Lyijyvalkoinen (kirja)

Arviossaan Helsingin Sanomissa Pertti Avola pitää romaania "kultivoituneena rikosromaanina" ja Erraa "varteenotettavana kotimaisena trilleristinä". Hänen mukaansa Erran trillereiden tyyli muistuttaa 1950- ja 1960-luvun jännityskirjoja, joissa kuvaillaan henkilöiden luonteita, luodaan tunnelmaa ja kuvataan tapahtumapaikkoja eikä niinkään keskitytä toimintaan ja raakoihin yksityiskohtiin.[3]

Avola pitää taustoitusta hyvin tehtynä. Kirjassa kuvataan Caravaggion taidetta ja työskentelytapaa. Muistettavina hahmoina saavat kuvauksen myös sivuhenkilöt, kuten Catanian herttua, tämän talonmies Rubio ja munkki Iacob.[3]

Mika Rissanen kiittää Kouvolan Sanomissa, että Erra taitaa kirjallisen chiaroscuron, valon ja varjon kontrastin, ja teoksen taidehistoriallinen asiantuntemus on vakuuttavaa, mutta hänen mielestään päähenkilö on myrskyn keskellä vähän liian tyynessä vedessä: yllätyksellisyys puuttuu, ja teos jää siksi taiteilijaromaanin ja trillerin välimaille.[4]

Kenttäpiispa Pekka Särkiö arvioi Kotimaa24:ssä, että kirjassa rikosjuoni yhdistyy toimivasti taidehistoriaan. Hänestä tuntuu, että kirjasta saatetaan vielä tehdä elokuva.[5]