Vapaaottelu

Vapaaottelu on kamppailulaji, jossa on yhdistelty tekniikoita monista perinteisistä kamppailulajeista. Vapaaottelun säännöt sallivat monipuoliset pysty- ja mattotekniikat, iskut ja lukot. Ottelut käydään vapaaottelukehässä tai häkissä. Yleisesti ottaen selkein jako on amatööri- ja ammattilaisvapaaottelun välillä.[1]

Vapaaottelu käynnissä Chuck Liddellin ja Rich Franklinin välillä.

Historia

Nykyaikaisen vapaaottelun nousukausi länsimaissa alkoi 1990-luvun alussa. Perusteiltaan vastaavaa lajia, pankrationia, harjoitettiin kuitenkin jo antiikin ajan Kreikassa, missä se oli myös muun muassa Olympian kisojen ohjelmassa. Pankration-perinnettä jatkettiin Rooman valtakunnassa, missä se muuttui luonteeltaan entistä raaemmaksi. Rooman luhistuttua vapaaottelu katosi Euroopasta vuosisadoiksi.

Kiinassa nykyaikaisen tapaista vapaaotteluperinnettä ovat edustaneet kung fun tyylisuuntien edustajien kesken käydyt ottelut, samoin Japanissa erilaisten karatesuuntausten kesken on järjestetty otteluita. 1800-luvulla aloitettiin Euroopassa ammattilaispainijoiden väliset, säännöiltään varsin vapaamuotoiset ottelut.

Brasiliassa paikallinen ju-jutsu kehittyi Gracie-perheen keskuudessa, ja 1900-luvulla Carlos Gracie ryhtyi järjestelemään haasteotteluita muiden kamppailulajien harjoittajia vastaan. 1930-luvulla Carlosin veli Helio voitti Brasilian silloisen nyrkkeilymestarin Antonio Portugalin alle puolessa minuutissa.

Erilaisten kamppailutyylien yhdistelemistä kehitti ja toi suuren yleisön suosioon Bruce Lee 1960- ja 1970-lukujen vaihteen tienoilla. Leen mukaan paras ottelija on henkilö, joka osaa käyttää useita tyylejä. Vuonna 2004 UFC:n johtohahmo Dana White nimittikin Leetä vapaaottelun isähahmoksi. Japanissa vapaaotteluita ryhdyttiin järjestämään 1970-luvulla. Sittemmin perustettiin useita vapaaottelujärjestöitä, suurimpana Shooto vuonna 1985.

Varsinaisen läpimurtonsa ammattilaisvapaaottelu teki vasta 1990-luvulla. Silloin Yhdysvalloissa järjestettiin Ultimate Fighting Championship -turnaus, jossa eri taistelulajien harjoittajat ottivat toisistaan mittaa. Tuolloin voiton vei Royce Gracie. Samoihin aikoihin Japanissa ryhdyttiin järjestämään K-1-otteluita. 2000-vuosikymmenen alkupuoliskolla suurin ammattilaispromootio oli vuonna 1997 perustettu PRIDE Fighting Championships, joka myytiin talousongelmien vuoksi UFC:n omistajayhtiölle Zuffalle vuonna 2007.

Vapaaottelun kehittyminen

Varsinaisena kamppailumuotona länsimainen vapaaottelu on varsin nuori. 1990-luvun alussa kilpailuissa nähtiin edustajia useista eri kamppailulajeista aina sumopainista potkunyrkkeilyyn. Alkuvaiheissa erilaiset mattokamppailuun perustuvien lajien kuten brasilialaisen jujutsun, vapaapainin ja kreikkalais-roomalaisen painin sekä japanilaisten painimuotojen tekniikat osoittautuivat tehokkaimmiksi. Erityisesti ottelijat, jotka kykenivät tehokkaasti yhdistämään lyönti- ja potkutekniikan maahanvienteihin ja lukkoihin olivat ylivoimaisia. Sittemmin laji on muuttunut suuresti noista ajoista asiantuntemuksen ja tietotaidon lisääntyessä. UFC:n kommentaattorina toimiva Joe Rogan on todennut kamppailulajien kehittyneen viimeisen kymmenen vuoden aikana enemmän kuin edeltäneen seitsemän sadan vuoden aikana. Nykyajan huippuvapaaottelijat eivät enää olekaan jonkin tietyn lajin harjoittajia, vaan tavoitteena on tehokkaimpien tekniikoiden hallitseminen sekä niiden tehokas yhdisteleminen.lähde?

Säännöt

Vapaaottelun säännöt vaihtelevat edelleen jonkin verran. Eri organisaatioiden välillä on eroja mm. painoluokissa, sallituissa tekniikoissa sekä erien ja otteluiden kestossa. Jotkin organisaatiot, esimerkiksi Suomen Vapaaotteluliitto, sallivat myös ottelukohtaiset sopimukset joidenkin sääntökohtien voimassaolosta.

