M. V. Prigorovski

Prigorovski syntyi nykyisen Valko-Venäjän alueella sijainneen Mogiljovin kuvernementin Rogatšovin kihlakunnassa. Hän oli jo koululaisena mukana vallankumoksellisessa toiminnassa, jonka vuoksi Prigorovski erotettiin Mahiljoun kymnaasista vuonna 1914. Tämän jälkeen hän suoritti opintonsa loppuun Smolenskin kaupungissa toimineessa yksityisessä koulussa ja lähti edelleen lukemaan lakia Pietarin valtionyliopistoon. Prigorovski liittyi Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen opiskelijajärjestöön, kunnes hänet vangittiin laittoman toiminnan vuoksi keväällä 1915. Vapautumisensa jälkeen Prigorovskin piti jättää yliopisto, ja hän aloitti opinnot Pietarhovin jalkaväkikoulussa. Myöhemmin hän palveli Gžatskin kaupunkiin sijoitetussa reserviläisrykmentissä, missä hänet vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen aikana valittiin sotilasneuvoston johtoon.[1]

Huhtikuussa Prigorovski palasi Pietariin, jossa hänet hyväksyttiin bolševikkipuolueen jäseneksi. Lokakuun vallankumouksen alla Prigorovski valittiin myös Lev Trotskin johtamaan Pietarin sotilaalliseen vallankumouskomiteaan. Vallankumouksen käynnistyttyä hän oli muun muassa johtamassa Käkisalmen rykmentin esikunnan valtausta 25. lokakuuta yhdessä A. M. Lubovitšin kanssa. Myöhemmin hän toimi vielä sotilaallisen vallankumouskomitean hallintorakennusten komendanttina ja Moskovassa vastavallankumouksellisia vastaan taistelleen jalkaväkirykmentin komentajana. Marraskuun puolivälissä Prigorovski palasi Pietariin, jossa Lenin nimitti hänet Taurian palatsin komendantiksi.[1]

Maaliskuussa 1918 Prigorovski määrättiin Rautuun lähetettyjen venäläisjoukkojen komentajaksi.[1] Mukana oli myös suomalaisia punakaartin yksiköitä, joilla oli oma ylipäällikkö, mutta Prigorovskia pidetään koko operaation todellisena johtajana. Raudussa käydyt taistelut olivat sisällissodan kiivaimpia yhdessä Tampereen ja Viipurin taistelujen ohella. Ne huipentuivat 4.–5. huhtikuuta, jolloin 2 000 valkoista hyökkäsi Raudun asemalle linnoittautuneita pariatuhatta punaista vastaa. Aikaisin 5. päivän aamuna punaiset yrittivät murtautua saartorenkaasta ulos, mutta joutuivat lopulta valkoisten konekiväärien ristituleen ns. Kuolemanlaaksossa. Tulituksessa kaatui ainakin 400 punakaartilaista ja venäläistä. Prigorovski räjäytti itsensä kranaatilla välttääkseen valkoisten vangiksi joutumisen.[2] Vuonna 1968 Raudun nykyisellä rautatieasemalla paljastettiin Raudun taistelun muistolaatta, jossa on myös Prigorovskin nimi.[3]