m-flo

Taku ja Verbal tapasivat viidennellä luokalla St. Mary's International School -koulussa Tokiossa, mutta heidän ystävyytensä syveni vasta myöhemmin musiikinteon myötä. He pitivät tanssibileitä, joissa laulettiin ja soitettiin kitaraa, ja Taku pyysi Verbalia räppäämään hänen soittamillaan kappaleilla. Verbal kuunteli vain rapmusiikkia, mutta Taku oli innostunut Living Color -yhtyeestä, joka sekoitti rockia ja rapmusiikkia toisiinsa. Kaverukset pitivät myös Public Enemyn ja Anthraxin kollaboraatiosta, ja tämänkaltaiset kokeilut saivat hyvän vastaanoton. Lisan Verbal tunsi jo yläasteelta, mutta paremmin he tutustuivat lukiossa, jolloin Lisa tunnettiin jo laulutaidoistaan. Kolmikko alkoi työskennellä yhdessä.[2]

Vaikka Verbal ja Taku olivat osallistuneet lukiossa television musiikkikilpailuun ja tekivät yhdessä joitakin kappaleita, jotka menestyivät hyvin, Verbal keskittyi työntekoon ja opiskeluun. Vuosina 1993–1997 hän opiskeli Bostonissa ja oppi samalla englantia; myöhemmin hän jatkoi opintojaan teologialla tavoitteenaan ryhtyä työskentelemään syrjäytyneiden nuorten parissa. Taku ryhtyi tuottamaan musiikkia ammatikseen vuonna 1998 ja sai remix-työn, Barbra Streisandin klassikon ”The Way We Were”. Hän pyysi Verbalia osallistumaan kappaleelle. Yhteistyön myötä Taku ja Verbal muodostivat m-flon, johon Lisa liittyi laulajaksi pian yhtyeen saaman indie-menestyksen jälkeen. Yhtyeen alkuperäinen nimi oli ”meteorite flow”, jonka Verbal kirjoitti muodossa ”mediarite flow”, koska hän halusi ”saada aikaan suuren vaikutuksen mediaan ja yllättää massat hyvällä musiikilla”. Pitkänä pidetty nimi lyheni yksinkertaisempaan muotoon ”m-flo”.[2][3][4]

m-flon julkaisemat indie-singlet menestyivät hyvin, joten yhtye solmi sopimuksen suuren levy-yhtiön Avex Traxin kanssa. Yhtyeen ensimmäinen merkittävä julkaisu oli heinäkuussa 1999 ilmestynyt EP-levy The Tripod E.P., joka nousi yhdeksännelle sijalle Oricon-listalla. Sen jälkeen yhtye julkaisi muutaman vuoden aikana kolmijäsenisenä 12 singleä ja kaksi albumia. Singlet saivat runsaasti soittoaikaa radiossa ja albumeista ensimmäinen, Planet Shining, nousi listasijalle kuusi, mutta erityisesti toinen albumi Expo Expo otettiin innolla vastaan: se saavutti Oricon-listalla kolmannen sijan ja myi 800 000 kappaletta. Albumilta julkaistu single Come Again oli suuri hitti ja nousi listan neljännelle sijalle.[4][5]

Yhtyeen jäsenet tekivät jo tässä vaiheessa runsaasti yhteistyötä kaikentyyppisten artistien kanssa remiksaajina, tuottajina ja vierailevina artisteina. Monipuolisuutensa myötä m-flo saikin Japanin musiikkiteollisuudessa erityisaseman. m-flon tyyli tarjosi myös vastapainon Japanin musiikkielämää 1990-luvun lopulla hallinneelle Tetsuya Komuron tuottamalle popmusiikille. Japanin media piti ryhmän musiikkityylin taustatekijänä Verbalin ja Lisan ulkomaisia juuria, mutta Verbal kiisti asian ja sanoi yhtyeen tyylin säilyneen muutumattomana kouluajoilta saakka: ”Kuuntelin De La Soulia ja N.W.A:ta, ja Taku soitti rumpuja ja käytti sekvensseriä. m-flo oli yksinkertaisesti vuoden 1999 versio siitä, mitä olimme aina tehneet.”[3][4]

Yhtyeen suosion huipulla Lisa päätti erota siitä ja aloitti soolouran vuonna 2002. Eron olosuhteita on väitetty vihamielisiksi. Verbalin mukaan:[3]

