Luonnontiede ja tieteiskirjallisuus

Tieteiskirjallisuuden ja luonnontieteen suhde on ongelmallinen. Tieteelliset käsitykset ja tekniikan saavutukset voivat toimia lähtökohtina tai aineistona tieteiskirjailijan teoksille. Tieteiskirjallisuudesta on sen historian aikana toisinaan puhuttu eräänlaisena tieteen etuvartiona, joka ennakoi sen kehityskulkuja. Fyysikko Kari Enqvist on kuitenkin artikkelissaan ”Luonnontiede ja tieteiskirjallisuus” (1990) päinvastoin painottanut, että science fictionin yhteys tieteeseen on usein varsin vähäinen. Hänen mukaansa tieteiskirjallisuus voi liittyä pikemminkin näennäistieteisiin kuin luonnontieteeseen. Enqvistin mukaan tieteiskirjallisuudessa esitetty fysiikka ja tekniikka on ensisijaisesti mielikuvituksellista.[1]

Tieteiskirjallisuuden ero fantasiakirjallisuuteen nähdään ennen kaikkea niiden suhteessa luonnolliseen ja yliluonnolliseen. Fantasiakirjallisuus kuvaa usein mielikuvitusmaailmaa, kun taas science fictionin perusasetelmana on, että tapahtumat sijoittuvat todellisuuteen, vaikka se sijaitsisi esimerkiksi tulevaisuudessa. Fantasiassa taikuus on keskeistä, tieteiskirjallisuudessa sen sijaan tekniikka ja erilaiset keksinnöt, jotka ovat vielä meille tuntemattomia. Tieteiskirjallisuuden tapahtumaympäristö voisi siis olla todellinen esimerkiksi kaukaisessa tulevaisuudessa.[2] Kaunokirjallisuuden kannalta tieteis- ja fantasiakirjallisuus ovat tapoja luoda kertomukselle nykytodellisuudesta poikkeavat puitteet, joiden avulla kirjailija käsittelee ihmistä ja ihmisyhteisön elämää.[3]

Myös viihteellinen tieteiskirjallisuus, esimerkiksi lasten ja nuorten scifi, kytkeytyy kuitenkin tiedekeskusteluun. Tietokirjailija Niklas Bengtssonin mukaan tieteen löyhäkin yleistajuistaminen on yksi tapa houkutella nuoret lukijat kiinnostumaan tieteestä ja tiedekeskustelun seuraamisesta.[4]