Länsimaat

Länsimaisen vapaaottelun sääntöjen kehityksen voidaan katsoa alkaneen vuonna 1993 The Ultimate Fighting Championship-tapahtumasta. Säännöt olivat tuolloin hyvin väljät; kukin osallistuja otteli useita otteluita yhden illan aikana käydyssä turnauksessa, ottelijoilla ei, nyrkkeilijä Art Jimmersonia lukuun ottamatta, ollut hanskoja, heitä ei ollut eroteltu painoluokkiin ja säännöt kielsivät vain puremisen sekä silmiin ja sukuelimiin kohdistuneet hyökkäykset.[2]

UFC:n alkuaikoina sääntöjen vähäisyys oli promootion markkinoinnin kulmakivi. Tämä kuitenkin toi sille huomattavasti negatiivista julkisuutta ja vaikeutti suhteita osavaltioiden urheilukomissioihin, jotka Yhdysvalloissa valvovat urheilutapahtumia. Taatakseen toimintamahdollisuutensa ja saadakseen vapaaottelulle tunnustusta todellisena urheilulajina, UFC kehitti sääntöjään edelleen, toimien samalla uranuurtajana koko lajille.

UFC:n sääntöjen kehitys
  • UFC 1 - Pureminen, sormien työntäminen silmiin ja iskut nivusiin kielletty. Ottelut loppuivat tyrmäykseen, luovutukseen tai kulman heittäessä pyyhkeen kehään.
  • UFC 2 - Iskut nivusiin sallittiin.
  • UFC 3 - Kehätuomari sai lopettaa ottelun kun toinen ottelija ei enää kyennyt puolustamaan itseään. (Tuomarit olivat keskeyttäneet otteluita aikaisemmissa tapahtumissa, mutta nämä oli tulkittu tyrmäysvoitoiksi.) Kenkiä käyttävät ottelijat eivät saaneet potkia.
  • UFC 4 - Steve Jennumin astuttua loukkaantuneen Ken Shamrockin sijaiseksi ja voitettua UFC 3-turnauksen osallistumalla vain finaaliin sijaisten oli voitettava karsintaottelu ennen turnausta.
  • UFC 5 - Ottelun kesto rajattiin 30 minuuttiin. Turnauksen lisäksi järjestettiin ensi kertaa Superfight-ottelu, jonka voittajan tuli puolustaa Superfight-mestaruuttaan seuraavassa tapahtumassa.
  • UFC 6 - Kehätuomari sai komentaa matossa liian passiivisesti ottelevat kilpailijat uudelleen seisomaan. 5 minuutin lisäaika 30 minuutin ottelun jälkeen.
  • Ultimate Ultimate 1995 - Sormien työntäminen vastustajan suuhun kiellettiin. Alkuerät kestivät 15 minuuttia, semifinaalit 18 minuuttia ja finaali 27 minuuttia. Ottelun loputtua ilman ratkaisua, arvostelutuomarit äänestivät voittajan.
  • UFC 8 - Karsintaottelut kestivät 10 minuuttia, finaali ja Superfight-ottelu 15.
  • UFC 9 - Iskut suljetulla nyrkillä päätettiin kieltää juuri ennen tapahtuman alkua paikallisviranomaisten määräyksestä. Viimeinen Superfight-ottelu.
  • Ultimate Ultimate 1996 - Häkkiin tarttuminen kiellettiin.
  • UFC 12 - Ottelijat jaettiin kevyeen ja raskaaseen sarjaan. Superfight-mestaruus korvattiin raskaan sarjan mestaruudella.
  • UFC 14 - Vapaaotteluhanskojen käyttämisestä tuli pakollista.
  • UFC 15 - Sallittuja iskujen kohteita rajattiin; päällä puskeminen, iskut nivusiin, kyynärpääiskut takaraivoon ja niskaan, sormien ja varpaiden vääntäminen sekä hiuksista vetäminen kiellettiin.
  • UFC 21 - Kaikki erät kestivät 5 minuuttia. Televisioimattomat ottelut kestivät 2 erää, televisioidut 3 ja mestaruusottelu 5 erää. Arvostelutuomarit ryhtyivät käyttämään nyrkkeilystä kopioitua 10 pisteen arvostelujärjestelmää.
  • UFC 28 - Ensimmäinen UFC -tapahtuma New Jerseyn urheilukomission alaisuudessa. Lajin standardiksi myöhemmin muuttuneet Yhdistetyt vapaaottelun säännöt (engl. Unified Rules of Mixed Martial Arts) ensi kertaa käytössä; polvipotkut maassa olevan vastustajan päähän sekä kyynärpääiskut niskaan ja selkärankaan kiellettiin; otteluasua, terveystarkastuksia ja viranomaisvalvontaa säänneltiin tarkemmin. Painoluokkajärjestelmää laajennettiin.
  • UFC 31 - Painoluokat muokattiin nykyiseen muotoonsa,
  • UFC 43 - Mikäli ottelu pysäytetään, uudelleenaloitus tapahtuu samasta asennosta.
  • UFC 94 - Vaseliinin levittäminen ottelijan kasvoihin erätaukojen aikana kiellettiin.
  • UFC 97 - Jalkaterän tallaaminen kiellettiin.
  • UFC 98 - Jalkaterän tallaaminen sallittiin.
  • UFC 133 - Uimahousumalliset ottelushortsit kiellettiin.
  • UFC 138 - Tapahtuman pääottelun kesto korotettiin kolmesta erästä viiteen, riippumatta siitä onko kyseessä mestaruusottelu.

