Lyijyfluoridi

Lyijyfluoridi
Tunnisteet
CAS-numero	7783-46-2
Ominaisuudet
Molekyylikaava	PbF2
Moolimassa	245,21 g/mol
Ulkomuoto	Valkoisia tai värittömiä kiteitä[1][2][3]
Sulamispiste	855 °C[1][2]
Kiehumispiste	1 290–1 292 °C[1][2][3]
Tiheys	8,24 g/cm3[1][2]
Liukoisuus veteen	0,0641 g/100 ml (20 °C)
	Infobox OK

Lyijyfluoridi (PbF₂) on lyijy- ja fluoridi-ioneista muodostuva epäorgaaninen ioniyhdiste. Ainetta käytetään eräiden lasien valmistuksessa.

Ominaisuudet

Lyijyfluoridi on lähes täysin veteen liukenematon yhdiste, joka liukenee paremmin happoihin. Lyijyfluoridilla on lyijyhalideista korkeimmat sulamis- ja kiehumispisteet. Yhdisteen alkeiskoppi on alle 200–220 °C lämpötiloissa ortorombinen ja muistuttaa lyijykloridin rakennetta. Korkeammissa lämpötiloissa rakenne muuttuu kuutiolliseksi ja kalsiumfluoridin rakennetta muistuttavaksi. Lyijyfluoridi reagoi alkalimetallifluoridien kanssa kompleksiyhdisteiksi trifluoroplumbaateiksi M[PbF₃].[1][2][3]

Valmistus ja käyttö

Veteen niukkaliukoisena yhdisteenä lyijyfluoridia voidaan valmistaa saostamalla lyijysuoloista esimerkiksi lyijynitraatista natrium-, kalium- tai ammoniumfluoridin avulla.[1][2]

Pb(NO₃)₂ + 2 NaF → PbF₂ + 2 NaNO₃

Toinen tapa valmistaa lyijyfluoridia on vetyfluoridin neutralointi lyijy(II)hydroksidin, lyijykarbonaatin tai lyijymonoksidin avulla.[1][2]

Pb(OH)₂ + 2 HF → PbF₂ + 2 H₂O

Käyttö

Lyijyfluoridin pääasiallinen käyttökohde on eräiden lasilaatujen valmistus. Sitä käytetään muun muassa matalassa lämpötilassa sulavan lasin, lähi-infrapunasäteilyä absorboivan lasin valmistukseen kuituoptiikkaa varten ja säänkestävän lasin valmistukseen. Muita käyttökohteita ovat fluksina alumiinin metallurgiassa, tuikeilmaisimet, lyijypinnoitus, mietona fluorausreagenssina ja akut.[1][2]

Lähteet

Dayal T. Meshri: Fluorine Compounds, Inorganic, Lead, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Viitattu 29.12.2011
Dodd S. Carr: Lead Compounds Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002. Viitattu 29.12.2011
Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 915. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.03.2011). (englanniksi)

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.

[kirk-othmer-1] Dayal T. Meshri: Fluorine Compounds, Inorganic, Lead, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2001 Viitattu 29.12.2011

[ullmann-2] Dodd S. Carr: Lead Compounds Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2002. Viitattu 29.12.2011

[inorganic-3] Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 915. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 26.03.2011). (englanniksi)