M24 Chaffee

Kokemukset taistelukentällä olivat paljastaneet monia puutteita kevyissä M3- ja M5-panssarivaunuissa, yhden suurimmista ollessa heikko panssarointi. Suunnitelma korvaavasta T7-vaunusta päätyi keskiraskaaksi M7-vaunuksi, joka keskinkertaisuutensa vuoksi hylättiin maaliskuussa 1943. Tämän johdosta päätettiin laatia selvitys uudesta kevyestä panssarivaunusta, jossa olisi sama voimansiirto kuin M5A1-vaunussa, mutta pääase korvattu 75-millisellä panssarivaunukanuunalla.

Huhtikuussa 1943 Yhdysvaltain armeija, yhdessä General Motorsin Cadillac-osaston kanssa, alkoi työstää projektia, joka tähtäsi kevyen panssarivaunu T24:n valmistuksen aloittamiseen. Projektin eräs kriteeri oli pitää vaunun paino alle 20 tonnin. Panssarointi oli kevyt, etupanssarilevyn ollessa vain 25 millimetriä paksu (mutta kaltevuuden ollessa 60 astetta). Uusi kevyempi 75 milimetrin tykki kehitettiin käyttäen lähtökohtana mallia, jota käytettiin B-25H Mitchell -pommittajassa. Tykin ballistiset ominaisuudet olivat samat kuin M3:n, vaikka tykinputken seinämä oli ohuempi sekä rekyylimekanismi erilainen. T24-vaunun telat olivat 16 tuumaa leveät ja käyttivät vääntövarsijousitusta. Se oli siluetiltaan verrattain matala ja toimi kolmen hengen miehistöllä.

Norjassa kehitettiin paranneltu versio NM-116, jossa oli 90 mm kanuuna, laseretäisyysmittari ja uusi voimanlähde. NM-116 poistui käytöstä vasta vuonna 1993.

15. lokakuuta 1943 toimitettiin ensimmäinen vaunu, ja tuotanto käynnistettiin vuonna 1944 mallimerkinnällä Light Tank M24. Tuotantolinjat sijaitsivat huhtikuusta alkaen Cadillacin tehtailla, sekä heinäkuusta alkaen Massey-Harrisin tehtailla. Kun tuotanto lopetettiin elokuussa 1945, 4 731 kappaletta M24-mallista panssarivaunua oli valmistunut.

M24 Chaffeen oli tarkoitus korvata ikääntynyt kevyt panssarivaunu M5 (Stuart), jota käytettiin täydennystehtävissä. Ensimmäiset 44 kappaletta M24-vaunua saapuivat Eurooppaan marraskuussa 1944.

M24 eteni laajamittaiseen jakeluun joulukuussa 1944, mutta mallia vaivasi nopeuden puute, joka esti sitä pysymässä etulinjan joukkojen vauhdissa. Sodan loppuessa monet panssaroidut joukot käyttivät pääasiassa M5 Stuartia. Monet panssaroidut joukko-osastot eivät saaneet ensimmäistäkään M24-vaunua sodan loppuun mennessä.

M24-panssarivaunun vastaanotto joukkojen keskuudessa oli pääosin positiivinen. Sitä käyttäneet miehistöt pitivät ennen kaikkea vaunun maasto-ominaisuuksista sekä luotettavuudesta, mutta ennen kaikkea tyytyväisyys kohdistui 75 millimetrin tykkiin, joka oli suuri parannus M5-vaunun 37-milliseen. M24 ei ollut uhka millekään vastassa olleille saksalaisille panssarivaunuille, mutta suurempi tykki antoi miehistölle enemmän mahdollisuuksia taistella vastaan. Heikko panssarointi teki siitä helpon kohteen käytännössä kaikille Saksan panssarivaunuille sekä panssaritorjunta-aseille. M24-panssarivaunun myötävaikutus liittoutuneiden voittoon Euroopassa oli mitätön, johtuen osin pienestä toimitusmäärästä.

Korean sodassa vaunu oli Yhdysvaltojen ensisijainen vastine Pohjois-Korean käyttämälle neuvostoliittolaiselle T-34-85-vaunulle. M24 menestyi huonosti tätä paremmin aseistettua ja panssaroitua vaunua vastaan. Sodan myöhemmissä vaiheissa M24 menestyi paremmin tiedustelutehtävissä, tuettuna raskaammilla panssarivaunuilla, joita olivat muun muassa M4 Sherman, M26 Pershing ja M46.

Kuten monia muitakim toisen maailmansodan vaunumalleja, M24:ää toimitettiin ympäri maailmaa ja käytettiin paikallisissa konflikteissa pitkään sen jälkeen kun se oli korvattu M41 Walker Bulldog -mallilla Yhdysvaltojen armeijassa.

• Trewhitt, Philip: Panssarivaunut ja panssaroidut ajoneuvot: 300 sotilasajoneuvoa ympäri maailman, s. 32. 2. painos. Suomentanut Petri Kortesuo. Hämeenlinna: Karisto, 2009. ISBN 978-951-23-5145-9.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta M24 Chaffee Wikimedia Commonsissa

• Tank Encyclopedia (englanniksi)
• Army History (englanniksi)