MC Ren
Lorenzo Jerald Patterson (s. 16. kesäkuuta 1969), paremmin tunnettu taiteilijanimellään MC Ren, on yhdysvaltalainen rap-muusikko. Hän oli N.W.A.-yhtyeen jäsen, jonka hajottua hän siirtyi soolouralle.
Lorenzo Jerald Patterson | |
---|---|
MC Ren vuonna 1990. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 16. kesäkuuta 1969 |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | MC Ren |
Laulukielet | englanti |
Aktiivisena | 1986– |
Tyylilajit | Gangsta rap, Westcoast hip hop, g-funk |
Soittimet | piano, rummut, basso |
Yhtyeet | N.W.A |
Levy-yhtiöt | Ruthless, Island Def Jam, Interscope, Universal Motown, Villain Entertainment |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Varhaiset vuodet
Lorenzo Patterson syntyi Comptonissa Kaliforniassa, jossa hän varttui vanhempiensa, siskonsa ja kahden veljensä kanssa.[1] Nuoruudessaan hän liittyi lyhytaikaisesti Kelly Park Compton Crips -katujengiin ja hankki rahaa välittämällä huumeita, mutta ystävänsä Chipin taloon suoritetun ratsian jälkeen Patterson jätti rikokset ja päätti keskittyä musiikin tekoon.[2] High schoolia käydessään hän ja Chip perustivat rap-yhtyeen Awesome Crew 2 ja he esiintyivät juhlissa ja yökerhoissa.[2][3]
Ura
1980-luvun loppupuolella Patterson liittyi Eazy-E:n Ruthless Records -levy-yhtiöön ja tuli osaksi N.W.A.-yhtyettä. Gangsta rap-musiikkia tehnyt yhtye julkaisi kaksi studioalbumia: Straight Outta Compton vuonna 1988 ja efiL4zaggiN vuonna 1991. Toisen albumin julkaisun jälkeen N.W.A. hajosi ja Patterson siirtyi soolouralle.[4]
Vuonna 1992 Patterson julkaisi EP:n Kizz My Black Azz, joka menestyi hyvin.[4] Hän julkaisi Ruthless Recordsin kautta vielä kolme albumia: Shock of the Hour (1993), The Villain in Black (1996) ja Ruthless for Life (1998).
Seuraavan vuosikymmenen aikana Patterson teki yhteistyötä muun muassa The D.O.C.:n ja Public Enemyn kanssa ja julkaisi neljännen albuminsa Renincarnated vuonna 2009 perustamansa levy-yhtiön Villain Entertainmentin kautta.[4]
Vuonna 2022 Patterson julkaisi EP-levyn Osiris.[5]
Henkilökohtainen elämä
Vuonna 1993 ilmestyneen Shock of the Hour -albumin myötä tuli yleisön tietoisuuteen, että Patterson on kääntynyt islamin uskoon. Tämä tulee selvästi ilmi levyn kansitaiteista sekä kansilehtisen teksteistä. Vuonna 1995 Patterson erosi Nation of Islamista, mutta on edelleen muslimi.[6]
Populaarikulttuurissa
Vuonna 2015 julkaistiin Straight Outta Compton -elokuva, joka kertoo N.W.A. -yhtyeestä. Elokuvassa Aldis Hodge esitti Pattersonia.
Diskografia
Soolo
- Kizz My Black Azz (1992, Ruthless)
- Shock of the Hour (1993, Ruthless)
- The Villain in Black (1996, Ruthless)
- Ruthless for Life (1998, Ruthless)
- RenIncarnated (2009, Villain Entertainment)
- Osiris (2022, Boomdocz Productions[7])
N.W.A.:n kanssa
- N.W.A. and the Posse (1987, Macola)
- Straight Outta Compton (1988, Ruthless)
- 100 Miles and Runnin’ (1990, Ruthless)
- Efil4zaggin (1991, Ruthless)
Lähteet
- 29 MC Ren interview 1 Hip Hop Connection February 1994 NO.60.jpg Flickr. Viitattu 11.12.2016.
- 41 MC Ren interview 1 The Source February 1994 NO.53.jpg Flickr. Viitattu 11.12.2016.
- Ben Westhoff: MC Ren Comes Out Swinging on His New Single L.A. Weekly. 16.6.2014. Viitattu 11.12.2016.
- MC Ren | Biography & History | AllMusic AllMusic. Viitattu 18.6.2018.
- Eustice, Kyle: N.W.A Legend MC Ren Unveils Tha Chill-Produced 'Osiris' EP Tracklist & Release Date HipHopDX. 25.5.2022. Viitattu 23.10.2022.
- http://rapstation.com/files/archives/archive.php3?id=324506&title=archive%20-%20Inside%20the%20Rhyme%20-%20Artist%20Interview%20-%20MC%20Ren (Arkistoitu – Internet Archive)
- Osiris. Spotify. Viitattu 23.10.2022.
Aiheesta muualla
- Virallinen kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive)
- Haastattelu Rapstation.comissa (Arkistoitu – Internet Archive)
- Parisin haastattelu (Arkistoitu – Internet Archive)