»En aio salata sitä, luulen että silloin emme vaikuttaneet ystävällisiltä toisiamme kohtaan. Olimme televisio-ohjelmassa, ja kaikki joutuvat joskus riitoihin. Olimme todella poikki show'n jälkeen, Lisalla oli huono päivä ja hän sanoi jotain, ja ohjelma lopetettiin siihen, niin kuin se olisi ollut isokin juttu. Meillä oli erimielisyytemme, mutta tiedätkö, olen tuntenut Takunkin vuodesta 1985 enkä aina ole samaa mieltä kaikesta mitä hän tekee, mutta olemme kuin veljekset. Media halusi esittää asian sillä tavalla, ja mietin, ”Onko sinun todella pakko lopettaa?” Sanon aina, että olimme silloin kuin Guns N’ Roses ilman Axl Rosea.»

Lisan lähdön jälkeen Taku ja Verbal keskittyivät jonkin aikaa sivuhankkeisiin. Taku perusti Tachytelic Records -levy-yhtiön, jonka ensimmäisiin uusiin artisteihin kuului Emi Hinouchi. Verbal keskittyi vuorostaan Mic Banditz ja Heartsdales-yhtyeiden kanssa työskentelyyn Espionage Records -yhtiössään.[4]

m-flo kuitenkin kehitti pian vuonna 2003 uuden konseptin yhdysvaltalaisen The Neptunes -tuotantokaksikon inspiroimana. Sen sijaan, että yhtye olisi hankkinut Lisan tilalle uuden laulajan, se teki nyt yhteistyötä useiden eri laulajien kanssa ”m-flo loves” -projektin alla. Ensimmäiset yhteistyösinglet ”Reeewind!” ja ”I Like It” m-flo levytti R&B-laulaja Crystal Kayn kanssa. Kollaboraatiot olivat yhtyeelle looginen askel eteenpäin, sillä sen molemmilla jäsenillä oli jo paljon kokemusta tuottamisesta. Ensimmäisellä Lisan lähdön jälkeen ilmestyneellä albumilla Astromantic vieraili 17 artistia, Crystal Kayn lisäksi muiden muassa BoA, Ryūichi Sakamoto, Melody ja Chemistry. Albumi nousi Oricon-listan sijalle kaksi ja myi yli 600 000 kappaletta. Kolme siltä julkaistua singleä pääsi listan top 10:een.[4][3][5]

Astromantic-albumin jälkeen yhtye jatkoi toimivaksi osoittautunutta työtapaansa ja tuotti vielä kaksi muuta samoin tavoin toteutettua levyä. Ensimmäisenä ilmestyi Beat Space Nine vuonna 2005. Se nousi m-flon albumeista ensimmäisenä Oricon-listan ykkössijalle. Musiikkiteollisuuden rajoja rikkoneella albumilla vieraili yhteensä 12 artistia aina uusista tulokkaista, kuten vielä teini ikäiset laulajat Emyli ja Miliyah Katō, japanilaisen populaarimusiikin suuriin nimiin, kuten Akiko Wada. Albumilla vieraili myös yhtyeestä eronnut Lisa. Saman vuoden lopulla yhtye kutsuttiin esiintymään uudenvuoden Kōhaku uta gassen -musiikkiohjelmaan yhdessä Akiko Wadan kanssa. Albumin julkaisua seuranneella Beat Space Nine -kiertueella m-flo esiintyi Nippon budōkan -areenalla 10 000 hengen yleisölle.[4][5]

Kolmas ja viimeinen yhteistyöalbumi Cosmicolor ilmestyi maaliskuussa 2007. Ennen sen julkaisua m-flo tuotti singlet Emi Hinouchin ja Ryōhein, Bonnie Pinkin sekä Doping Pandan kanssa. Hinouchin ja Ryōhein kanssa tehty single ”Summer Time Love” otettiin musiikiksi Marui-tavaratalon televisiomainokseen, ja albumi sai osakseen runsaasti huomiota, mutta Taku ja Verbal ilmoittivat samalla ”m-flo loves” -projektin tulleen päätökseensä. Albumi nousi Oricon-listan sijalle kolme. Sillä vierailleista artisteista tunnetuimpiin kuuluivat Namie Amuro ja Chara. Yhtye lähti jälleen kiertueelle ympäri Japania ja Etelä-Koreaa; kiertueen viimeinen konsertti Yokohama Arenalla heinäkuussa 2007 oli m-flon siihen mennessä suurin. Konsertissa vieraili 17 muuta artistia.[4][5][6]

