Luottoluokitus

Luottoluokitus on arvio velallisen, esimerkiksi valtioiden, kuntien tai yritysten, kyvystä selviytyä taloudellisista velvoitteistaan, toisin sanoen luokittaja pyrkii ilmoittamaan suhteellisen todennäköisyyden, joka yrityksellä on joutua maksukyvyttömyystilaan.

S&P Global Ratingsin Euroopan maiden luottoluokitus.
  AAA
  AA
  A
  BBB
  BB
  B
  CCC
  CC
  C
  D
  ei luokitusta

Luottoluokitus voi vaikuttaa yrityksen lainaaman rahan hintaan riippuen luotonantajien ja velallisen välisestä suhteesta ja informaation määrästä. Yleensä saman luokittajan heikompi luokitus edellyttäisi korkeampaa korkoa kuin parempi luokitus.

Luottoluokitus voi olla julkinen tai ei-julkinen. Julkinen luottoluokitus palvelee yleensä velallisen tai velkakirjojen liikkeeseenlaskijoiden tarpeita helpottamalla velkakirjojen vertailukelpoisuutta sekä tarjoamalla luottokelpoisuuden seurannan laajalle sijoittavalle yleisölle. Julkinen luokitus on tarkoitettu sijoituspäätösten taustainformaatioksi. Julkisia luokituksia käytetään usein rahoitussopimusten ja rahoitusalan vakioehdoissa ja myös lainsäädännössä. Tavallisessa kielenkäytössä luottoluokituksella tarkoitetaan usein yleisölle annettavia julkisia luottoluokituksia. Julkinen luottoluokitus on vain suuremmilla yrityksillä, pienempien luottokelpoisuuden arvioi erikseen kukin lainanantaja. Luottoriskin kanssa korreloivat kannattavuus, nettovelkaantumisaste ja omavaraisuusaste.

Ei-julkinen luottoluokitus palvelee tavallisesti yksittäisen tai useamman yksittäisen luotonantajan tarvetta hankkia lisäinformaatiota velallisista ja velkakirjoista. Luottoluokitus ja seuranta voidaan tilata erikoistuneelta luokitusyhtiöltä, mutta esimerkiksi pankeilla on usein käytössään sisäinen luottoluokitusjärjestelmä oman luotonannon tarpeita varten.

Eri luokittajien luottoluokitukset eivät ole vertailukelpoisia

Yrityksen luottoluokitus ilmoitetaan yleensä kirjainyhdistelmillä. Esim. 1) S&P-luokitukset AAA, AA, A, BBB, BB, B, CCC, CC, C, D ja 2) Moody’s-luokitukset Aaa, Aa, A, Baa, Ba, B, Caa, Ca, C, D sekä 3) Fitch-luokitukset... S&P-luokat AAA-BBB ja Moody’s-luokat Aaa-Baa ovat keskitason yläpuolella (investement grade), S&P-luokat BB-D ja Moody’s-luokat Ba-D ovat roskalainaluokkaa (high yield). Luokassa D kohde on käytännössä ajautunut konkurssiin. Tällöin on todennäköistä, että lainanantaja menettää koko velkapääoman tai ainakin osan siitä.

Luottoluokituksia määrittävien yhtiöiden samankaltaisilta vaikuttavat koodit eivät ole verrattavissa toisiinsa. Eri luottoluokitusyhtiöiden ilmoittamia luokituksia voi verrata vain jos tiedetään ko. yhtiön kirjainyhdistelmien edustamien maksukyvyttömyystodennäköisyyksien lukuarvot.

Esimerkiksi kansainvälisen luottoluokittajan S&P Global Ratingsin koodi AAA tarkoittaa, että vuoden aikavälillä kyseisen koodin saaneen yrityksen todennäköisyys joutua maksukyvyttömyystilaan on 2:10000. BBB-koodi tarkoittaa, että 23 yritystä 10 000:sta joutuu maksukyvyttömyystilaan vuoden sisällä.

Keskivertosuomalaisyrityksen todennäköisyys joutua maksukyvyttömyystilaan vuoden aikavälillä vuonna 2005 oli arviolta 112:10 000, eli S&P Global Ratingsin koodi BB.

Eri tyyppisiä luokituksia eri tarkoituksiin

Luottoluokituksia on erityyppisiä eri tarkoituksiin. Ne voidaan jakaa lyhytaikaisen ja pitkäaikaisen luotonannon perustana käytettäviin.

