Märehtijät
Märehtijät (Ruminantia) on sorkkaeläimiin kuuluva nisäkäsryhmä, joka perinteisessä tieteellisessä luokituksessa on luokiteltu yhdeksi sorkkaeläinten lahkon alalahkoista. Se käsittää kuusi heimoa, jotka jaetaan kahteen ryhmään (osalahkoon), Tragulina ja Pecora:[1]
- Tragulina
- Kääpiökauriit Tragulidae
- Pecora
- Myskihirvet Moschidae
- Hirvieläimet Cervidae
- Kirahvieläimet Giraffidae
- Hanka-antiloopit Antilocapridae
- Onttosarviset Bovidae
Märehtijät | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
Alaluokka: | Theria |
Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
(luokittelematon): |
Märehtijät Ruminantia Scopoli, 1777 |
Katso myös | |
Sorkkaeläinten luokitus on muilta osin osoittautunut luonnottomaksi, eikä perinteistä alalahkojakoa ole viime aikoina käytetty.[2][3] Kehityshistoriallisesti märehtijät (Ruminantia) muodostavat yhden sorkkaeläinten ja valaiden yhdessä muodostaman kehityslinjan (Cetartiodactyla tai uudelleen tulkittu Artiodactyla) neljästä päähaarasta.[4] Märehtijöille lähisukuisin ryhmä on valaiden ja virtahepojen yhdessä muodostama kehityshaara. Nykyinen muodollinen luokitus ei heijasta tätä kehityshistoriaa,[2] ja märehtijät on jäänyt määrittelemättömäksi luokittelutasoksi lahko- ja heimotasojen välille.
Märehtijät ovat kasvinsyöjiä, joiden ruoansulatuksen erityispiirteenä on, että ne pystyvät etumahojensa mikrobitoiminnan avulla hyödyntämään runsaskuituista, muuten heikosti sulavaa ravintoa sekä huonolaatuista valkuaista tai jopa aminohappoja yksinkertaisempia typpiyhdisteitä valkuaisen lähteenä. Ihmisen kotieläimistä nauta, lammas ja vuohi ovat märehtijöitä. Märehtimällä ravintonsa sulattavia nisäkkäitä on myös märehtijöiden taksonomisen alalahkon ulkopuolella; niitä ovat muiden muassa kengurut[5] ja kamelieläimet.
Lähes kaikilla Pecora-osalahkon märehtijöillä on sarvet. Sarvet eivät kuitenkaan ole ryhmää määrittävä yhteinen ominaisuus, vaan ne ovat kehittyneet itsenäisesti eri heimoissa.[1] Onttosarvisia (Bovidae) lukuun ottamatta märehtijöiden sarvia ei luokitella todellisiksi sarviksi, koska ne ovat joko haarautuneita (esim. hirvi) tai ne eivät kasva otsaluusta (kirahvit). Sorkkaeläinten ulkopuolella sarvikuonoilla on myös nenäluusta kasvavat sarvet, jotka eivät tosin ole todellisia sarvia. Nisäkkäistä vain onttosarvisilla on todelliset sarvet.
Märehtijöiden ruoansulatuksen pääpiirteitä
- Pääartikkeli: Märehtiminen
Etumahat ja niiden toiminta
Märehtijöillä on yleensä neljä mahaa: pötsi, verkkomaha, satakerta (lehtimaha) ja juoksutusmaha. Näistä kolme ensimmäistä ovat etumahoja, ja juoksutusmaha vastaa yksimahaisten nisäkkäiden ainoaa mahaa. Etumahoissa elää bakteereja ja alkueläimiä, jotka hajottavat ravinnon hiilihydraatteja – myös yksimahaisten ruoansulatuksessa heikosti sulavia kuituja – imeytymiskelpoisiksi yhdisteiksi, haihtuviksi rasvahapoiksi. Toisaalta bakteerit hajottavat ravinnon valkuaisainetta eli proteiinia ja myös yksimahaisille arvottomia typpiyhdisteitä. Tällöin vapautuu ammoniakkia, jonka kasvava bakteerikasvusto taas sitoo omiin soluihinsa ns. mikrobivalkuaiseksi. Mikrobivalkuainen on taas isäntäeläimelle käyttökelpoista valkuaista, jonka se pystyy hyödyntämään ruoansulatuksensa myöhemmissä vaiheissa.
Märehtiminen
Märehtijät eivät yleensä pureskele syömäänsä ravintoa huolellisesti, vaan nielevät sen nopeasti pötsi-verkkomahaan. Eläimen märehtiessä ruokailun, nukkumisen yms. toimintojen välisinä lepoaikoina täältä kuitenkin nousee osittain sulamatonta pötsinsisältöä ns. märepaloina uudelleen pureskeltavaksi. Pureskelun merkitys on paitsi ravinnon mekaaninen hienonnus, myös se, että samalla erittyy runsaasti sylkeä, jonka sisältämät puskuroivat yhdisteet ovat välttämättömiä pötsin toiminnalle.
Ruansulatus etumahojen jälkeen
Juoksutusmaha ja sitä seuraavat ruoansulatuskanavan osat vastaavat toiminnaltaan yksimahaisten mahalaukkua ja suolistoa. Etumahoissa sulamatta jäänyt aines ja siellä muodostunut mikrobimassa kulkeutuvat juoksutusmahaan ja edelleen ohutsuoleen ja paksusuoleen, joissa niiden ravintoaineet pilkkoutuvat ja imeytyvät eläimen verenkiertoon.
Märehtijöiden erityismerkitys kotieläiminä
Märehtijät pystyvät hyödyntämään rehuja ja laidunalueita, joita ei muuten pystyttäisi käyttämään ihmisravinnon tuotannossa. Esimerkiksi Pohjois-Suomen maatalous perustuu pääosin nurmirehuihin ja niitä hyödyntävien nautojen käyttöön maidontuotannossa. Toisaalta märehtijöillä voidaan katsoa maailmanlaajuisesti olevan myös kielteisiä vaikutuksia ympäristöön, koska niiden ruoansulatuksessa syntyy huomattavia määriä metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu.
Lähteet
- Huffman, B: Suborder Ruminantia - Ruminants ultimateungulate.com (luettu 9.11.2010)
- Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Artiodactyla Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 7.11.2010. (englanniksi)
- Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Artiodactyla (TSN 180692) itis.gov. Viitattu 7.11.2010. (englanniksi)
- M. Spaulding ym. (2009) PLoS One
- Leena Tähtinen: Kenguru loikkaa, mutta vain Australiassa Tiede.fi. 9.2.2007. Tiede -lehti. Viitattu 8.11.2010.