Kollaboraatioprojektin päättyessä vuonna 2008 m-flo oli tehnyt musiikkia yhteensä 41 artistin kanssa.[5] Verbalin mukaan kaikkien artistien kanssa työskentely ei kuitenkaan ollut helppoa:[3]

»Oli joitakin laulajia, joiden ajattelimme olevan mukavia mutta joiden kanssa työskentely olikin vaikeaa ja jotka olivat hyvin pikkumaisia, sillä he olivat tottuneet määräilemään muita. Yllättyisit kuitenkin laulajista kuten Akiko Wada; televisiossa hän käskee muita ihmisiä tekemään kaikenlaista, mutta studiossa hän käyttäytyi melkein kuin pikkutyttö ja kysyi, lauloiko hän oikein. Hän suhtautui musiikkiin niin vakavasti.»

Vuoden 2009 heinäkuussa oli kulunut kymmenen vuotta m-flon debyytistä. Yhtye juhlisti vuosikymmenen täyttymistä saman vuoden marraskuussa Tokiossa Yoyogin stadionilla pidetyllä kaksoiskonsertilla ja kokoelmalevyllä MF10: 10th Anniversary Best. Konsertissa m-flo esitti kappaleita yhtyeen uran varrelta useiden vierailevien tähtien kanssa. Sen jälkeen Taku ja Verbal keskittyivät erilaisiin omiin projekteihinsa.[5][3] Verbal jatkoi monipuolista uraansa vierailevana artistina, DJ:nä ja televisiossa, minkä lisäksi hän julkaisi oman sooloalbuminsa Visionair maaliskuussa 2011. Taku taas keskittyi muun muassa The Suitboys -sooloprojektiinsa, jonka nimissä hän teki electroa, drum’n’bassia ja dubstepiä yhdistelevän mix-albumin After 5 vol. 1.[6]

m-flo julkaisi uuden albumin Square One viiden vuoden tauon jälkeen maaliskuussa 2012.[5] Sen ajatuksena oli albumin nimen mukaisesti paluu yhtyeen juurille. Albumilla vieraili useita laulajia loves-projektin tavoin, mutta toisin kuin aiemmilla yhteistyöalbumeilla, yhtye ei paljastanut vierailevien laulajien nimiä. Verbal kertoi, että yhtyeen ajatuksena oli antaa kuuntelijoiden nauttia musiikista ilman artisteihin liittyviä ennakkokäsityksiä tai arvotuksia.[7] Albumin tekemiseen kului paljon aikaa, sillä Verbalin ja Takun piti jälleen tottua toistensa työtapoihin pitkän tauon jälkeen. Verbalin mukaan albumilla näkyy monin paikoin molempien artistien sooloura ja voimakkaampi klubisoundi.[8]

Yhtyeen seitsemäs albumi Neven valmistui suhteellisen pian, vuoden kuluttua edellisen albumin julkaisusta. Housevaikutteisen Square Onen sijaan sillä on monipuolisempi valikoima tyylejä, myös balladi ja drum’n’bass sekä hip hop -vaikutteisia kappaleita. Albumin nimi on yhdistelmä sanoista ”Seven” ja ”Neverland”.[8]

• Planet Shining (2000)
• Expo Expo (2001)
• Astromantic (2004)
• Beat Space Nine (2005)
• Cosmicolor (2007)
• Square One (2012)
• Neven (2013)

• The Replacement Percussionists (2000)
• Expo bōei robotto Gran Sonik (2001)
• Astromantic Charm School (2004)
• Dope Space Nine (2005)
• ElectriColor (2007)

• The Intergalactic Collection (2003)
• Award Supernova: Loves Best (2008)
• MF10: 10th Anniversary Best (2009)

• Sotoshigoto (2002)
• m-flo Inside (2004)
• m-flo Inside: Works Best II (2005)
• m-flo Inside: Works Best III (2009)
• Tribute: Maison de m-flo (2009)
• m-flo Inside: Works Best IV (2010)
• Tribute: Stitch the Future and Past (2011)
• m-flo Inside: Works Best V (2013)

Lähteet:[10][4]