Mátala

Mátala (kreik. Μάταλα) on Kreikan kylä, joka sijaitsee Kreetan saarella ja kuuluu Faistóksen kuntaan, Iraklionin alueyksikköön ja Kreetan alueeseen. Se kuului aiemmin Tympákin kuntaan ja vuodesta 2011 lähtien Faistóksen kunnan Tympákin kunnallisyksikköön. Kylän väkiluku on 67 (vuonna 2011).[1][2]

Mátala
Μάταλα

Mátalan kylää ja rantaa.

Mátala

Koordinaatit: 34°59′41″N, 24°44′57″E

Valtio Kreikka
Hajautetun hallinnon alue Kreeta
Alue Kreeta
Alueyksikkö Iraklion
Kunta Faistós
Hallinto
  Asutustyyppi kylä
  Kallikrates-koodi 7107030902
Väkiluku (2011) 67[1]
Aikavyöhyke UTC+2
  Kesäaika UTC+3











Mátala on osa Pitsídian kyläyhdyskuntaa ja sijaitsee Libyanmereen kuuluvan Messaránlahden rannalla, pienemmän hevosenkengänmuotoisen lahden pohjukassa. Asukkaista monet muuttavat talveksi sisämaahan joko Pitsídiaan tai Moírekseen.[3]

Historia ja nähtävyydet

Minolaisella kaudella Mátalan lahti oli mahdollisesti Faistoksen palatsikeskuksen satama. Lähellä kylää sijaitsevat Faistoksen lisäksi myös Agía Triádan minolaisaikaisen asutuksen rauniot sekä Kommóksen arkeologinen alue.[3][4][5] Kreikkalaisen mytologian mukaan Kreetalla syntynyt ja kasvanut ylijumala Zeus kantoi prinsessa Europan härän muodossa Kreetalle, jossa he rantautuivat Mátalassa. Sieltä he jatkoivat Gortyniin, jossa Zeus makasi Europan.[6] Antiikin aikana nykyisen kylän paikalla sijaitsi Matalan poliksen eli kaupunkivaltion kaupunkikeskus satamineen.[5]

Mátala tunnetaan ihmisten hiekkakiveen kaivamista luolistaan.[7] Kristityt ja roomalaiset ovat käyttäneet niitä aikoinaan oletettavasti hautoina.[7] 1960- ja 1970-luvulla luolat olivat hippien asuttamia. Hippejä Euroopasta ja Yhdysvalloista saapui Mátalaan. Muun muassa Janis Joplinin, Bob Dylanin ja Joni Mitchellin kerrotaan asuneen luolissa aikoinaan. Sittemmin viranomaiset häätivät hipit luolista, sillä he eivät sopineet pakettimatkailun kanssa yhteen. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä yksi Mátalan luolista oli vielä asuttu.[3]

Nykyisin Mátala on rantalomakohde, jossa on tavernoita, ravintoloita ja hotelleja. Kylässä on myös tori.[7] Pituutta Mátalan uimarannalla on 250 metriä ja leveyttä 45 metriä.[8] Rannan tuntumassa elää muun muassa mustekaloja, mureenoja ja rauskuja. Lähellä Mátalaa sijaitsee Kókkini Ámmoksen ranta, jota jotkut nykyisin kutsuvat hippirannaksi. Viiden kilometrin päässä kylästä sijaitsee seitsemän kilometrin pituinen ranta, jolla pesivät merikilpikonnat.

Näkymä Mátalaan ja sen rannalle, taustalla luolat.

Lähteet

  1. Απογραφή Πληθυσμού - Κατοικιών 2011. Väestönlaskennan tulokset (XLS) 2011. The Hellenic Statistical Authority (Kreikan tilastokeskus ELSTAT). Arkistoitu 25.12.2013. Viitattu 1.9.2014. (kreikaksi)
  2. Άρθρο 1: Νέα Αρχιτεκτονική της Αυτοδιοίκησης και της Αποκεντρωμένης Διοίκησης − Πρόγραμμα Καλλικράτης. (Kallikrates-suunnitelma, Kreikan virallinen lehti) Εφημερίς της Κυβερνήσεως της Ελληνικής Δημοκρατίας, 11.8.2010, nro Τεύχος Δεύτερο, Αρ. Φύλλου 1292. Κεντρική Ένωση Δήμων Ελλάδας (ΚΕΔΕ). Artikkelin verkkoversio (PDF). (kreikaksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. Andersson, Per J.: Ateena ja Kreikan saaret, s. 357–360. Ruots. alkuteos: Greklands öar och Aten, suom. Färm, Anna; Söderholm, Linda. Image Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-99247-3-9.
  4. The history of Matala Visit Matala. Viitattu 26.5.2009. (englanniksi)
  5. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”MATALA or Matalon or Metallon Pyrgiotissa district, S Crete”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio.
  6. Hanna, Nick: Kreeta, s. 16. Engl. alkuteos: Globetrotter Travel Guide Crete, suom. Roinila, Maija. Köln, Saksa: Könemann Verlagsgesellschaft mbH, 2000. ISBN 3-8290-3261-7.
  7. Hanna, Nick: Kreeta, s. 55. Engl. alkuteos: Globetrotter Travel Guide Crete, suom. Roinila, Maija. Köln, Saksa: Könemann Verlagsgesellschaft mbH, 2000. ISBN 3-8290-3261-7.
  8. About Matala visitmatala.com. Viitattu 26.5.2009. (englanniksi)

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.