Lyhyen ajan luottoluokitukset

Lyhyen ajan luottoluokitukset tehdään yleensä koneellisesti. Luottoluokitusta määritettäessä otetaan huomioon muun muassa maksuhäiriötiedot, tilinpäätöstiedot, yrityksen perustamisajankohta, omistajat ja heidän muut yrityskytköksensä. Tavarantoimittajat käyttävät lyhyen ajan luottoluokituksia. Hyvin lyhytaikaisen luotonannon perusteena käytettäviä luokituksia kutsutaan myös nimellä yrityksen luottotiedot. Luottotietojen toimittamiseen ovat erikoistuneet Suomen Asiakastieto ja Soliditet Finland. Niitä käytetään toimitusluottojen perusteena.

Pitkän ajan luottoluokitukset

Pitkän ajan luottoluokitukset tekee analyytikko: analyytikko perehtyy useamman viikon ajan yritykseen, sen historiaan ja tulevaisuuden näkymiin sekä yleisesti toimialan tilanteeseen ja näkymiin. Kansainväliset luokittajat S&P Global Ratings ja Moody’s ja Suomessa Fennorating Oy tekevät pitkän ajan luottoluokituksia joukkovelkakirjalainamarkkinoiden käyttöön. Suomessa pankit tekevät pitkän ajan luottoluokituksia omaan käyttöönsä.

Luottoluokittajien oligopoli

Hallitsevia luottoluokitusyhtiöitä[1] yrityslainoissa, kiinteistövakuusarvopapereissa ynnä muussa ovat S&P Global Ratings (93 % yrityslainoista), Moody’s (95 %) ja Fitch (37 %)[2]

Professori Frank Partnoyn mukaan Yhdysvaltojen arvopaperivalvojaviranomainen SEC on vuodesta 1975 estänyt luottoluokittajien vapaan kilpailun ja käytännössä pakottaa rahoituslaitokset ostamaan arvopapereita S&P:n, Moody's:n ja Fitchin luokitusten mukaan.[3][2] EU:n talouskomissaari Olli Rehn kritisoi, että luottoluokittajat toimivat ”amerikkalaisen finanssikapitalismin ehdoilla”.[1].

SEC:n komissaari Kathleen Caseyn mukaan nämä luottoluokittajat toimivat pitkälti kuin Fannie Mae, Freddie Mac ja muutkin yritykset, jotka hallitsevat markkinoita siksi, että valtio suosii niitä muihin yrityksiin nähden. Suuret luottoluokittajat toimivat täysin johdonmukaisesti niinä 2000-luvun alun vuosina, joina ne antoivat tuhoisan harhaanjohtavia luokituksia ja tekivät historiallisen suuret voitot. Vuonna 2008 Casey esitti turhaan kansallisesti tunnustettujen luottoluokittajien (NRSRO) aseman poistamista SEC:n säännöistä.[3]

Partnoyn mukaan sääntelijöiden tulisi luottaa ennemmin luottoriskien swap-markkinoihin kuin NRSRO:ihin.[3] Myös esimerkiksi professori Lawrence White (NYU) on vaatinut NRSRO-sääntöjen ja -lakien poistamista. Luottoluokittajien omat kilpailevat ehdotukset eivät sisällä mitään kilpailun vapauttamista vaan päinvastoin lisäsääntöjä, jotka vaikeuttaisivat entisestään uusien yritysten tuloa luokitusmarkkinoille.[2]

Samantapaista sääntelyä on ollut ainakin 1930-luvulta asti. Esimerkiksi vuonna 1931 Yhdysvaltojen pankkisääntelyviranomainen päätti, että sen valvomat pankit saivat kirjata investment-luokitetut arvopaperit nimellishintaan alemman markkinahinnan sijaan.[4]

Vuonna 1968 New Yorkin osavaltion rahoitusjohtaja Roy Goodman luonnehti luottoluokittajien valtaa ”raamatulliseksi”, ja sittemmin niiden valta on kasvanut monin verroin.[1].

Katso myös

Lähteet

Viitteet
  1. Junkkari, Marko: Markkinoiden diktaattori toimi viimein. Helsingin Sanomat 17.1.2012, s. C x.
  2. AAA Oligopoly. The Wall Street Journal 26.2.2008. (englanniksi)
  3. A Triple-A Idea - Ending the rating oligopoly. The Wall Street Journal April 15, 2009. (englanniksi)
  4. A Regulatory History Lesson, Arnold Kling, Library of Economics, June 26, 2009

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.