Suomessa käytetyt säännöt

Suomessa vaikuttaa kaksi eri liittoa, Suomen vapaaotteluliitto ja Shooto Finland, joiden säännöt poikkeavat hieman toisistaan.

Suomen Vapaaotteluliitto

Suomen vapaaotteluliiton säännöt määrittelevät seuraavat yleiset ja luokkakohtaiset rikkeet[3]:

Yleiset rikkeet

  1. Sormien tai varpaiden työntäminen silmiin
  2. Pureminen
  3. Hiuksista repiminen
  4. Kaikki sukuelimiin kohdistuvat hyökkäykset
  5. Sormien tai varpaiden työntäminen ruumiinonteloihin tai haavoihin
  6. Sormien tai varpaiden vääntäminen
  7. Raapiminen tai nipistäminen
  8. Tarttuminen vastustajan otteluasuun sekä otteluvarustuksesta kiinnipitäminen
  9. Sylkeminen
  10. Epäurheilijamainen käytös
  11. Kehäköysistä tai häkistä kiinni pitäminen
  12. Epäasiallinen kielenkäyttö
  13. Hyökkäykset vastustajaa kohti erätauon aikana
  14. Hyökkäykset vastustajaa kohti hänen ollessa kehätuomarin huostassa
  15. Hyökkäykset vastustajaa kohti erän loputtua
  16. Kehätuomarin ohjeiden noudattamatta jättäminen
  17. Passiivisuus mukaan lukien kontaktin välttäminen vastustajan kanssa, hammassuojien sylkeminen suusta sekä loukkaantumisen teeskentely
  18. Kulma-avustajien puuttuminen ottelun kulkuun
  19. Tuomarin koskemattomuuden rikkominen

Ammattilaiset

A -luokka

  • Kolme viiden minuutin erää, minuutin erätauoilla.
  1. Pääpuskut
  2. Iskeminen alaspäin kyynärpään kärjellä
  3. Matossa olevan vastustajan potkaiseminen päähän jalalla
  4. Matossa yllä olevan vastustajan potkaiseminen päähän polvella
  5. Jalkapöytään kohdistuvat iskut kantapäällä
  6. Kaikki iskut selkärankaan sekä takaraivon ja niskan alueelle
  7. Kaikki iskut kurkun alueelle sekä kurkunpäähän tarttuminen
  8. Heitot joissa pidetään kiinni ainoastaan vastustajan päästä
  9. Vastustajan tahallinen tiputtaminen päälleen tai niskoilleen
  10. Solisluuhun tarttuminen

Ottelukohtaisesti voidaan sopia kyynärpäällä ja kyynärvarrella suoritettavista iskuista päähän.

B -luokka

  • Kaksi viiden minuutin erää, minuutin erätauoilla
  1. Kaikki A-luokan kohdat
  2. Kaikki kyynärpäällä ja kyynärvarrella suoritettavat iskut päähän

Amatöörit

C -luokka

  • Kolme kolmen minuutin erää, minuutin erätauoilla
  1. Kaikki A- ja B -luokan kohdat
  2. Vastustajan potkaiseminen päähän polvella
  3. Matossa olevan vastustajan iskeminen
  4. Pystyssä olevan vastustajan iskeminen matosta
  5. Kokonelson ja krusifiksi-otteet
  6. Polvea kiertävät jalkalukot
  7. Kädellä, polvella, kyynärpäällä tai päällä painaminen vastustajaa kasvoihin

D -luokka

  • Kaksi kolmen minuutin erää, minuutin erätauolla
  1. Kaikki A-, B- ja C-luokan kohdat
  2. Vastustajan tyrmääminen ja tyrmäyshakuinen otteleminen
  3. Vastustajan nostaminen matosta ja paiskaaminen kanveesiin
  4. Suoraan kurkunpäähän kohdistuvat kuristukset
  5. Niskalukot ja selkärankaan kohdistuvat lukot
  6. Polveen ja kyynärpäähän kohdistuvat painelukot
  7. Kaikki jalkalukot lukuun ottamatta akilleslukkoa

Ottelijat ottelevat yhdeksässä eri painoluokassa.

Ammattilaisvapaaotteluliittoja

Lähteet
  • Sakari Luoma: Fight! Vapaaottelu Suomessa. Helsinki: Johnny Kniga, 2010. ISBN 978-951-0-35971-6.

Viitteet
  1. Vapaaottelu Suomen vapaaotteluliitto. Viitattu 6.10.2022.
  2. Dave Meltzer: First UFC forever altered combat sports Yahoo! Sports. 12.11.2007. Viitattu 19.1.2012. (englanniksi)
  3. Suomen Vapaaotteluliiton Viralliset Ottelusäännöt 20.7.2006. Suomen vapaaotteluliitto. Arkistoitu 11.9.2013. Viitattu 19.1.2012.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.