Mäkihärkki

Mäkihärkki (Cerastium semidecandrum) on valkokukkainen, kohokkikasveihin kuuluva kuivien kasvupaikkojen kasvi.

Mäkihärkki
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Härkit Cerastium
Laji: semidecandrum
Kaksiosainen nimi

Cerastium semidecandrum
L.
Katso myös

  Mäkihärkki Wikispeciesissä
  Mäkihärkki Commonsissa

Ulkonäkö ja koko
Mäkihärkkejä.
Lähikuva mäkihärkin kukinnosta.

Yksivuotinen tai toisinaan ylitalvinen mäkihärkki kasvaa 5–12 cm korkeaksi. Pysty ja ohut varsi on harmaanvihreä ja ainakin yläosastaan nystykarvainen. Kukattomat tyviversot puuttuvat. Lehdet ovat soikeita. Kukinto on kaksihaarainen viuhko ja kukinnon tukilehdet ovat leveälti kalvolaitaisia. Kukkia on 10–40 kappaletta. Sekä verhiö että teriö ovat viisilehtisiä. Verholehdet ovat 3–5 mm pitkiä, suippoja ja kaljukärkisiä. Matalasti kaksihalkoiset valkoiset terälehdet ovat kaljuja ja verholehtiä lyhyempiä. Heteitä on 5–10 kappaletta. Suomessa mäkihärkki kukkii touko-kesäkuussa. Hedelmä on pitkähkö, kymmenliuskaisesti aukeava kota.[1][2]

Mäkihärkki muistuttaa tahmahärkkiä (Cerastium glutinosum) ja nurmihärkkiä (Cerastium fontanum).

Levinneisyys

Mäkihärkkiä tavataan Euroopassa Pyreneiden niemimaan Etelä- ja keskiosista ja Britteinsaarilta Kreikkaan, Romaniaan, Länsi-Ukrainaan, Puolaan, Baltiaan sekä Fennoskandian eteläosiin. Lisäksi sitä kasvaa muutamin paikoin myös Venäjällä. Euroopan ulkopuolella lajia on tavattu Turkista, paikoin Keski-Aasiasta, Tunisiasta sekä Libyasta. Ihmisen mukana mäkihärkki on kulkeutunut Etelä-Australiaan ja Yhdysvaltoihin, lähinnä itärannikolle.[3] Mäkihärkki on Suomessa eteläinen alkuperäislaji. Sitä kasvaa Ahvenanmaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla.[4][5]

Elinympäristö

Mäkihärkki viihtyy kuivilla, avoimilla kallioilla, aukkoisilla kedoilla, hiekkaisilla mäenrinteillä, dyyneillä, rantavalleilla, sorakuopissa ja tienpientareilla.[2][4]

Lähteet
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet
  1. Retkeilykasvio 1998, s. 110, 112.
  2. Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 138.
  3. Den virtuella floran: Vårarv (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 28.4.2012.
  4. Retkeilykasvio 1998, s. 112.
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Mäkihärkin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 28.4.2012.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.