleistymisen myötä, maapallon ilmasto kylmeni runsaat kaksi miljardia vuotta sitten jäätikkövaiheeseen. Ensimmäisen jäätiköitymisen loputtua elämän kehitys jatkui jälleen lämpimissä oloissa. Viimeisten 50 miljoonan vuoden aikana maapallon ilmasto on jälleen kylmentynyt. Nykyisin maapallolla eletään jääkausien välistä aikaa, ja seuraavan jääkauden huippu tullee muutaman kymmenen tuhannen vuoden kuluttua.[40]

El√§m√§ syntyi maapallolle noin 3,5 miljardia vuotta sitten, vaikka varhaisimpien elonmerkkien on arveltu olevan jopa 3,7‚Äď4,2 miljardin vuoden takaa[41]. Aluksi el√§m√§√§ oli vain veden alla.[42] 800 miljoonaa vuotta sitten kehittyiv√§t ensimm√§iset alkuel√§imet, jotka k√§yttiv√§t ravintonaan muita eli√∂it√§. Ne kehittyiv√§t 120 miljoonan vuoden kuluessa monimutkaisiksi ja monisoluisiksi el√§imiksi. Selk√§rangattomien el√§inten perusryhm√§t ilmestyiv√§t proterotsooisen kauden lopulla ja paleotsooisen kauden alussa noin 540 miljoonaa vuotta sitten. Ensimm√§iset maakasvit kehittyiv√§t noin 450 miljoonaa vuotta sitten. Sammakkoel√§imi√§ alkoi nousta maalle devonikaudella. Triaskaudella 245‚Äď200 miljoonaa vuotta sitten ilmestyiv√§t nis√§kk√§√§t, sisiliskot, dinosaurukset, kilpikonnat ja krokotiilit. Dinosaurusten valtakausi kesti 160 miljoonaa vuotta.[43] K√§delliset kehittyiv√§t viimeist√§√§n 75 miljoonaa vuotta sitten. Varhaisin ihmisten kehityshaaraan kuulunut k√§dellisten muoto tunnetaan noin viiden miljoonan vuoden takaa. Nykyihminen kehittyi Afrikassa yli 100 000 vuotta sitten.[36]

Katso myös: Maapallon tulevaisuus

Katso myös

Lähteet

  • Ahvenisto, Ursula & Bor√©n, Esa & Hjelt, Sven-Erik & Karjalainen, Tuija & Sirvi√∂, Jarmo: Geofysiikka: tunne maapallosi. WSOY, 2004. ISBN 951-0-26113-0.
  • Kakkuri, Juhani: Muuttuva Maa. WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32275-8.
  • Karttunen, Hannu et al.: T√§htitieteen perusteet. Ursan julkaisuja 72. T√§htitieteellinen yhdistys Ursa, 2000. ISSN 0357-7937, ISBN 952-5329-01-1.
  • Lehto, Kirsi: Astrobiologia: El√§m√§n edellytyksi√§ etsim√§ss√§. Ursa, 2019. ISBN 978-952-5985-66-5.
  • Oja, Heikki: Aikakirja 2007. Helsinki: Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, 2007. ISBN 952-10-3221-9. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 22.4.2010). (Arkistoitu ‚Äď Internet Archive)
  • Sepp√§nen, Raimo & Kervinen, Matti &, Parkkila, Irma & Karkela, Lea & Meril√§inen, Pekka: Maol - Taulukot. Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry ja Otava, 2005. ISBN 951-1-20607-9.

