Luukonsaaren keramiikka

Luukonsaaren keramiikka on Suomen varhaismetallikauteen ja rautakauteen liittyvä lähinnä itäsuomalainen kermiikanvalmistuksen tyylisuunta, joka luetaan kuuluvaksi asbestikeramiikkaan ja toisaalta aikaisemmin kivikautisen Säräisniemen keramiikan myöhäisempään vaiheeseen (Sär 2 -keramiikka).[1][2]

Piirteitä

Astioiden raaka-aineena oli hienoksi hakatun asbestin ja saven seos. Asbestikuitujen ansiosta keramiikasta tuli vahvaa ja astiat voitiin valmistaa ohutseinäisiksi. Astian seinät muotoiltiin tasaisesti kaareviksi tai profiloiduiksi. Astiat olivat aina tasapohjaisia. Astian yläosa oli sisäänpäin kaareva ja astian suun paksummaksi vahvistettu reuna taivutettiin usein hieman ulospäin. Astiat ovat kampakeraamisia astioita pienempiä.[1][2] On epäilty, että ne on voitu valmistaa muotin päällä.[3]

Tavallisesti astian ulkopintaa koristeltiin muutamalla kuviolla. Astian pulleimman kohdan ympäri tehtiin vyöhyke, jossa vedettiin rinnakkaisia viivoja 4–5-piikkisellä kampaleimalla. Vedon päätteeksi leimasinta saatettiin painaa syvemmälle saven pintaan. Koristevyöhykkeitä saattoi olla myös kaksi. Vyöhykkeen reuna saatettiin rajata painettujen lovien, reikien tai leimojen sarjalla. Näiden yhdistelmien variaatioita on ollut paljon.[1]

Leviäminen ja ajoitus

Keramiikan leviämisalueen painopiste sijaitsee Saimaan alueella kuten Sirnihtan keramiikkakin, mutta sitä on tavattu paljon laajemmalla alueella kuten Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa, Oulunjärvellä ja muualla Kainuussa. Unto Salo sijoittaa tradition alkamisen Vuoksen ja Kymijoen vesistöihin, josta se levisi esiroomalaisella ajalla Etelä-Suomessa myös Kokemäenjoen vesistössä Kangasalle ja Sastamalaan asti.[4] Mika Levanto asettaa Salpausselät pääleviämisalueen etelärajaksi.[5] Se ajoittuu varhaismetallikauden loppupuolelle ja ensimmäiset löydöt on ajoitettu väljästi noin 1000–900 eaa. Viimeiset löydöt on ajoitettu noin roomalaiseen rautakauteen noin 300 jaa. tai jopa kansainvaellusaikaan.[1][6][7]

Tunnettuja löytöpaikkoja

Kuopion Kallavedessä on Luukonsaari [8], jonka kaivauksilta löytyi ensimmäisenä kyseistä keramiikkaa.[9] Saarijärvellä Saarenpäässä on keramiikan yhteydessä löytynyt rautakuonaa raudanvalmistuksen merkkinä.[10][11] Myös Hankasalmelta ja Pihtiputaalta on löydetty tätä keramiikkaa.[3] Tutkijoita on kiinnostanut Pieksämäen Vemmellahti-1 [12][13] ja Ristiinan Kitulansuon kohteet. Viimeksi mainitussa on ollut käytössä raudan sulatusuuni.[14][13] Perinteisen levinneisyysalueen ulkopuolella ovat Sastamalan Hiukkasaari, Porvoon Koitö, jonka rauniohautauksista löytyi kokonainen astia [15][13], ja uusi kohde Viirankoskella [16].

Matti Huurre löysi Vilppulan (Pohjaslahden) Nuijanniemen lapinrauniosta metallia, palanutta luuta ja Luukonsaaren keramiikkaa. Kuopion Kuusikkolahdenniemessä löydettiin lapinrauniosta Luukonsaaren keramiikkaa, palanutta luuta, pronssilevyn kappale ja pyöreä pronssinappin kaltainen esine. Unto Salo on ajoittanut napin noin 950–750 eaa.[13] Suomussalmen Ruhtinansalmen löytökompleksissa on keramiikkaa löytynyt runsaasti.[17]

