Lydia Koidula

Koidulan isä Johann Voldemar Jannsen oli opettaja. Lydia kävi Pärnun tyttökoulun. Isä toimitti vuosina 1857–1863 kansallisromanttisesti painottunutta Pärnu Postimeestä, joka oli Viron ensimmäinen sanomalehti.^lähde? Lydia Koidula oli virallisesti isänsä avustaja, ja jopa osa hänen kirjoituksistaan julkaistiin isän nimellä, mutta ajan myötä hän nousi merkittävyydessä isänsä ohi.[1]. Sanomalehtityössä Koidula oppi käyttämään sujuvasti viroa, vaikka perheen kotikieli oli saksa.

Perhe muutti vuonna 1863 Tarttoon, jossa Jannsen ryhtyi julkaisemaan uutta Eesti Postimees -lehteä. Koidulan ensimmäiset runot ilmestyivät tässä lehdessä, ja jo vuonna 1866 ilmestyi hänen esikoiskokoelmansa Waino-Lilled (’Kedon kukkia’). Heti seuraavana vuonna ilmestyi toinen kokoelma Emajõe ööbik (’Emajoen satakieli’), jonka sisältö oli jo vahvasti isänmaallista. Kirjailijanimeksi vakiintui Lydia Koidula, mutta hän käytti myös salanimiä L. Blatt ja Emajõe Ööpik[2]. Nuo kaksi kokoelmaa jäivät Koidulan elämän aikana ainoiksi kokonaisiksi kokoelmiksi, mutta hän julkaisi runojaan lehdissä, kokoelmissa ja muissa julkaisuissa. Ensimmäinen hänen runojensa kokoomateos ilmestyi Virossa vasta 1925[3].

Ote Koidulan kirjoittamasta sikermästä Suomen silta sadan kruunun setelissä: Silla otsa ühendatud, Kandes ühte isamaad, Tõe templiks pühendatud... Nägu – millal tõeks saad?!

Vuonna 1869 pidettiin Viron ensimmäiset laulujuhlat, jotka syntyivät Jannsenin aloitteesta ja joille Koidula kirjoitti ensimmäisen vironkielisen näytelmän. Virolaisen sävellystyön isä Aleksander Kunileid (1845–1875) sävelsi laulujuhlille kaksi Koidulan runoa[3]. Lisäksi Koidula käänsi Savolaisen laulun neljän säkeistön mittaisena laulujuhlien juhlamarssiksi nimellä Mu meeles seisab alati.[4] Hän käänsi myös seuraavilla, vuoden 1879 laulujuhlilla esitetyn Suomen salossa, joka tunnetaan nykyään nimellä Isamaa hiilgava pinnala paistab.[5] Juhlat nostattivat Koidulassa kansallisromantiikkaa, heimoaatetta ja myös kiinnostusta Suomea kohtaan. Hän ryhtyi kirjeenvaihtoon suomalaisen ystävänsä Antti Jalavan kanssa.[6] Vuonna 1871 Koidula matkusti isänsä ja veljensä kanssa Suomeen viettämään heimokansojen juhlaa. Hän tapasi Jalavan ohella monia suomalaisia kulttuurivaikuttajia, muun muassa J. V. Snellmanin, Elias Lönnrotin ja Yrjö Koskisen.[7] Matkan jälkeen suhteet Suomeen tosin hiipuivat. Viron poliittiset kiistat masensivat Koidulaa kovasti.

Monta kosintaa torjunut Koidula meni yllättäen vuonna 1873 naimisiin latvialaisen sotilaslääkärin Eduard Michelsonin kanssa. Avioliitto vei Koidulan Kronstadtiin, jossa hänen aviomiehensä työskenteli. Muutos oli suuri niin kielellisesti kuin kulttuurisestikin. Koidula ei viihtynyt uudessa kotikaupungissaan, ja hänen runoutensa sai melankolisen sävyn. Koidula ei silti lopettanut runoilua, vaan hänen Kronstadtin-aikansa tuotanto on varsin runsas.

Koidulan terveys oli ollut nuoresta asti heikko. Viimeisinä vuosinaan hän sairastui syöpään, johon hän lopulta menehtyi Kronstadtissa vuonna 1886.

Koidulan synnyttämä on kielikuva "Soome sild" ('Suomen silta'), jolla hän kuvasi Viron ja Suomen historiallis-kulttuurisia siteitä ja yhteenkuuluvuutta monissa runoissaan ja saman nimisessä runosikermässä.[1]

Koidulan merkitys Viron runoudelle oli suuri, ja hänen arvonsa on vain noussut. Pärnussa sijaitsee runoilijalle omistettu Lydia Koidulan museo ja hänen muistopatsaansa.^lähde? Koidula on ainoana virolaisena naisena päässyt seteliin[1]. Setelin arvo oli 100 kruunua.

Kun Koidulan syntymästä oli kulunut 150 vuotta, hänen kunniakseen ilmestyi 14. joulukuuta 1993 postimerkki. Se oli Viron uuden itsenäisyyden ajan ensimmäinen varsinainen kulttuuriin suoraan liittyvä postimerkki.[3]

Koidulan on tehnyt tunnetuksi Suomessa erityisesti Aino Kallas, jonka Koidula-elämäkertaromaani Tähdenlento. Virolaisen runoilijattaren Koidulan elämä (1915) sai vironkielisen käännöksen nimellä Tähelend (1918). Teos on luonut Koidulan kirjailijakuvaa Virossakin, jossa se on jopa tärkeämpi kuin Suomessa, ja Kallaksen katsotaan edelleenkin olevan keskeinen Koidula-kuvan ja -myytin rakentaja ja uudistaja. Kallas-tutkimus on 2000-luvulla ollut vilkasta niin Virossa kuin Suomessakin, ja siinä yhteydessä Tähdenlento ja Koidula ovat olleet useaan otteeseen käsittelyssä.[1]

• Maikki Friberg: Tieni varrella tapaamia 1. Luku: Tieni varrella tapaamiani, Helsinki: Naisten Ääni 1920. Teos Projekti Gutenbergissa
• Juhani Hiltunen: Lydia Koidula – Viron kansallisen kevään runoilija ja Suomen sillan rakentaja. Etelä-Saimaa 26.3.2000.
• Löytöretkellä Pärnussa (Arkistoitu – Internet Archive). Pärnun kaupunki.

• Aino Kallas, Tähdenlento (Otava, 1915) elämäkertaromaani
• Arthur Adson, Lauluisa ja kirjaneitsi (1931) näytelmä
• Hella Vuolijoki-Murrik, Koidula (Eesti Haridusliidu Kirjastus, 1932) näytelmä

• Lisää luettavaa aiheesta Lydia Koidula on Wikiaineistossa
• Vapaasti ladattavia Lydia Koidulan e-kirjoja Projekti Lönnrotilta sekä Project Gutenbergiltä
• Eesti biograafiline andmebaas ISIK (nimet, salanimet, teokset)