Mélodie Daoust

Mélodie Daoust (s. 7. tammikuuta 1992 Valleyfield, Quebec[1]) on kanadalainen jääkiekkoilija, joka pelaa hyökkääjänä. Hän on voittanut Kanadan maajoukkueen pelaajana olympialaisissa kaksi kulta- ja yhden hopeamitalin sekä MM-kilpailuissa yhden pronssin.[1][2][3][4] Seuratasolla hän edustaa CWHL-seura Montréal Canadiennesiä.[1][2]

Mitalit

Daoust vuonna 2011.
Maa:  Kanada
Naisten jääkiekko
Olympialaiset
KultaaSotši 2014
KultaaPeking 2022
HopeaaPyeongchang 2018
MM-kilpailut
 PronssiaSuomi 2019

Daoust voitti olympiakultaa Sotšissa 2014[1][2] ja olympiahopeaa Pyeongchangissa 2018. Pyeongchangin kisoissa hänet valittiin turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja tähdistökentällisen jäseneksi; hän oli myös turnaksen paras aloittaja voitettuaan aloituksistaan 77,42 %.[1] Pekingin olympialaisissa 2022 hän saavutti uransa toisen olympiakullan.[5] Suomen MM-kilpailuissa 2019 hän saavutti pronssia.[3][3]

Alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa Daoust saavutti hopeaa vuonna 2009 ja voitti kultaa vuonna 2010.[1][2]

Daoust pelasi CWHL:ää jo kaudella 2010–2011 Montréal Starsin riveissä kahden ottelun verran. Vuodet 2011–2017 hän edusti McGill-yliopistoa. Vuonna 2017 hän siirtyi Montréal Canadiennesiin.[1]

Lähteet

  1. Mélodie Daoust Eliteprospects.com. Viitattu 6.4.2018. (englanniksi)
  2. Mélodie Daoust 2018 Olympic Winter Games (Women). Hockey Canada. Viitattu 6.4.2018. (englanniksi)
  3. Canada IIHF. Viitattu 16.4.2019. (englanniksi)
  4. Teiskonlahti, Kirsi: Rutiinisuoritus riitti Kanadalle MM-pronssiin – Venäjällä surullinen saldo pohjoisamerikkalaisia vastaan 14.4.2019. Yle. Viitattu 16.4.2019.
  5. Ice Hockey - Athlete Profiles Kansainvälinen olympiakomitea / Peking 2022. Arkistoitu 17.2.2022. Viitattu 17.2.2022. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.