Kulttuuri

Unto Salo liittää luukonsaarenkeramiikkaan Etelä-Suomessa havaittuun myöhäiseen saamelaiseen etnoksen. Nämä opettelivat pronssiesineiden valamista ja ottivat raudanvalmistuksen ensiaskeleet Itä-Suomessa.[4] Mika Lavento käyttää samasta väestöstä nimitystä lappalaiset ja viittaa saamelaisiin Oulujoen pohjoispuolen asukkaisiin. C. F. Meinander liittää luukonsaarenkeramiikan Etelä-Suomen varhaiseen maanviljelyskulttuuriin, joka viljeli mäkiä kaskeamalla niitä ensin. Matti Huurre taas ei käyttäisi saamelaisnimitystä luukonsaarelaisista. Suhde lapinraunioihin on vielä avoin kysymys, vaikka keramiikkaa on löydetty joistakin raunioista rautaesineiden kanssa.[5][18]

Tutkimushistoria

Aarne Äyräpää julkaisi vuonna 1953 Säräisniemen Nimisjärven löydöistä artikkelin, jossa hän liitti Säräisniemen nuorempaa keramiikkaa (Sär 2 -keramiikka) esiroomalaiseen rautakauteen. Christian Carpelan jakoi vuonna 1965 tämän keraamisen tradition alaryhmiin, joista eteläisintä alettiin vuoden 1969 jälkeen kutsua C. F. Meinanderin mukaan Kuopion Luukonsaaren asuinpaikan mukaan Luukonsaaren keramiikaksi. Luukonsaaren keramiikkaa ovat käsitelleet vielä Christian Carpelan (1979), Mika Lavento (1992) ja Lavento & Seppo Hornytzkyj (1996).[1][9][17]

Katso myös

Lähteet
  1. Pesonen, Petro: Luukonsaaren keramiikka, Arkeologian laitos, Helsingin yliopisto
  2. Säräisniemi 2 -keramiikka
  3. Esihistorian aika Keski-Suomessa: Asbestikeramiikka (3500–1500 eKr.)
  4. Salo, Unto: Ajan ammoisen oloista, s. 117–122. Vammala: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-000-4.
  5. Lavento, Mika: Sisämaan vanhemman metallikauden väestö tutkimusongelmana. Muinaistutkija, 1998, nro 4, s. 46–55. Vaasa: Suomen arkeologinen seura. Artikkelin verkkoversio (pdf).
  6. Kansallismuseo: Itäinen varhaismetallikausi, Museovirasto
  7. Etelä-Karjalan museo: Esihistoriallinen aikataulukko
  8. Muinaisjäännösrekisteri: Luukonsaari Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 21.1.2005. Museovirasto. Viitattu 4.8.2016.
  9. Pohjois-Savon muisti: Luukonsaari (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. Muinaisjäännösrekisteri: Saarenpää Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 21.3.2005. Museovirasto. Viitattu 4.8.2016.
  11. Silén, Saija: Paavon portilta Palavasalmelle, 2007
  12. Muinaisjäännösrekisteri: Vemmellahti 1 Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 26.2.2004. Museovirasto. Viitattu 4.8.2016.
  13. Saipio, Jarkko: Kaakkois-Suomen lapinraunioiden ikä ja kulttuurikonteksti (tutkielma), Helsingin yliopisto, 2011
  14. Muinaisjäännösrekisteri: Kitulansuo D Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 28.7.2006. Museovirasto. Viitattu 4.8.2016.
  15. Muinaisjäännösrekisteri: Koitö Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 1.10.2007. Museovirasto. Viitattu 4.8.2016.
  16. Rautakymi.fi: Viirankoski (Arkistoitu – Internet Archive)
  17. Lavento, Mika: A preliminary analysis of the ceramics of the Ruhtinansalmi dwelling-site complex in Kainuu, Northern Finland. ((sivulla 32)) Fennoscandia Archaeologica, 1992, IX. vsk, s. 23–41. Helsinki: Suomen Arkeologinen Seura. ISSN 0781-7126. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 31.8.2016. (englanniksi)
  18. Taavitsainen, Jussi-Pekka: Lapinraunioiden kronologisfunktionaalisten kysymysten hahmottelua. Muinaistutkija, 2003, nro 1, s. 46–55. Vaasa: Suomen arkeologinen seura. Artikkelin verkkoversio (pdf).
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.