Luontomatkailu

Metsämatkailu on kaupallista retkeilytoimintaa, jossa ei ole kyse pelkästään luontoaktiviteeteista ja hyötyliikunnasta, erämaakokemuksista tai virkistyskäyttäytymisestä. Mukana on voimakkaasti tiedostava puoli, jossa matkailijaa tulisi informoida metsien ekologiasta, taloushistoriallisesta merkityksestä ja yleensä asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa sen eri vaiheissa. Metsämatkailu edellyttää metsien matkailullista tuotteistamista, joka voi tapahtua rakentamalla kiinteitä kohteita ja tuottamalla tapahtumia. Virkistys- ja matkailualueiden käytön olemassaoloon ja kehitykseen vaikuttavat metsien ikä, metsätyyppi, soistuneisuus ja maisemallinen arvo, alueiden pinnanmuodostus ja vesistöisyys, asutuskeskusten läheisyys, muiden maankäyttäjien kilpailu, maaomistusolot ja kaavoitus.

Kaikki luontoon perustuvan matkailun muodot eivät edellytä sijoittumista vetovoimaisille paikoille missä kilpailu matkailijoista on yleensä kovin. Myös laajat korpimaat vesistöineen ja kukkuloineen kelpaavat aktiiviseen luontomatkailuun ja niillä on merkittävää virkistyspotentiaalia, joka soveltuu retkeilyyn ja siihen liittyviin harrastuksiin kuten suunnistukseen, hiihtämiseen, kalastukseen ja veneilyyn.

Erämaat jakautuvat matkailu- ja retkeilykäytön näkökulmasta ryhmiin niiden laajuuden, palvelujen olosuhteiden vaativuuden ja käyttövilkkauden perusteella. Erämaa-alueiden kaltaisia ovat myös matkailun ja retkeilyn kannalta tärkeät suuret luonnonpuistot ja kansallispuistot.

Valtion mailla sijaitsevat luonnonpuistot on rauhoitettu periaatteessa kokonaan. Käytännössä niillä on kuitenkin merkitystä sekä tutkimuskohteina että rajoitetusti myös retkeilykohteina. Matkailija pääsee tutustumaan vetovoimaisempien luonnonpuistojen nähtävyyksin merkityillä retkeilyreiteiltä käsin, minkä lisäksi talvinen hiihtovaellus on mahdollista kaikkialla luonnonpuistojen alueella.

Kansallispuistot ovat valtion omistamia alueita ja vaatimuksena on alueiden merkitys yleisenä luonnonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisääminen tai yleisen luonnon harrastuksen kannalta lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta. Marjojen ja hyötysienien poimiminen, onkiminen, pilkkiminen ja poron hoito alueella on sallittu. Suuret kansallispuistot ulottuvat päivämatkailuvyöhykkeeltä kauas korpeen ja tuntureille missä kulkijoilta edellytetään perinteisiä retkeilytaitoja.

Kansallispuistoissa ihmisten liikkumista pyritään ohjaamaan varta vasten perustetuille reiteille ja itse kansallispuistoissa on tarjolla vain vaatimattomia palveluja, kuten tulentekopaikkoja, leiriytymiskatoksia, autio- ja varaustupia, pitkospuita, kahluupaikkoja ja siltoja. Kävijöiden tulisi muistaa kunnioittaa luonnonrauhaa, liikkua jälkiä jättämättä ja eläimiä häiritsemättä. Varsinaiset matkailupalvelut on normaalisti sijoitettu kansallispuistojen ulkopuolella. Palvelukeskusten laajuus ja monipuolisuus vaihtelevat suuresti alueen matkailuluonteen mukaan.

Pääartikkeli: Ekomatkailu

Ekomatkailu on kestävän kehityksen mukaisesti tapahtuvaa matkailua luonnossa, jossa matkailijalle annetaan samalla ympäristökasvatusta.

Vesien, rannikoiden ja saaristojen runsaus antaa loma-asukkaille ja luonnosta kiinnostuneille matkailijoille runsaasti virkistys- ja harrastusmahdollisuuksia. Suuret järvet ja niitä yhdistävät joet luovat hyvät mahdollisuudet niin paikalliselle vesiliikennöinnille kuin myös kaupungista toiseen tapahtuvalle matkaamiselle ja tätä hyödynnetäänkin reittiliikenteellä ja sightseeing-risteilyillä. Heikkoutena sisävesiliikennematkailulla ovat kesän epävakaisuus ja lyhyt sesonki. Vahvuuksina taas ovat ainutlaatuinen järvimaisema ja luonto. Talvella jääpeitteellä voi luistella, jääkelkkailla, hiihtää, moottorikelkkailla ja pilkkiä. Kesällä taas voi uida, veneillä, vesihiihtää, urheilukalastaa.

