Mór Jókai

Jókain kerrotaan olleen lapsena arka ja herkkä. Hänen taipumuksensa viittasivat taiteellisuuteen. Eläinpiirrokset olivat Jókaille luontevia, mutta kuuden vuoden ikäisenä hän sepitti ensimmäiset runonsa. Hänen isänsä käytti häntä lähikoulussa, ja hän luki jatkuvasti. Ystäviä hänellä ei tiettävästi ollut. Jókain ollessa yhdeksänvuotias hänet päätettiin lähettää kouluun Pozsonyyn (nyk. Bratislava, Slovakia), jotta hän itsenäistyisi ja oppisi saksaa. Komáromissa hän kävi keskikoulun, jonka jälkeen hän jatkoi kalvinistisessa koulussa Pápan kaupungissa. Siellä hän tutustui muun muassa myöhemmin romanttisena runoilijana maineeseen nousseeseen Sándor Petőfiin. Jokái kiinnostui Petőfin kanssa kirjallisuudesta.

Perheen isä kuoli Jókain ollessa 12-vuotias. Perhe toivoi hänen kouluttautuvan isänsä ammattiin, jonka takia hän suoritti opintojaan Kecskemétissä ja Pestissä (nyk. osa Unkarin pääkaupunkia Budapestiä). Asianajajana Molnárin toimistossa hänen taloudellinen asemansa oli turvattu.

Vuonna 1843 Jókai muutti Pestiin, missä hän vuonna 1844 julkaisi ensimmäisen draamansa Juutalaispoika. Jo tänä vuonna julkaistiin sanomalehdissä Jokáin pieniä novelleja ja poliittisluontoisia kirjoituksia. Mainittakoon, että samana vuonna julkaistiin hänen toverinsa Petőfin ensimmäiset runot. Jókain ensimmäinen romaani Hétköznapok (’Arkipäiviä’) alkoi ilmestyä Divatlap-nimisessä lehdessä ja julkaistiin kirjan muodossa vuonna 1846. Kirjallisuuskriitikot arvostivat tätä esikoisteosta. Jokái ymmärsi tämän jälkeen, että hänen alaansa oli eritoten romaanikirjallisuus. Jo vuonna 1847 Jókai olikin Életképek-nimisen kirjallisuusaikakauslehden päätoimittaja.

Jókai omaksui liberaalin poliittisen vakaumuksen ja osallistui Budassa ja Pestissä maaliskuussa 1848 puhjenneeseen vallankumoukseen. Samana vuonna hän meni naimisiin Róza Laborfalvin kanssa. Vallankumouksellista toimintaa harjoitettiin aluksi kynän voimin mutta myöhemmin myös asein, vallankumouksellisessa armeijassa. Jókai oli läsnä, kun Unkarin armeija sotaonnen käännyttyä lopulta antautui Világosin (nyk. Șiria, Romania) luona elokuussa 1849. Tappion jälkeen hän pysytteli jonkin aikaa piilossa vuoristossa, sillä voittajat olivat julistaneet hänelle kuolemantuomion. Suurimman poliittisen kiihkon mentyä ohitse hän palasi perheineen kotiinsa. Hänet vangittiin mutta vapautettiin pian. Vankilasta päästyään hän joutui kuitenkin tiukkaan poliisivalvontaan, ja häneltä kiellettiin myös kaunokirjallisten teosten kirjoittaminen, joskin nimimerkin Sajó turvin hän kiersi kieltoa.

Pian Jókai jo kirjoitti ahkerasti. Ensimmäinen romaani, joka toi hänelle mainetta, oli Erdély aranykora (”Transilvanian kulta-aika”, 1852). Kun Petőfi oli kohottanut kansanrunouden taiteelliselle tasolle, suoritti Jokái vastaavan työn tarinoihin nähden. Jokáin parhaimmiksi kehuttuja kirjoja ovat Egy magyar nábob (suom. Unkarilainen Nábob) ja sen jatko Kárpáthy Zoltán (1854). Näiden lisäksi tekijän rakkaimpiin teoksiin kuuluivat Az új földesúr (suom. Uusi tilanhaltija) ja Az Arany ember (suom. Onnen kultapoika). Kirjailija lienee saanut vaikutteita Émile Zolalta kuvatessaan naturalistisesti Budan ja Pestin alaluokan elämää. Asioiden värittämisen osalta häntä on verrattu sekä Victor Hugoon ja Émile Zolaan että Alexandre Dumas vanhempaan ja Jules Verneen.

Jokái itse on kertonut kirjoittamisestaan seuraavaa:

»”Kun kirjoitan jotakin romaania, koetan itse olla jokin henkilöistäni, elää niissä, olivatpa he sitten murhaajia, pettureita, nautiskelijoita tai kurjia.”»

Kirjailijan täyttäessä viisikymmentä vuotta suoritettiin keräys, joka tuotti 200 000 kruunua ja jolla Jokáin vanhuus saatiin taloudellisesti turvatuksi. Róza-vaimon kuoltua vuonna 1886 Jókai asui yksin, mutta 1890-luvun lopulla hän tutustui näyttelijä Bella Nagyyn, jonka kanssa avioitui vuonna 1899. Tapausta pidettiin sensaationa. Jókai kuoli vuonna 1904, ja hänet haudattiin Budapestiin Kerepesin hautausmaalle.

• Unkarilainen Nábob, unkarin kielestä suomensi Niilo E. Vainio. Elisa Kirja, 2012. ISBN 978-952-282-014-3. (E-kirja verkossa)
• Carinus: historiallinen novelli, unkarin kielestä käänsi Koloman (J. Päivärinta). Elisa Kirja, 2012. ISBN 978-952-282-005-1. (E-kirja verkossa)
• Pakolaisen päiväkirja: sotatunnelmia vuosista 1848 ja 1849i. Elisa Kirja, 2012. ISBN 978-952-282-003-7. (E-kirja verkossa)
• Rakkaita sukulaisia, unkarin kielestä suomentanut Antti Jalava. Elisa Kirja, 2012. ISBN 978-952-282-004-4. (E-kirja verkossa)
• Uusi tilanhaltia, unkarin kielestä suomentanut Antti Jalava. Elisa Kirja, 2013. ISBN 978-952-282-896-5. (E-kirja verkossa)
• Keltaruusu: kertomus Unkarin tasangolta, suomennos Niilo E. Wainio. Elisa Kirja, 2013. ISBN 978-952-282-529-2. (E-kirja verkossa)