Viitteet

  1. Earth Fact Sheet NASA. Viitattu 4.9.2012. (englanniksi)
  2. Useful Constants hpiers.obspm.fr. Viitattu 17.6.2009. (englanniksi)
  3. Ursan tiedot Maasta URSA. Viitattu 16.6.2009.
  4. Seppänen et al. 2005, s. 112.
  5. Otavan iso Fokus, 4. osa (Kr-Mn), art. Maa, Otava 1973, ISBN 951-1-01070-0
  6. Taylor, Barry N. (editor): ‚ÄĚAppendix 1. Decisions of the CGPM and the CIPM: 2.2 Mass‚ÄĚ, The International System of Units (SI), s. 29. SI-j√§rjestelm√§n mukainen normaaliputoamiskiihtyvyys Maan pinnalla.. National Institute of Standards and Technology : Technology Administration, U.S. Department of Commerce, 2001. Arkistoitu 29.12.2009 (viitattu 15.11.2020). (englanniksi)
  7. Tett, Paul: Enviroment ‚Äď Gaia 2.9.2003. School of Life Sciences, Napier University. Arkistoitu 26.10.2011. Viitattu 17.6.2009. (englanniksi)
  8. Niels Halfdan Hansen: Kuinka pitkä maailmanympärimatka on? Tieteen Kuvalehti. 8.9.2021. Viitattu 5.9.2022.
  9. Poutanen, Markku (toim.): Maan muoto, s. 162‚Äď164. Ursa, 2003. ISBN 952-5329-29-1.
  10. Turunen, Mikko: Maan rakenne Geologia.fi. Viitattu 17.5.2019.
  11. Brozinski, Ari: Ydin, vaippa ja kuori Geologia.fi. Viitattu 17.5.2019.
  12. Kristiina Kuisma: Tutkijat onnistuivat saamaan ensimm√§iset kuvat paikasta, jota on ‚ÄĚpahamaineisen‚ÄĚ vaikea tutkia ‚Äď N√§in mannerlaatat liukuvat erilleen Atlantin alla Tekniikan Maailma. 27.3.2019. Viitattu 6.10.2020.
  13. Geofysiikka: tunne maapallosi 2004, s. 59.
  14. Kakkuri 2007, s. 37‚Äď40.
  15. Jokela, Aleksi: Miksi taivas on sininen? S√§√§n takaa blogi ‚Äď Foreca. 19.8.2015. Viitattu 15.11.2020.
  16. Robinson, Andrew: Mittaamisen historia, s. 146‚Äď147. Suomentanut Ketola, Veli-Pekka. Multikustannus, 2008. ISBN 978-952-468-187-2.
  17. Viewing and Understanding the Analemma Stanford SOLAR Center. Viitattu 26.8.2020. (englanniksi)
  18. Geofysiikka: tunne maapallosi 2004, s. 24‚Äď27.
  19. Maan rata Astro.utu.fi
  20. Perihelion, Aphelion and the Solstices. (Taulukossa päivät ja kellonajat Helsingin mukaan)
  21. Tähtiaika Ursa. Viitattu 9.6.2020.
  22. Odenwald, Sten: What is the speed of the Earth's rotation? Nasa Education Center. Viitattu 15.11.2020. (englanniksi)
  23. Otavan iso Fokus, 5. osa (Mo-Qv). artikkeli Presessio. Otava, 1973. ISBN 951-1-00388-7.
  24. Kakkuri 2007, s. 46‚Äď50.
  25. Luonnonmaantiede 15.2.2017. Yle. Viitattu 15.11.2020.
  26. Climate National Geographic. Viitattu 2.4.2018. (englanniksi)
  27. Lehto 2019, s. 162‚Äď171.
  28. Hokkanen, Heikki: Miksi maapallo on vihreä? Heinäkuu 2008. Helsingin yliopisto. Arkistoitu 14.3.2012. Viitattu 18.8.2010.
  29. YK: Maailmassa nyt yli kahdeksan miljardia ihmist√§ ‚Äď kaikille ei riit√§ resursseja hyv√§√§n el√§m√§√§n 15.11.2022. Yle uutiset. Viitattu 15.11.2022.
  30. Lehto 2019, s. 212‚Äď213.
  31. Michelle Starr: Earth Seems to Have Captured an Additional Moon, And We Didn't Notice For 3 Years Science Alert. 27.2.2020. Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  32. Brandon Specktor: Possible new 'minimoon' discovered orbiting Earth LiveScience. 26.2.2020. Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  33. Ryan-Mosley, Tate & Winick, Erin & Kakaes, Konstantin: The number of satellites orbiting Earth could quintuple in the next decade MIT Technology Review. 26.6.2019. Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  34. Orbital Objects National Geographic. Viitattu 28.2.2020. (englanniksi)
  35. Turunen, Mikko: Maan kehitys pähkinänkuoressa Geologia.fi. Arkistoitu 3.1.2014. Viitattu 24.10.2014.
  36. Turunen, Mikko: Elämän synty ja kehitys Geologia.fi. 23.4.2018. Viitattu 15.11.2020.
  37. Brozinski, Ari: Nuori Maa 23.4.2018. Geologia.fi. Viitattu 15.11.2020.
  38. Brozinski, Ari: Differentaatio 23.4.2018. Geologia.fi. Viitattu 24.10.2014.
  39. Brozinski, Ari: Maan supermantereet 23.4.2018. Geologia.fi. Viitattu 24.10.2014.
  40. Maapallon ilmastohistoria Ilmasto-opas. Ilmatieteen laitos. Viitattu 24.10.2014.
  41. Kanadasta löytyi maailman vanhimmat elämän merkit Tiede. 2.3.2017. Viitattu 3.3.2017.
  42. Turunen, Mikko: Geologia ja aika 9.7.2018. Geologia.fi. Viitattu 24.10.2014.
  43. Martin, Penny (p√§√§toimittaja): Geographica: Suuri maailmankartasto, s. 34‚Äď35. K√∂nemann, 2000 (alkuteos 1999). ISBN 3-8290-2481-9.

    Kirjallisuutta

    • Kakkuri, Juhani: Planeetta Maa. Helsinki: Ursa, 1991. ISBN 951-9269-56-8.
    • Krauss, Lawrence M.: Atomi: Matka maailmankaikkeuden alusta el√§m√§n syntyyn ja siit√§ edelleen. (Alkuteos: Atom: An Odyssey from the Big Bang to Life on Earth...and Beyond, 2001.). Suomentanut Juha Pietil√§inen. Helsinki: Terra Cognita, 2002. ISBN 952-5202-51-8.
    • Redfern, Martin: Kiehtova maapallo. (Alkuteos The Kingfisher book of planet earth). Suomentanut Anne Pet√§inen. Helsinki Media, 2000. ISBN 951-32-1036-7 (sid.).

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.