Lyhde

Lyhde on viljankorsista koottu nippu,[1] joka helpottaa viljan keräämistä pellolta, jatkokäsittelyä, varastointia ja kuivatusta.[2] Lyhteiden valmistaminen oli alun perin työlästä käsityötä, mutta elonkorjuun koneellistuessa ryhdyttiin käyttämään itsesitojaa, joka valmisti niiton yhteydessä samanaikaisesti valmiita lyhteitä.[3] Lyhteinä vilja tuuleentuu ja kuivuu niin, että jyvien irrottaminen puimalla on vaivatonta. Viljan varastoiminen lyhteinä oli hyödyllistä ennen modernin, koneellisen viljelyn aikakautta.[2]

Lyhdettä esittävä piirros
Viljalyhteitä seipäillä Pielavedellä 1980

Leikkuupuimurien korvatessa perinteiset viljankorjuumenetelmät lyhteet jäivät tarpeettomiksi. Nykyisin lyhde on koriste, kuten ruislyhde tai joululyhde kotipihalla.[4] Kauralyhteitä valmistetaan jonkinverran myyntiin eläinten ja lintujen talviruokintaan.[3]

Sanaa lyhde on käytetty tasaisesti ympäri Suomea. Sen alkuperää ei tiedetä, mutta jo Mikael Agricola käytti sitä kirjakielenä.[5] Murresana 'lyhde' on etupäässä itäinen ('lyhe', 'liyhe'),[6] lännessä on käytetty myös nimitystä 'sitoma'.

Lyhteiden valmistaminen käsityönä

Sirpillä leikattu tai viikatteella niitetty vilja kootaan nippuun, joka sidotaan yhteen yleensä samoista korsista otetulla siteellä. Pellolla lyhteitä voidaan pystyttää kuivumaan useamman lyhteen muodostelmiin, joita kutsutaan idässä yleensä nimillä viisikko ja kuhilas sekä lännessä nimellä kyäs (kykkäät), tai ne voidaan latoa ristikkäin olkaukseen.[2] Kuivuneita lyhteitä varastoidaan pinoamalla niitä aumoihin, kekoihin ja närtteisiin.[2] Lyhteiden kuivatustelineitä ovat olleet yksiriukuiset aarrot (aarto) ja moniriukuiset elohaasiat.[2]

Lyhteet ovat määräsuuruisia, ja ne kootaan kourallisista. Sirpillä leikatessa kootaan lamoamalla suuria kourallisia, jotka sitten nostetaan sängelle tyvet hieman ristikkäin. Kourallinen kootaan joko peukalon ja sormien väliin tai käyttämällä vielä avuksi jokaista sormiväliä. Viidestä kourallisesta tulee lyhde.lähde? Lyhteet saavat mieluusti lojua sängellä sitomattomina iltaan asti, jolloin ne kuivahtavat. Työpäivän päätteeksi lyhteet sidotaan.[2]

Toukolyhteen side otetaan vetämällä lyhteestä uloimmat tähkät, jolloin saadaan kimppu pisimpiä olkia. Jos vilja on lyhyttä, täytyy sidettä jatkaa, tai se on kierrettävä köysimäiseksi tai turvauduttava erikseen varattuihin, liotettuihin ruisolkiin. Ruislyhde ja usein toukolyhdekin on siteen kohdalta yleensä seitsemän tuumaa eli noin 18 senttiä paksu.lähde?

Lyhde sidotaan käymällä seisomaan lyhteen oikealle puolelle, kasvot tähkäpäätä kohti, ja side otetaan tähkät vasempaan käteen,selvennä tyvi oikeaan. Side sujautetaan lyhteen tyvipään ympäri, jolloin lyhde samalla kierähtää. Side vedetään tiukaksi ja kierretään siteen tyvipää siteen tähkäpään ympäri kerran ja painetaan sitten oikean käden peukalolla yläkautta siteen alle niin, että muodostuvan lenkin tyvi jää osoittamaan siteen alta lyhteen tähkiä kohti. Siteen paikasta lyhteen pituuden suhteen riippuu, pysyykö lyhde siirreltäessä koossa vai ei.lähde?

Lähteet
  1. ”Lyhde”, Tietojätti 2000, s. 493. Jyväskylä - Helsinki: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-X.
  2. Viljan ulkokuivatus Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 15.1.2020.
  3. Henrik Schäfer: Vanhan korjuuteknologian huipennus leikkaa viljan ja sitoo lyhteiksi - katso video Maaseudun Tulevaisuus. 25.9.2015. Helsinki: Maaseudun Tulevaisuus. Arkistoitu 15.1.2020. Viitattu 15.1.2020.
  4. Joululyhde Lasten kuvitettu joululehti. 1928. SKS. Arkistoitu 4.8.2020. Viitattu 17.1.2020.
  5. Kirsti Aapala: Lyhde (katso kartta) Nyt. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.1.2020.
  6. Lyhde (Katso kartta) Suomen murteiden sanakirja. 16.1.2020. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.1.2020.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.