Erikoiskohteet kuten saaret, kosket ja putoukset voivat houkutella yksittäisinä nähtävyyksinä tai harrastekohteina. Vesiympäristöön liittyy myös vetovoimaisia tekomuotoja kuten kanavat ja vanhat myllyt. Esimerkiksi Suomen saaristorannikko on kansainvälisestikin katsoen ainutlaatuinen. Sisämaassa on lisäksi paikoin kauniita järvi-, metsä- ja harjualueita, jotka soveltuvat sekä talvi että kesämatkailuun. Kansainvälisellä tasolla loma-asuntojen määrä on suuri.

Suomi on kansainvälisen turismin tärkeimpiin lähtöalueisiin verrattuna harvaan asuttua syrjäseutua, missä luonnon vetovoimaan perustuvia nähtävyyksiä on monipuolisesti tarjolla eri vuoden aikoina. Samalla Suomi tunnetaan kehittyneenä ja modernina maana, jossa yhteiskuntarakenne on kunnossa ja jonka matkailija kokee turvallisena. Suurin osa saapuvista matkailijoista on kotoisin ruuhkautuneista suurkaupungeista. Suomen rooli on toimia hektisen Euroopan virkistysalueena, tilan, luonnonrauhan, metsien ja soiden sekä vesistöjen yhdistelmänä. Kaupungistuminen on kotimaassakin merkinnyt voimakasta päivä- ja viikonloppumatkailun painetta, joka kohdistuu varsinkin suurempien kaupunkien reunavyöhykkeisiin. Tämä on johtanut erityisten ulkoilu- ja virkistysalueiden kehittymiseen.

Suomessa on loistavat puitteet tämäntyyppistä normaalielämästä ja arkirutiineista poikkeavien, jopa vastakkaisten ympäristöjen ja olosuhteiden etsimiseen. Matkailijan aktiivisuuden aste voi vaihdella eri ikäryhmien ja matkailijasegmenttien mukaan, mutta Suomesta löytyy luontoaktiviteetteja niin rauhaa kuin jännitystä etsiville

Suomessa kotimaan matkailussa kesän valttikorttina lämpö, jonka suomalainen kokee suhteutettuna talven kylmyyteen, mutta kansainvälisessä vertailussa Suomen kesä on sekä viileähkö että epävakainen mutta sallii kyllä aktiivisen lomanvieton. Syksyllä loistokas ruska-aika houkuttelee matkailijoita. Talveen sisältyy suuri osa Suomen kotimaisessa ja varsinkin kansainvälisestä matkailupotentiaalista, jonka ytimenä on jää ja lumi. Ne mahdollistavat monenlaiset luontopohjaiset aktiviteetit, joihin sisältyy elämyksiä.

Vuodenaikojen kesto ja säännöllisyys ovat luoneet hyvät keskimääräiset edellytykset sekä kesä- että talvimatkailulle, eivätkä ääriolosuhteet kuten myrskyt tai hirmupakkaset aiheuta merkittäviä ongelmia. Sääolot ovat kuitenkin vaihtelevia ja ilmasto ei salli takuuvarmojen turistisesonkien syntyä. Esimerkiksi Lapissa on pitkä hiihtokausi, mutta Etelä- ja Länsi-Suomessa rannikkoseutujen epävakaat sääolot haittaavat kunnollisen talvimatkailun kehittymistä.

Suomen matkailusta ja luonnosta puhuttaessa ei sovi unohtaa vesistöjä. Lisäksi suurin osa Suomen maa-alasta on 68 % metsää. Tämä ”vihreä kulta” mahdollistaisi laajamittaisen metsämatkailun. Pohjois-eSuomessa on omalla lailla määritetty ja suojeltu niin sanotut erämaat, syrjäiset ja mahdollisimman luonnontilaiset seudut. Vuonna 1991 Lappiin perustettiin 12 erämaa-aluetta, joilla haluttiin varmistaa asumattomien luonnonalueiden (sekä niihin liittyvien saamelaisperinteiden) säilyminen muuttumattomana tämän ajan ja tulevaisuuden tarpeisiin. Erämaiden suojelu katsottiin tarpeelliseksi myös tutkimuksen sekä retkeily- ja virkistysmahdollisuuksien turvaamiseksi. Alueiden matkailutopografia vaihtelee metsäerämaista avoimiin tunturiylänköihin. Samalla niiden vaativuusaste virkistyskäytössä vaihtelee suuresti varsinkin talviolosuhteissa.

• Kansallispuisto
• Erämaa
• Metsä
• Maisema

• Vuoristo, Kai-Veikko & Vesterinen, Nina: Lumen ja suven maa: Suomen matkailumaantiede. 3. uudistettu painos. Helsinki: WSOYpro, 2009. ISBN 978-951-0-34086-8.
• Pohjonen Laura, 2007: Suomen luonto matkailun vetovoimatekijänä -essee
• Lasse J. Laine. Luonnon lumoissa. Otava 2008. (luontomatkoilla maailmalla)